Viime keväänä uutisissa ja poliittisissa kommentaareissa alettiin kiinnittää huomiota yritysten maksamiin ennätyksellisen suuriin osinkoihin. Sävy oli hämmästelevä: eikö ole outoa, että firmat jakavat ennätysosinkoja, kun talous on vaikeuksissa? Ainakin julkista kulutusta ja palkkoja on kuulemma ollut pakko leikata.

Hämmästelyn moraalinen painotus on tietysti aivan paikallaan. Talouden näkökulmasta ennätysosinkojen ja taantuman yhtäaikaisuus ei kuitenkaan ole yllättävää. Pikemminkin ne muodostavat yhdessä eräänlaisen kieron talousmallin: kannattavat firmat keskittyvät maksamaan omistajilleen ja omistamisesta palkitseminen korvaa tulevaisuuteen investoimisen. Kun samalla julkista kulutusta kurinalaistetaan, kysyntää ei ole missään, joten miksipä kukaan olisi edelleenkään ihmeemmin investoimassa. Investointilaman kierre on taattu.

Pienistä kasvusignaaleista huolimatta Suomessa vallitseekin investointilama. Investointien tekeminen kun edellyttää näkymää siitä, että tulevaisuudessa jostakin löytyy ostohalua ja -voimaa.

* * *

Hyvien osinkojen ja kireän valtiontalouden suhde ei ole vain tulonjakokysymys. Se myös liikuttelee toimintojen painopisteitä ja osittain myös synnyttää katteetonta optimismia.

todellista kompensaatiota kiristetylle julkiselle rahoitukselle ei ole näköpiirissä

Siirryin itse vuoden alusta tutkijaksi säätiörahoitteiseen tutkimushankkeeseen. Se on oikein mukavaa. Ilahduttavaa on myös se, että kilpailusta huolimatta moni tuttu kuuluu päässeen samoille rahoille.

Tunne siitä, että entistä useammat tuttavat työskentelevät apurahalla, ei synny sattumalta. Yliopistojen rahoitusta on leikattu, joten opetustehtävät ovat kiven takana. Säätiöillä on kuitenkin enemmän rahaa jaettavaksi kuin koskaan. Apurahapäätösten maininnat säätiön historian suurimmasta jakosummasta alkavat olla rutiininomaisia.

Syynä on tietysti se, että säätiöt harjoittavat sijoitustoimintaa. Sijoitustietojen julkistamisen käytännöt vaihtelevat, mutta esimerkiksi Suomen Kulttuurirahasto mainitsee kotisivuillaan saaneensa viime vuonna pääomasijoituksistaan reilun 12 prosentin tuottoa.

Toki yliopistoillakin on jonkin verran sijoitustoimintaa. Katastrofivuosi 2016 oli Suomen yliopistojen paras vuosi koskaan yhdellä ja vain yhdellä kriteerillä: yliopistot saivat sijoituksistaan ennätystuotot.

* * *

Kyse on yksinkertaisesti siitä, että mitä moninaisimpia toimintoja pyörittävät tahot huomaavat finanssisijoitusten olevan vallitsevassa todellisuudessa uskottavin tapa pitää rahoitustaan yllä. Tarinan varsinainen opetus kuitenkin on, että todellista kompensaatiota kiristetylle julkiselle rahoitukselle ei ole näköpiirissä.

Tiedettä ja taidetta tukevien säätiöiden kasvanut rahoitus on ollut hyvin pientä verrattuna julkisen rahoituksen leikkausten volyymiin. Ne ovat kuitenkin paras olemassa oleva rahoitusmuoto paikkaamaan leikkausten vaikutuksia. Säätiöt antavat rahoituksestaan päätösvaltaa tieteiden ja taiteiden asiantuntijoille, mikä mahdollistaa tärkeiden mutta vähemmän valovoimaisten hankkeiden rahoituksen. Ne ovat myös olleet ilahduttavan halukkaita koordinoimaan toimintaansa keskenään.

Muihin yhteiskunnallisiin toimintoihin tarjolla oleva sijoitustuottoihin perustuva rahoitus on vielä paljon vähäisempää ja sekavampaa. Ainoa oikeasti hyvä asia mitä voisi tapahtua, olisi laaja-alainen julkisen rahoituksen lisääminen. Samalla investointilama loppuisi.

Skip links

Yksityinen rahoitus

Footer

Mikä Peruste?

Toimitus