Kansalaisoikeuksia luotaavat raportit kertovat, että useissa maissa kansalaisjärjestöjen toimintatila käy entistä ahtaammaksi. Järjestöjen juridinen asema heikentyy, rahoituksen vastaanottamista rajoitetaan ja hallinnon arvostelu on entistä vaikeampaa.

Suomessa tapoihin ei kuulu toiminnan suoranainen estäminen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö järjestötoiminta voisi olla vaikeuksissa.

* * *

Kansalaisyhteiskunta oli vuosituhannen vaihteen suuria ideoita. Vaikka suomalaiseen hyvinvointiyhteiskunnan malliin on aina kuulunut runsas kattaus luisteluseuroja ja marttakerhoja, viime vuosikymmenellä järjestöistä tuli jonkinlainen sosiologinen ja poliittinen muoti-ilmiö.

Järjestöjä ryhdyttiin korostamaan yhteiskunnan koheesion kannattelijoina. Niiden tarjoaman myönteisen osallisuuden ajateltiin toimivan vastakohtana vieraantumiselle ja juurettomuudelle, ja luovan näin jonkinlaista mikrotason autenttista yhteisöllisyyttä.

Lisäksi deliberatiivinen, keskusteleva demokratiakäsitys yleistyi. Hallinto alkoi korostaa kansalaisten osallistamista, kuulemista ja dialogia. Koska kansan kanssa ei voi jutella suoraan, järjestöt saivat nostetta. Ne kun pystyvät paketoimaan ruohonjuuritason ääniä hallinnon ymmärtämään muotoon.

Hallinto tykkäsikin kovasti järjestöistä. Niiden rahoitus laajeni, niitä kuultiin mielellään ja niille tarjoiltiin jopa varovaisesti julkiselle vallalle periaatteessa kuuluvia tehtäviä. Suomeen perustettiin kansalaisyhteiskuntaan liittyviä toimielimiä, politiikkaohjelmia ja maisterikoulutusta.

* * *

Nyt näyttää siltä, että muoti on hiipumassa. Tämän taustalla on kaksi täysin erisuuntaista ilmiötä.

Ensinnäkin järjestökentän oikeutus on puolustuskannalla. Vulgaarioikeistolaisessa ekonomismissa kaikki, minkä arvoa ei mitata markkinoilla, on tuhlausta. Osallistaminen ja dialogi kuuluvat tähän joukkoon.

mitä kattavammin yhteiskunnallinen järjestelmä tarkoittaa pelkkää politiikkaa ja markkinoita, sitä ontompi se on.

Sote-uudistus pakottaa sosiaali- ja terveysalan järjestöt toimimaan tiukasti kilpailuperiaatteen mukaan. Vapaaehtoisuus saa jäädä sivuraiteelle, kun palvelutuotannon prioriteetiksi nousee markkinahäiriöiden välttäminen.

Samalla myös julkinen rahoitus kiristyy kautta linjan. Fraasit hienosta pohjoismaisesta valtiosta, joka rahoittaa myös kriitikoitaan, kaikuvat leikkaustalkoopuheen alta entistä vaimeammin.

Tämä on kuitenkin vain tarinan toinen puoli. Käynnissä on nimittäin myös osallistumisen muutos. Monet ruohonjuuritason mielekkäät hankkeet organisoituvat väljästi ja ilman perinteistä järjestörakennetta. Myös kansalaisaloitteen kaltaiset suoran demokratian välineet ovat varovaisessa myötätuulessa.

Virallinen ja organisoitu kansalaisyhteiskunta voikin joutua huomaamaan, että sen tuttu tarina omasta välttämättömyydestään ei juuri tarvitse perinteistä päähenkilöään, järjestöä.

* * *

Toimivia, spontaaneja ja eläviä yhteiskunnallisen osallisuuden ja kritiikin tiloja täytyy puolustaa. ”Kansalaisjärjestöjen” edunvalvonta voi kuitenkin olla tämän tavoitteen kannalta turhan epätarkka tavoitteenmuotoilu. Siihen kun mahtuu toimintoja virastoista aktivisteihin, ilman muuta yhdistävää tekijää kuin hallinnollinen status. Paljon kiinnostavaa yhteiskunnallista toimintaa jää myös sen ulkopuolelle.

Toki yhteiskunnallisten hierarkioiden ja markkinaoikeutuksen puristuksessa niitä virastomaisia järjestöjäkin voi tulla äkkiä ikävä. Sillä mitä kattavammin yhteiskunnallinen järjestelmä tarkoittaa pelkkää politiikkaa ja markkinoita, sitä ontompi se on.

Skip links

järjestöt

Footer

Mikä Peruste?

Toimitus