Radikaali yhteiskunnallinen aktivismi pyrki hyvin pitkään talouden sääntelyyn ja rajoittamiseen. Viime aikoina on ollut nähtävissä käänne: yhä useammat aktivistit näyttävät innostuvan talouden tekemisestä toisin.
Erilaisten solidaarisuustaloushankkeiden tavoitteena on konkreettisesti luoda omia, itseriittoisia ja paikallisia talousjärjestelmiä. Yksi esimerkki ovat aikapankit, eli järjestelmät joissa voi ostaa ja myydä palveluita työn kestoon sidotulla tovi-valuutalla.
* * *
Kun näistä talousaktivismin muodoista kertoo tekevänsä tutkimusta, useimmiten vastaan tuleva kysymys liittyy korvaavuuteen: ihanko oikeasti vaikkapa aikapankin tovien ajatellaan korvaavan euron?
Kysymys on tietysti luonteva, kun puheena on eettisesti paremmaksi väitetty valuutta. Asia on kuitenkin mutkikkaampi kuin miltä se äkkiä ajatellen vaikuttaa: volyymi voi nimittäin tarkoittaa montaa asiaa.
Jos tovit aikoisivat todella korvata euroja, aikapankkien vaihtojen määrä pitäisi olla hyvinkin 100 000-kertainen. Nykyistä valtavasti suuremmat aikapankit eivät kuitenkaan enää olisi aikapankkeja. Koko systeemin ydinidea on lukita arvo paikallisen yhteisön sisään. Siksi yksittäiset aikapankit eivät myöskään voi kasvaa loputtomiin lisäämällä volyymia.
Esimerkiksi aikapankkien kytkeminen lähiruoan tuotantoon on jo jotain aivan muuta kuin pelkkä aikapankkien määrällisen volyymin kasvu.
Vaihtoehtoisten talousjärjestelmien luontevin kasvun muoto onkin se, että tällaisia yksittäisiä projekteja syntyy valtavan paljon. Suuri määrä pieniä projekteja tuottaa suuren määrän paikallisia, limittäisiä ja väljästi yhteismitallisia vaikutuksia. Se on eri asia kuin yhden systeemin turpoaminen yrityksen kasvua muistuttavalla tavalla.
Kiinnostavaa tällöin on, miten systeemit limittyvät toisiinsa. Esimerkiksi aikapankkien kytkeminen lähiruoan tuotantoon on jo jotain aivan muuta kuin pelkkä aikapankkien määrällisen volyymin kasvu.
* * *
Vallitsevan järjestelmän toimintojen korvaaminen ”vaihtoehdoilla” ei myöskään ole ainoastaan taloudellinen kysymys. Yhtä lailla olennaista on työvoiman hallinta. Päällisin puolin detaljin kuuloiset asiat ratkaisevat, ollaanko nykyistä järjestelmää vahvistamassa vai haastamassa.
Esimerkiksi Britanniassa työvoimaviranomaiset pitävät kovasti erityisesti aikapankeista ja kannustavat työttömiä osallistumaan aktiivisesti niiden toimintaan. Kun työmarkkinoilla ei ole kysyntää työttömän osaamiselle, aikapankit nähdään kätevänä tapana saada työtön ylläpitämään ammattitaitoaan.
Samalla viranomaiset varmistavat, että työtön ei vaihtoehtoisen talouden puuhillaan luo markkinahäiriöitä työmarkkinoille, ja että hän kantaa kuukausittain viranomaisille todistuksen vaihtosaldostaan. Töitä ei ole, mutta työllistettävyyttä pidetään yllä.
Toisissa tilanteissa samat aikapankit voivat tarjota mahdollisuuksia venyttää työvoiman hallinnoinnin ahtaita kategorioita ihmisten hyödyksi. Esimerkistä käy vaikkapa maahanmuuttaja ilman työlupaa, joka haluaisi käyttää aikaansa uudessa lähiyhteisössään – ja jolla olisi käyttöä rinnakkaisvaluutallekin. Aikapankkijärjestelmässä toimien hän voi tehdä töitä palkkatyö-kategoriaan pohjaavista rajoitteista huolimatta. Edistykselliset projektit usein pikemminkin rikkovat kategorioita kuin varsinaisesti korvaavat olemassa olevaa.
* * *
Solidaarisuustalouden järjestelmät eivät ainoastaan luo olemassa olevan systeemin rinnalle varjojärjestelmää, jonka voisi vaihtaa vallitsevan tilalle. Pikemmin ne ovat poliittisia vipuja: ne häiritsevät joitakin toimintoja ja vahvistavat toisia. Tällaiset vivut myös asettuvat moneen asentoon riippuen siitä, kuka niitä käyttää ja mihin.