Jos fissio-ydinvoimalan reaktoriytimen lämpötila nousee liian korkeaksi, ydinreaktio karkaa käsistä ketjureaktiona, kun fissiotuotteiden hajoaminen tuottaa lisää lämpöä. Karannut reaktio sulattaa polttoaineesta, fissiotuotteista, jäähdytyssauvoista ja muusta lähellä olevista rakenteista (teräksestä, betonista, vedestä) coriumiksi (eng. core, ydin) kutsutun ainemöhkäleen tai tuttavallisemmin ”elefantinjalan”. Lempinimi syntyi, kun Tšernobylin coriumista kymmenen vuotta onnettomuuden jälkeen otettu kuva levisi julkisuuteen.
Kuumana corium on sulaa ja jäähtyessään kivettyy ja lasittuu, muodostaen laava- ja tippukivimäisiä rakenteita. Koska monet eri isotooppien reaktiot jatkuvat coriumissa, se myös puhkuu pinnaltaan millimetrin tuhannesosaa pienempää pölyä. Tšernobylin 11 tonnia painavan elefantinjalan on arvioitu päästävän noin 10 kilon verran uraania vuodessa. Hyvällä tuurilla corium jäähtyy jo reaktorin teräskuoren sisällä ja jää sinne. Jos se on riittävän kuuma ja aktiivinen, se tulee kuoresta läpi ja putoaa alapuolisiin rakenteisiin.
Kuinka monta kertaa maailmanhistoriassa corium on sitten karannut reaktorikuoresta?
Three Mile Islandin onnettomuudessa ja Tšernobylissä tämä tapahtui todetusti ja valokuvatusti. Entä Fukushimassa? Reaktorien 1, 2 ja 3 ydin suli jossakin määrin, eikä ole selvää, missä nämä kolme coriumia ovat.
Tšernobylin perusteella voi arvella, että Fukushiman ytimet ovat joidenkin metrien päässä lähtöpaikastaan. Jos ne olisivat siellä, missä pitää ja tekisivät, mitä niiden pitäisi, virtaisi Japaniin yhä sähköä Fukushimasta. Mutta nyt ne ovat jossain muualla, eikä kukaan ainakaan ”virallisesti” tiedä missä.
Tämä on mielenkiintoinen tietoa koskeva pulma. Ensimmäinen kysymys on eri tahojen intressit. Sähköyhtiö TEPCOlla ja Japanin valtiolla on ilmiselvästi omat perusteensa kertoa ja olla kertomatta asioita. TEPCOlla ei ole pitävää kantaa siitä, missä reaktoriytimet ovat. Erilaisilla riippumattomilla tutkijoilla ja tutkijaryhmillä on omia käsityksiään.
Toinen kysymys on ylipäätään havaintopohjaisen tiedon mahdollisuus. Fukushiman elefantinjalat säteilevät vielä niin paljon, että ihminen ei voi mennä niitä lähelle ja tekniset laitteet haurastuvat ja lakkaavat toimimasta. Erityisesti elektroniikka ja sähkölaitteet kärsivät säteilystä. Lisäksi sortuneet ja hajonneet rakenteet ovat tiellä.
TEPCO on lähettänyt elefantinjalkoja etsimään kaksi kuuluisaa robottia. Hitachin luomus sai nimekseen ”Käärme”. Kiemurtelija lähetettiin tarkastamaan reaktorin 1 tilaa 10-senttisen putken läpi. Muutaman tunnin kuluttua robotti lakkasi toimimasta ja se hylättiin rakennuksen sisään. Käärmeen jälkeen liikkelle laitettiin Toshiban ”Skorpioni”, joka sai nimensä takaosan kamera-hännästä. Skorpioni pyrki reaktorin 2 ytimen lähelle, mutta jumittui vain muutaman metrin päähän paikasta, jossa elefantinjalan jälkiä olisi pystytty kuvaamaan.
Ydinvoimaloiden teknologian pettäminen kertoo jotakin olennaista yleisesti teknologiasta. Tietomme rajat ovat toiminnan hetkelläkin aina hyvin lähellä. Aine muuttaa muotoaan, siirtyy muutaman metrin. Se ei ainoastaan lakkaa toimimasta, kuten toivomme, vaan coriumin tapauksessa hämmästyttävästi katoaa kokonaan havainnon piiristä.
Onko tämä tiedon ja havainnon piiristä katoaminen osa alkuperäistä ydinreaktoria ja sitä koskevaa tietoa, vai jokin sen ulkopuolinen häiriö? Kysymys toistuu uudestaan ja uudestaan. Onko ilmastonmuutos osa fossiilipolttoaineiden käyttöä ja sitä koskevaa tietoa, vai jokin niiden ulkopuolinen asia, häiriö? Oliko Titanicin haaksirikko osa laivanrakennusta, vai ulkopuolinen häiriö? Toimiiko laite vain silloin, kun se toimii, kuten sen on toivottu toimivan, vai myös silloin, kun se tekee jotain muuta?
Ranskalainen filosofi Paul Virilio on lanseerannut sanonnan ”hän joka keksi laivan, keksi samalla haaksirikon” kuvaamaan tätä tiedon ja taidon yöpuolta. Runollisilla nimillään elefantinjalka, käärme ja skorpioni kertovat, miten lähellä tiedostamaton ja myyttinen on parasta mahdollista päiväjärkeä, tässä tapauksessa ydinteknologiaa.
Ihmisyksilöstä tiedämme, että yksilön toiminnan tavoite voi olla jokin muu kuin ääneenlausuttu ja yksilön itsensä tunnistama. Miten lie laajemmin ihmisyhteisöjen ponnistusten kanssa? Saavuttaako teknologinen järki tavoitteensa vain silloin, kun se saa mitä se sanoo haluvansa, vai myös silloin, kun se saa jotain muuta?