Suomessa on nyt hyvä meininki. Valtiovarainministeriö tuplasi talousennusteen ja työttömyysaste on pienenemässä. Tästä huolimatta Suomen työttömyysaste on Eurostatin mukaan EU:n keskiarvoa korkeampi eikä hallitus tule pääsemään 72 prosentin työllisyystavoitteeseensa. Hyvä, jos edes lähelle.

On kiinnostava kysymys, mitä nämä laihat vuodet, leikkauspolitiikka ja suurtyöttömyys ovat tehneet ihmisten mielenmaisemalle. Vastauksen tähän tulemme tietämään vasta vuosien kuluttua. 1990-luvun laman vaikutuksista vuonna 1987 syntyneisiin on tutkimustietoa. THL:n laajassa tutkimuksessa seurattiin tätä ikäpolvea lähes kaikkien kuviteltavissa olevien rekisterien avulla. Tulokset olivat hätkähdyttävät. Ne osoittivat muun muassa aineellisen köyhyyden selkeän periytymisen: yli viisi vuotta toimeentulotukea saaneiden vanhempien lapsista peräti 70 prosenttia sai toimeentulotukea. Vähäosaisuus näkyi jopa lasten alempana syntymäpainona.

Eräs vastenmielisimmistä ilmiöistä, jota olen työssäkäyvänä sivusta saanut seurata, on työttömiin kohdistuva teennäinen tsemppaushenki

Viimeisin taantuma ei ehkä ollut yhtä jyrkkä kuin 1990-luvun lama, mutta kesti paljon kauemmin. Eräs vastenmielisimmistä ilmiöistä, jota olen työssäkäyvänä sivusta saanut seurata, on työttömiin kohdistuva teennäinen tsemppaushenki. Ajokoiravartaloinen toimitusjohtaja kertoo minuuttiohjelmastaan ja kyvystään hallita aikaansa ja kokonaisuuksia ja uraohjusvaimoa ja kilpaurheilevia lapsiaan. Työttömän pitäisi paitsi ottaa vastaan ”mitä tahansa työtä” (jota ”tekevälle aina löytyy”), myös kehittää itseään ja ottaa vastoinkäymiset mahdollisuutena.

Pörssiyhtiö Sanoman omistama Oikotie-työpaikkasivusto julkaisi viime viikolla huonoudessaan harvinaisen lörinän aiheesta. Kauppatieteiden maisteri ja ”Holistic Health Coach” – joka kysyy nettisivuillaan vaatimattomasti englanniksi, että ”voisiko elämäsi muuttua yhden keskustelun aikana?” – paljastaa blogissaan muun muassa että ”tosimenestyjä muuttaa lahjakkuutensa ja jopa vastoinkäymisensä rahaksi.” Työttömyys ei siis ole taloudellisten huolien, ahdistuksen ja kelpaamattomuuden tunteiden täyttämä pelonsekainen periodi, vaan palkitsevaa uuden kynnyksellä seisoskelua samppanjalasi kädessä. Holistisen valmentajan mukaan ”se joutoaika, jonka aikuinen ihminen saa viettää itseensä ja omiin tavoitteisiinsa keskittyen, osoittautuu usein lottovoitoksi sekä henkilökohtaisen elämän, uran että tulevan työnantajan kannalta.”

En ole journalistina huolissani siitä, että Sanoma julkaisee tällaista ”sisällöntuotantoa”, saati siitä, että joku espoolainen ekonomi moista tuubaa espressokoneensa ääreltä tuottaa.

Ajattelu on pohjimmiltaan aivan samaa nallewahlroosia, jota tässä on pitkään kuunneltu: työttömyys on lopulta oma vika, ja ”menestyminen” kenen tahansa ulottuvilla

Olen huolissani tekstin ja sen varmasti naiiviuudessaan vilpittömän kirjoittajan syvästä ideologisuudesta. Ajattelu on pohjimmiltaan aivan samaa nallewahlroosia, jota tässä on pitkään kuunneltu: työttömyys on lopulta oma vika, ja ”menestyminen” kenen tahansa ulottuvilla. Eriarvoistumista ei ole olemassa. Ei ole huono-osaisia perheitä, ei ole fyysisiä ja henkisiä sairauksia, ei ole mahdollisuuksien epätasa-arvoa, ei periytyvää huono-osaisuuta. Ei laajaa tutkimusaineistoa vuoden 1987 lapsista, jonka pohjalta tutkijat totesivat, että kannattaisi panostaa ennaltaehkäisyyn eikä seurausten korjaamiseen.

Downshiftaaminen on ihanaa sille, jolla on hyvin ansaitseva puoliso, rahaa tilillä, oikeanlainen koulutus ja henkisiä voimavaroja. Kaikille muille työttömyys on työttömyyttä: pelkoa, huolta ja ahdistusta. Merkityssisältöjen kadottamista. Häpeääkin.

Tsemppaaminen, liikunta ja hengittely ei auta nurkkaan käpertynyttä. Ja vielä vähemmän häntä auttavat hyväosaisten tarinat sisäisestä sankaruudesta.