Osallistun heinäkuussa 2018 utopioita käsittelevään kansainväliseen konferenssiin. Tapahtuman teemana on ”harmonia”. Paitsi että termillä ”harmonia” viitataan tässä utopiasosialisti Robert Owenin New Harmonyyn, 1800-luvun alkupuolella tehtyyn yhteisökokeiluun Yhdysvalloissa, Indianassa, niin sillä viitataan myös siihen yleiseen oletukseen utopioista, että utopioille olisi tyypillistä pyrkimys harmoniaan, ristiriitojen ohittamiseen ja ylittämiseen sekä staattisuuteen. Useimmista utopiakirjallisuuden alaan kuuluvista utopiakuvauksista me voimme näin varmasti päätelläkin. Utopiat ovat usein näissä teoksissa harmonisia ja siksi muuttumattomia. Utopiat osoittavat halua paeta ristiriitaisesta, sotkuisesta todellisuudesta täydellisiin yhteisöihin.
Utopiat voidaan kuitenkin ymmärtää myös täysin päinvastaisella tavalla. Utopiat voidaan nähdä ristiriitojen lähteenä, harmoniaa hajottavana projektina, jonka tarkoitus on suhteellistaa, kyseenalaistaa vallitseva todellisuus. Tätä olen kutsunut useammassakin yhteydessä utopioiden kriittiseksi funktioksi. Olen kuitenkin usein keskittynyt pelkästään utopioiden kriittiseen funktioon tekstin, teorian tai pelkästään utooppisten vastakuvien tasolla. Olen esittänyt että utopiat voidaan ymmärtää vallitsevan yhteiskunnan kriittiseksi vastakuvaksi, joka ”suhteellistaa nykyisyyden”.
Utopiat voidaan ymmärtää vallitsevan yhteiskunnan kriittiseksi vastakuvaksi, joka ”suhteellistaa nykyisyyden”
Utopioiden kriittisyys suhteessa vallitsevaan yhteiskuntaan voidaan kuitenkin ymmärtää myös paljon konkreettisemmin erilaisten yhteisöllisten käytänteiden tasolla. Tällöin on tarkasteltava näiden yhteisöllisten käytänteiden sisäistä rakennetta, niiden logiikkaa.
Erilaisissa yhteisöllisissä, taloudellisissa ja kulttuurisissa kokeiluissa voidaan nähdä utooppisia piirteitä kun kiinnitetään huomiota niiden toimintatapoihin eli logiikkaan jonka mukaan ne toimivat. Nämä kokeilut voivat noudattaa joko vallitsevalle yhteiskunnalle rinnakkaista tai vastakkaista logiikkaa. ”Rinnakkaislogiikalla” tarkoitan sellaista käytännön logiikkaa joka asettuu vallitsevan yhteiskunnan rinnalle toteuttamaan omien periaatteiden mukaista yhteisöllistä tai esimerkiksi taloudellista toimintaansa. Rinnakkaislogiikan mukaan toimivat yhteisölliset kokeilut pyrkivät luomaan ja laajentamaan sitä tilaa, jossa vaihtoehtoista elämää voidaan toteuttaa. Ne eivät kuitenkaan suoraan asetu antagonistiseen, vihamieliseen suhteeseen vallitsevan yhteiskunnan kanssa. Rinnakkaislogiikkaa noudattavia yhteisökokeiluja ovat esimerkiksi erilaiset radikaalin osuuskuntatoiminnan muodot sekä erilaiset solidaarisuustalous- ja aikapankkikokeilut. Ne pyrkivät luomaan toisenlaisen elämän tilaa kapitalismin sisälle, mutta eivät ole kumouksellisessa suhteessa vallitsevaan yhteiskuntaan.
Rinnakkaisloogiselle yhteisölliselle toiminnalle vaihtoehtoista yhteisöllisen toiminnan logiikkaa (tai ehkä paremminkin sen kärjistynyttä muotoa) voidaan kutsua vastaloogiseksi. Vastaloogisuus viittaa tässä vallitsevan yhteiskunnan rinnalla elävään, mutta samalla sille vihamieliseen ja siihen kumouksellisesti suhtautuvaan yhteisöön. Nämä yhteisöt pyrkivät rakentamaan kokonaan vaihtoehtoisen elämäntavan vallitsevan yhteiskunnan ”ulkopuolelle” ja ovat valmiita puolustautumaan jopa aseellisesti. Tällaista yhteisöllisen toiminnan logiikkaa voidaan katsoa noudattavan paitsi zapatistien yhteisöt Meksikossa ja kurdien yhteisöt Rojavassa, niin myös ZAD – Zone À Défendre Ranskassa.
Utopia on yhteiskuntaamme jatkuvasti vastakarvaan silittävä näkemys, tavoite ja – ennen kaikkea – käytäntö
Kun Thomas More kirjoitti Utopiansa, hänen voidaan katsoa paitsi suhteellistaneen oman aikansa Englannin kriittisellä vastakuvalla, niin myös kuvailleensa tiettyä vaihtoehtoista toiminnan logiikkaa – toimintaa jota ohjaisivat vallitsevasta yhteiskunnasta poikkeavat (ja jopa sille vihamieliset) arvot.
Kun kiinnitämme huomiota erilaisten vaihtoehtoisten yhteisöjen logiikkaan, ymmärrämme nämä yhteisöt Thomas Moreen, utopiasosialisteihin ja jopa alkukristittyihin asti ulottuvaksi utooppisen vastalogiikan traditioksi. Utooppisuuden tarkasteleminen yhteisöllisen toiminnan logiikkaa vasten avaa meitä näkemään utopioiden yhä jatkuvan elämän vallatuissa taloissa, sissiarmeijoissa, osuuskunnissa ja autonomisissa sosiaalikeskuksissa. Utopia on yhteiskuntaamme jatkuvasti vastakarvaan silittävä näkemys, tavoite ja – ennen kaikkea – käytäntö. Puheet utopioiden kuolemasta ovat vähintäänkin liioiteltuja.
