Tutkijoiden ja liikkeiden vuoropuhelu lisää ymmärrystä maailmasta ja vauhdittaa yhteiskunnallista muutosta. 

Portugalilainen antirasistinen Plataforma Gueto -liike järjestää epämuodollisia konferensseja, joissa puhuvat niin liikkeen aktiivit kuin heidän kutsumansa tutkijatkin. Plataforma Gueto kutsuu tapahtumia yliopistoiksi, mutta ne järjestetään perinteisten akateemisten tilojen ulkopuolella.

Plataforma Gueto syntyi vastustamaan rasistista poliisiväkivaltaa ja tukemaan poliisien tappaman 14-vuotiaan Élton Sanchesin perhettä. Liikkeen viimeisin ”yliopisto” nimettiin edesmenneen panafrikanistin ja Yhdysvaltojen mustien pantterien yhtenä johtohahmona tunnetun Kwame Turen  (tunnetaan paremmin nimellä Stokely Carmichael) mukaan ja se järjestettiin Lissabonin laitamilla Cova da Mourassa, jossa asuu Portugalin suurin kapverdeläistaustainen yhteisö.

Yliopiston tarkoituksena on antaa välineitä poliittiseen analyysiin, joka tähtää mustien emansipaatioon. Tutkimuksen ja aktivismin yhdistämisellä on siis konkreettinen päämäärä: välittää tietoa, josta on hyötyä tavoitteen saavuttamisessa.

Puheenvuorot pidettiin yhdessä liikkeen aktiivien kanssa, joten tutkijoiden ja aktivistien näkökulmat täydensivät toisiaan käytännön tasollakin. Kwame Ture -yliopisto oli ensimmäinen Plataforma Gueton tapahtuma, jota oli järjestämässä Coimbran yliopiston yhteiskuntatieteisiin keskittyvä Centro de Estudos Sociais -tutkimuskeskus. Sitä johtava sosiologi Boaventura de Sousa Santos on myös tärkeä hahmo Universidade Popular dos Movimentos Sociais (UPMS) -toiminnan taustalla. Brasiliassa toimiva yhteiskunnallisiin liikkeisiin keskittyvä ”kansan yliopisto” sai alkunsa vuoden 2003 Maailman sosiaalifoorumissa Santosin ehdotuksesta.

UPMS:n tarkoituksena on tuoda yhteen erilaisten liikkeiden aktiiveja, tutkijoita sekä taiteilijoita, jotka voivat yhdistää osaamisensa ja siten luoda uusia, edistyksellisiä vastarinnan muotoja. Sen tavoitteena on myös lähentää tiedettä ja käytännön toimintaa. (Santos 2006, 156-157.)

Dekolonisaatio kuroo umpeen tieteen ja aktivismin välistä kuilua

Liikkeiden ja tutkimuksen kohtaaminen liittyy keskusteluun yhteiskuntatieteiden toimintatavoista ja länsimaisesta tieteen historiasta. Länsimainen tiede näyttäytyy universaalina, muu tietämys luokitellaan usein perinteiseksi tai paikalliseksi ja nähdään lähinnä tutkimusmateriaalina.

Dekolonisaatio siis vaatii marginalisoiduista positioista käsin tuotetun yhteiskunnallisen kritiikin ottamista vakavasti

Asetelman kyseenalaistamisen voi nähdä osana yhteiskuntatieteiden dekolonisaatiota. Dekoloniaalisen kritiikin juuret ovat Etelä-Amerikassa ja sen keskeisinä hahmoina voi pitää esimerkiksi Walter Mignoloa, Aníbal Quijanoa ja Ramón Grosfoguelia. Se pyrkii tekemään näkyväksi kolonialismin pitkäkestoisia seurauksia ja purkamaan niitä keinoin, jotka eivät nojaa länsimaiseen kaanoniin eivätkä operoi sen luomin käsittein. Dekoloniaalista lähestymistapaa voivat edustaa siirtomaiden vapautusliikkeiden teoriaa luoneet vallankumoukselliset, mutta myös esimerkiksi Etelä-Amerikan yhteisöllinen feminismi.

Myös Boaventura de Sousa Santos pyrkii tekemään dekoloniaalista tutkimusta. Santosin lähestymistapa kiteytyy ajatukseen etelän epistemologioista (Santos & Meneses, 2009). Metodi tuo esiin eurosentrismiin ja kapitalismiin nojaavan kolonialismin vuoksi marginaalissa pysyneitä ajatusmalleja ja toimintatapoja.

Vaikka Santosin ja dekolonisaatiota painottavien tutkijoiden työn painopiste on niin sanotussa ”globaalissa etelässä” ja voi viitata esimerkiksi alkuperäiskansojen liikkeisiin, myös länsimaissa on marginalisoitua tietämystä (Santos & Meneses 2009, 12-13). Toisaalta ”globaali etelä” voi olla läsnä myös ”globaalissa pohjoisessa”, kuten Plataforma Gueton tapauksessa, jossa nojataan eurosentrisen kaanonin ulkopuolelta ponnistavaan tietoon ja jonka työn voi nähdä kolonialismin jatkumoiden purkamisena.

Dekoloniaalinen kritiikki ei kuitenkaan pyri länsimaisen tieteen piirissä tuotetun tiedon korvaamiseen, vaan ennen kaikkea osoittamaan sen sidonnaisuuden eurosentriseen ja koloniaaliseen maailmankuvaan. Grosfoguelin (2009, 385) mukaan dekoloniaalinen ajattelu on universaalin sijaan pluriversaalia ja painottaa erilaisten kaanonien välistä kriittistä dialogia.

Dekolonisaatio siis vaatii marginalisoiduista positioista käsin tuotetun yhteiskunnallisen kritiikin ottamista vakavasti (Grosfoguel 2009, 385). Se voi olla esimerkiksi juuri erilaisten yhteiskunnallisten liikkeiden piirissä tuotettua tietoa. Myös erilaiset taiteelliset ilmaisumuodot runoudesta räppiin voivat olla yhteiskunnallisen kommentaarin keinoja. Santosin mukaan yhteiskuntatieteiden, aktivismin ja taiteen vuoropuhelun kautta tietämys maailmasta täydentyy. Se puolestaan mahdollistaa tehokkaamman taistelun erilaisia sorron muotoja vastaan (Santos 2006, 157-158).

Vaihtoehtoinen globalisaatio edellyttää liikkeiden ja tutkimuksen vuoropuhelua

Miten sitten käy tieteen ja liikkeiden, kun ne asetetaan dialogiin? Valtasuhteiden vuoksi on uhkana, että liikkeistä tulee vain lisämateriaalia tieteelle, eikä vuoropuhelu toteudu.

Vuoropuhelu ei siis voi olla itseisarvo

Tutkijoiden osallistumisesta voi myös muodostua dialogin sijaan väline liikkeen legitimointiin. Vuoropuhelu ei siis voi olla itseisarvo, vaan liikkeidenkin arvoja, tavoitteita ja toimintatapoja on voitava kriittisesti punnita. Vaikka sekä tutkijat että liikkeet ovat itsenäisiä toimijoita, dialogi kielii jaetuista arvoista ja päämääristä.

Vuorovaikutuksella voi olla monenlaisia muotoja, eikä ole välttämättä selvärajaista, milloin tieteestä tulee aktivismia ja aktivismista tiedettä. Tutkijat voivat voimistaa liikkeen potentiaalia tuomalla tutkimustuloksensa uusiin ympäristöihin ja liikkeen palvelukseen, kuten Plataforma Gueton tilaisuuksissa. Liikkeet voivat antaa uusia aiheita tai luoda uudenlaisia kysymyksenasetteluita.

Tiede voi tehdä näkyväksi ei-akateemista asiantuntemusta ja se voi toimia välittäjänä dialogissa erilaisten liikkeiden välillä. UPMS:n toiminnassa pyritään myös purkamaan perinteiset opettajan ja oppijan roolit ja luomaan puitteet vuorovaikutteiselle oppimiselle. UPMS tuo yhteen niin ympäristöliikkeitä, feministisiä liikkeitä kuin työväenliikkeitä, jotta ne tutustuvat toisiinsa, löytävät yhteisen päämäärän ja oppivat toistensa toimintatavoista erilaisista painotuksista huolimatta. Niin syntyy laajoja kansainvälisen aktivismin muotoja (Santos 2006, 157-158).

Laajemmasta näkökulmasta katsottuna UPMS ja Santosin luonnehtima erilaisten liikkeiden ja yhteiskunnalliseen muutokseen sitoutuneiden tutkijoiden verkosto edustaa vaihtoehtoista globalisaatiota. Se luo uudenlaisia vastarinnan muotoja, yhteiskunnallisen muutoksen malleja sekä toimintatapoja (Santos 2006, 157).

Kirjoittaja on Lissabonissa asuva yhteiskuntatieteiden tohtori, vapaa toimittaja ja Mafalala-blogin kirjoittaja. Hän opiskeli jälkikoloniaalisen tutkimuksen ohjelmassa Coimbran yliopiston Centro de Estudos Sociais -laitoksessa.

Lähteet:

Grosfoguel, Ramón (2009), ”Para descolonizar os estudos de economia política e os estudos pós-coloniais: transmodernidade, pensamento de fronteira e colonialidade global”. Boaventura de Sousa Santos & Maria Paula Meneses (toim.), Epistemologias do Sul. Coimbra, Almedina, 383-417.

Santos, Boaventura de Sousa (2006), A Gramática do Tempo: Para uma nova cultura política. Porto, Afrontamento.

Santos, Boaventura de Sousa & Meneses, Maria Paula (toim.) (2009), Epistemologias do Sul. Coimbra, Almedina.