Muiden yhteiskuntatieteilijöiden tapa kritisoida valtavirran taloustiedettä herättää taloustieteilijöissä useimmiten happamia kommentteja. Taloustieteilijät syyttävät kriitikoitaan ennen kaikkea olkiukkoargumentaatiosta. Heidän mukaansa taloustieteestä annetaan usein epärealistinen, tarkoituksellisen hölmö ja vähintäänkin vanhentunut kuva. Tämä asetelma tulee vastaan erityisesti yksilöiden toimintaa ja välineellistä rationaalisuutta koskevissa keskusteluissa.
Kaikkein tavanomaisin kritiikki uusklassista taloustiedettä kohtaan koskee sen tapaa käsitellä yksilöitä. Sen sanotaan kuvaavan ihmisiä johdonmukaisesti toimivina ja omaa etuaan tavoittelevina laskukoneina. Tosiasiassa yksilöt kuitenkin usein toimivat epäjohdonmukaisesti, käyttävät päätöksenteossaan epäoptimaalisia ja jopa älyttömiä nyrkkisääntöjä sekä perustavat päätöksensä hatariin uskomuksiin. Kriitikkojen mielestä taloustieteen käsitys ihmisten toiminnasta ei ole realistista selittämistä auttava hyödyllinen yksinkertaistus, vaan useimmiten virheellisiin päätelmiin johtava hyödytön ajatusleikki.
Kriitikkojen mielestä taloustieteen käsitys ihmisten toiminnasta ei ole realistista selittämistä auttava hyödyllinen yksinkertaistus
Taloustieteen standardikritiikkiin vastataan usein viittaamalla vastikään Nobelin muistopalkinnon saaneeseen Richard Thaleriin ja muihin käyttäytymistaloustieteilijöihin, jotka 1990-luvulta lähtien ovat pyrkineet tuomaan kognitiivisen psykologian oppeja taloustieteeseen. Käyttäytymistaloustieteilijät eivät enää ole tyytyneet ennalta omaksuttuihin rationaalisuusolettamiin, vaan ovat pyrkineet ymmärtämään johdonmukaisten ja epäjohdonmukaisten toimien taustalla olevia todellisia kognitiivisia prosesseja. Käyttäytymistaloustieteilijät ovat nimenomaan osoittaneet, kuinka toimijat päätyvät monissa tilanteissa systemaattisesti epärationaalisiin ratkaisuihin.
Yleensä taloustieteen standardikritiikissä ei ole kyse siitä, että kriitikko ei olisi kuullutkaan käyttäytymistaloustieteestä tai ymmärtänyt taloustieteen muutosta. Useammin kyse on siitä, että taloustieteen tosiasiallista muutosta pidetään vähäisenä. Edelleen julkisessa keskustelussa monet taloustieteilijät perustelevat näkemyksiään juuri sellaisella logiikalla, jota taloustieteen standardikritiikissä arvostellaan.
Tästä saatiin hyvä esimerkki, kun Suomessa käytiin hiljattain keskustelua mahdollisuuksista nostaa kiinteistöveron alarajaa. Monet vasemmistolaiset poliitikot olivat vastustaneet kiinteistöveron korotuksia, koska he pelkäsivät korotusten lopulta nostavan vuokria.
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtava tutkija Tuukka Saarimaa vastasi poliitikkojen huoliin tiukkasanaisesti. Hänen mukaansa huolet olivat perusteettomia, sillä vuokramarkkinat ovat jo aiemmin ajaneet vuokrien hinnat maksimitasolle. Yhdellekään vuokranantajalle kun ei olisi järkevää pitää vuokralaista alihinnalla asumassa omistamassaan asunnossa. Siksi vuokrissa ei ole enää korotusvaraa ja koko kiinteistöveron korotus jäisi asunnon omistajien maksettavaksi.
Juuri tällaiset oletukset ihmisten ja markkinoiden toiminnasta ovat sellaisia, joita taloustieteen standardikritiikissä moititaan
Juuri tällaiset oletukset ihmisten ja markkinoiden toiminnasta ovat sellaisia, joita taloustieteen standardikritiikissä moititaan. On kuviteltavissa useita syitä, miksi vuokrat eivät välttämättä ole maksimitasolla. On esimerkiksi aivan mahdollista, että moni vuokranantaja haluaa pitää kiinni siivosti elävistä ja säännöllisesti vuokraansa maksavista vuokralaisista ja välttelee siksi vuokran korotuksia. Yhtä lailla on mahdollista, että vuokralaiset hyväksyvät vuokraansa tulevan korotuksen helpommin, jos se on seurausta asunnon omistajan vastikkeiden noususta.
Lisäksi vuokranantajien keskuudessa tehdyt kyselyt eri maissa osoittavat, että monet vuokranantajat eivät aktiivisesti pyri maksimoimaan asuntosijoituksensa tuottoa. Esimerkiksi 1990-luvulla Australiassa tehdyssä kyselytutkimuksessa yli kolmasosa asuntosijoittajista ei tiennyt, tuottaako heidän sijoituksensa vuositasolla voittoa vai ei. Myös monet uudemmat tutkimukset eri maista, kuten Tanskasta, tulevat samanlaisiin johtopäätöksiin. On myös hyvä muistaa, että ei-institutionaaliset vuokranantajat muodostavat suurimman osan vuokramarkkinoista Suomessa.
Tällaisilla seikoilla ei ole välttämättä kokonaistasolla merkitystä, koska leväperäisesti sijoituksiinsa suhtautuvat vuokranantajat eivät ehkä siirtäisi edes korkeampia vastikkeita vuokriin. Tämän toteaminen edellyttäisi kuitenkin empiiristä tutkimusta.
Viimeaikainen keskustelu kiinteistöverosta osoittaa hyvin, miksi taloustieteen standardikritiikkiä edelleen esitetään
Jatkokeskustelussa Saarimaa toi vielä esiin tutkimuksia, joissa oli havaittu kiinteistöveron korotuksen laskeneen asuntojen hintoja. Tämän pohjalta hän päätteli, että kiinteistöveron korotus ei voi nostaa vuokria, koska asuntojen hintojen ja vuokrien täytyy olla saumattomasti sidoksissa toisiinsa (lähes) täydellisesti toimivilla markkinoilla.
Näyttöä kiinteistöveron vaikutuksista vuokriin Saarimaa ei tarjonnut. Pelkkä teorian pohjalta esitetty päättely ilmeisesti riitti, koska luottamus ihmisten rationaalisuuteen ja markkinoiden toimintaan oli niin vahva. Hän päätti kirjoituksensa toteamalla, että taloustiede osoittaa yksiselitteisesti kiinteistöveron korotuksen jäävän asunnon omistajien maksettavaksi. Siis yksiselitteisesti.
Viimeaikainen keskustelu kiinteistöverosta osoittaa hyvin, miksi taloustieteen standardikritiikkiä edelleen esitetään. Se kun näyttää yhä kuvaavan yllättävän hyvin uusklassisten taloustieteilijöiden ajattelutapaa ja julkisia kannanottoja.
Näin ollen ulospäin syntyy vaikutelma, että taloustieteilijät ajavat kaksilla rattailla. Yhtäältä taloustieteen kriitikoille vastataan, että nykyään taloustiede tutkii ihmisten tosiasiallista toimintaa eikä vedä pitkälle meneviä johtopäätöksiä pelkkien karkeiden oletusten pohjalta. Toisaalta samaan aikaan yksittäisiä poliittisia kysymyksiä kommentoidaan jatkuvasti ihmisten käyttäytymistä koskevien johdantokurssitason oletusten pohjalta.
Ulospäin saattaa näyttää siis siltä, että käyttäytymistaloustiede ja jo vanhemmat opit markkinoiden epätäydellisyyksistä, ovat vain pintakuorrutusta. Ei siis ole ihme, että sitä kaikkein perinteisintä taloustieteen kritiikkiä esitetään yhä uudelleen.