Miksi nationalismi on niin suosittua?
Koska se on jaettu ja perinteisesti hyväksytty yhteisöllisen identiteetin lähde. Elämme päivittäin nationalistisessa maailmassa, kaikesta globalisaatiosta ja muista poikkikansallisista ilmiöistä huolimatta. Nationalismi antaa tietynlaisen – usein helpon – päivittäisen omakuvan. Se on eräänlainen kulttuurinen turvaverkko. Se on ollut sitä syntyessään ja tuntuu olevan kameleonttimaisesti edelleen. Nationalismi on aikamme vahvin poliittisen yhteisön resepti, jota valtiolliset ja kulttuuriset valtajärjestelmät pitävät yllä.

Eroaako eurooppalainen nationalismi vaikkapa afrikkalaisesta tai amerikkalaisesta nationalismista?
Nämä nationalismin mallit ovat syntyneet eri aikakausina vastauksina koloniaalisiin eurooppakeskeisiin järjestelmiin. Esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Brasilian liittovaltiojärjestelmään ja siirtolaisuuteen pohjaavat nationalismin muodot poikkeavat selvästi eurooppalaisista kieli- ja kansallisvaltioajatuksista.

Tarvitseeko valtio aina nationalismia?
Olisi vaikea kuvitella mitään nykyajan valtiota ilman nationalismin kaltaista yhteisöllisyyden rakentamista. Vaikka kansalaisten valtaosa vastustaisi ja vierastaisi valtaapitävien nationalismikuvaa – kuten esimerkiksi useissa diktatuureissa – silti myös enemmistö, valtaan päästessään, varmasti etsisi nationalistisia elementtejä uuden poliittisen yhteisön ja valtion pohjaksi.

Millainen olisi maailma ilman nationalismia?
Tuskin reaalisesti mahdollinen, ainakaan pitkään aikaan. Koko kansainvälinen järjestelmä perustuu kansallisvaltion olemassaololle. Myös demokratia perustuu edelleen käytännössä nationalismin tuottamaan poliittiseen yhteisöön. Ylikansallisen demokratian ja yhteisön ajatukset ovat eläneet pitkään ja hyvin erilaisissa muodoissa, mutta useimmat niistä ovat toistaiseksi jääneet utopioiksi: oli sitten kyseessä Simon Bolivarin ideat Etelä-Amerikan Yhdysvalloista, Neuvostoliitto tai YK. Edes EU ei tunnu kykenevän toteuttamaan ideaansa ilman kansallisvaltioiden nationalismia – tai sitten juuri se on EUn ongelma. Euronationalismi on toiminut sangen heikosti – niin positiivista kuin se parhaimmillaan voisi ollakin.