Marxilaisessa ja joskus laajemminkin sosialistisessa perinteessä on karsastettu termiä ”utopia”. Utopiaa ja utopismia on syytetty abstraktien mallien rakentelusta, joka parhaimmillaankin vain vie huomion pois luokkataistelulta ja poliittiselta konkretialta.

Esimerkiksi Karl Marxille utopiasosialistien esittämät utopiat olivat kyllä kyvykkäitä kritisoimaan vallitsevaa kapitalistista yhteiskuntaa, mutta todelliseksi muutosvoimaksi niistä ei ollut. Ainoastaan historiallisesti kehittyneellä vallankumouksellisella subjektilla, työväenluokalla, oli tuollainen kyky ja voima. Marx ei omien sanojensa mukaan halunnut kirjoittaa ”reseptejä tulevaisuuden keittiöihin” vaan ihmisten tuli itse päättää yhteiskuntansa yksityiskohdista vallankumouksen jälkeisessä tilassa.

Utooppisuus ja luokkataistelu on siis usein asetettu vastakkain. Kuitenkin ihmisen kaikkinaisessa kamppailussa paremmasta elämästä, paremmasta maailmasta ja paremmasta yhteiskunnasta, voidaan nähdä vähintäänkin utooppisia elementtejä.

Utopioita tutkinut sosiologi Ruth Levitas on kuvannut utopioiden yleisimmäksi piirteeksi ”paremman olemassaolon halua”. Kaikessa, missä ilmenee orientoitumista kohti parempaa olemassaoloa, voidaan samalla nähdä utooppisuutta vaikka varsinaisia utopioita (eli paremman yhteiskunnan enemmän tai vähemmän abstrakteja malleja) ei nähtäisikään.

Ihmisen kaikkinaisessa kamppailussa paremmasta elämästä, paremmasta maailmasta ja paremmasta yhteiskunnasta, voidaan nähdä vähintäänkin utooppisia elementtejä

Joskus utopiatutkimuksessa on puhuttu jopa yleisinhimillisestä ”utooppisesta taipumuksesta”. Näin väittävät esimerkiksi Frank ja Fritzie Manuel teoksessa Utopian Thought in the Western World. Ajatus on tuttu myös saksalaisen filosofin Ernst Blochin kirjoituksista: Blochille utooppisuus on ihmisen lajityypillinen kyky orientoitua kohti parempaa maailmaa. Tätä hän pitää lähtökohtaisesti ihmisluonnon ylihistoriallisena piirteenä. Bloch puhuukin niin sanotusta toivon periaatteesta, jonka ilmentymiä hän löytää kaikesta inhimillisestä kulttuurista. Yksittäisten utooppisten mallien ja kuvitelmien sisältöjä hän puolestaan pitää aina omaan aikaansa sidottuina.

Vaikka Marx hylkää utopiat, valmiit mallit paremmasta yhteiskunnasta, voidaan hänen ajattelussaan silti nähdä vahva utooppinen vivahde. Esimerkiksi kun Marx, niinä harvoina kertoina kun hän kuvailee kommunismia, hän kuvaa sitä negatiivisin termein, sen kautta mitä siitä puuttuu: kommunismissa ei ole yksityistä omistusta, ei valtiota eikä riistoa. Hän ei kuitenkaan kuvaa sitä, millainen institutionaalinen kokonaisuus kommunismi olisi. Marx ei kuvaa utopiaa, valmista uuden yhteiskunnan mallia, mutta orientoituu utooppisesti. Hän orientoituu kohden parempaa olemassaoloa, vaikka kieltäytyykin kuvaamasta tuon olemassaolon tarkempaa luonnetta.

Utopian ja ”utooppisuuden” käsitteet voidaan ymmärtää eräänlaisessa jatkumossa. Utooppisia elementtejä voidaan löytää kaikesta missä on ”paremman olemassaolon halua”, mutta vain osa tästä halusta ilmenee yhteiskunnallisina visioina tai uuden yhteiskunnan mallina.

Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että kun pidetään utooppisena kaikkea sellaista jossa on halua parempaan olemassaoloon, voidaan utooppisuutta nähdä myös taantumuksellisina ja vaarallisina pidetyissä ideologioissa, kuten fasismissa ja natsismissa. Teoksessaan Erbschaft dieser Zeit (1935) Ernst Bloch esittikin, että eräs syy natsien nousulle Saksassa oli se, että natsit kykenivät elävöittämään ihmisten mielikuvitusta ja siten vakuuttamaan nämä ajatuksistaan.

Huomion kiinnittäminen ihmisen ei-rationaaliseen, affektuaaliseen puoleen on ehdottoman välttämätöntä liikkeen menestymisen kannalta

En ole vaatimassa vasemmistolaisilta liikkeiltä, puolueilta tai ryhmiltä kykyä tai edes halua utopioiden kehittelemiseen. Niiden merkitys on kokonaan toinen kuin päivänpoliittinen. Kuitenkin huomion kiinnittäminen ihmisen ei-rationaaliseen, affektuaaliseen puoleen on ehdottoman välttämätöntä liikkeen menestymisen kannalta.

Vasemmiston on osattava haluta parempaa olemassaoloa. Vasemmistoliitolla esimerkiksi voi olla faktuaaliset seikat politiikassaan täysin oikein, mutta ilman affektuaalista kiinnekohtaa, kukaan ei tule niistä kiinnostumaan, eikä todellista liikettä synny.

Skip links

Ruth Levitas

Footer

Mikä Peruste?

Toimitus