Kansallinen sivistysstrategia 2017 laadittiin vuonna 1993 sivistysasiantuntijoiden ja virkamiesten voimin syvän laman oloissa ja Internetin kynnyksellä. Strategia koostuu kymmenestä toisiinsa nivoutuneesta avainstrategiasta, jotka ovat asiantuntijaryhmän valitsemat näkökulmat sumeaan ja hankalasti hahmotettavaan sivistyksen kokonaisuuteen. Nyt neljännesvuosisadan kuluttua sivistysstrategian laatimisesta on tullut aika arvioida strategiaa ja sen toteutumista. Esimerkiksi työkulttuuristrategia tai kestävän kehityksen strategia ovat kantaneet hyvin ajassa. Asiantuntijaryhmän käytännön ehdotukset vain jäivät vaatimattomiksi ja lähinnä toivottiin kansalaiskeskustelun syntymistä. Asiantuntijaryhmän sihteerinä toiminut Keijo Rajakallio näkee sivistysstrategian toimivan edelleenkin keskustelualustana ja nostaa esiin merkittäviä sivistyshaasteita, kuten kansalaisten oikeuden työhön ja nuorten mahdollisuudet edetä nopeasti yliopistoihin.

Kansallinen sivistysstrategia (KM 1993: 36) on opetusministeriön asiantuntijaryhmän maaliskuussa 1993 esittämä ehdotus opetusministeriön, valtioneuvoston ja eduskunnan sivistyspolitiikan perustaksi Suomen edetessä kohti vuotta 2017. Nyt, tuon ajan kuluttua, on aika arvioida strategiaa ja sen toteutumista kuluneen neljännesvuosisadan aikana.

Asiantuntijaryhmä[1] kuvasi sivistystä seuraavasti: ”Sivistys on inhimillisten kykyjen, taitojen, tietojen, asenteiden ja arvojen jatkuvaa ylläpitoa. […] Sivistys ilmaisee niin yksilön kuin kansakunnankin hyvän inhimillisen elämän perimmäisiä päämääriä.” Perimmäiset päämäärät on oltava esillä ja keskusteltavina nytkin, kun kohtaamme valtiovallan ja markkinatalouden tai robotit ja tekoälyn.

Sivistysstrategian perusteluiksi asiantuntijat kirjoittivat artikkeleista koostuvan Sivistys 2017 -teoksen (1994). Julkisuudessa sivistysstrategia sai suhteellisen vähän huomiota. Helsingin Sanomissa (30.4.1994) Eero Ojanen kirjoitti kirjasta mitätöivän kritiikin. Mikkelin pääkirjaston Kirjavinkissä todettiin sentään vielä vuonna 2017, että ”jotkut kohdat kirjasta ovat lähinnä hauskoja ja jopa vanhentuneita, mutta pääosin puheenvuorot ovat tiukkaa asiaa.”

Kansallinen sivistysstrategia laadittiin 1990-luvun alun syvän laman aikana ja ennen Internetiä. Käynnissä oli useita toisiinsa henkisesti kietoutuneita tulevaisuushankkeita, kuten eduskunnan ensimmäinen tulevaisuusselonteko ja tulevaisuusvaliokunnan perustaminen (molemmat 1993), Valtioneuvoston kulttuurihankkeen Maanantaiseura (1992–1995) sekä Suomi-skenaariot -hanke (Ruokanen & Nurmio 1995).

Kuvaan sivistysstrategian kymmenen avainstrategiaa tiivistäen ja esitän arvioitani niiden toteutumisesta esimerkinomaisesti. Komiteamietintöjen kieli on oma haasteensa. Lauseet hioutuvat helposti yksimielisyyttä tavoittelevassa ryhmässä kliseiksi vailla elämän ristiriitaisuuksia.

Avainstrategiat eli kymmenen polkua Sivistys-Suomeen

Kymmenen avainstrategiaa lähestyvät omista näkökulmistaan sivistystä muodostaen yhteydessä toisiinsa kokonaisuuden. Näitä voi luonnehtia myös sivistyksen suuriksi kehitysaalloiksi eli megatrendeiksi.

I Sivistyksellisten perusoikeuksien strategia

Sivistykselliset oikeudet tarkoittavat oikeutta koulutukseen, tietoon, tieteen ja taiteen harjoittamiseen, perinteen ja ympäristön säilyttämiseen sekä sanavapauteen. Pohdinnassa kysyttiin myös, mikä on yhteiskunnan ja mikä elinkeinoelämän vastuu sivistyspalvelujen tuottamisessa.

Toimenpiteissä ehdotettiin opetusministeriön selvitettäväksi, mitkä perusoikeudet kaikkiaan tulee kirjata lainsäädäntöön. Lisäksi ehdotettiin keskustelua kansalaisten omasta vastuusta sivistyksensä ylläpidossa.

Oikeudessa päästä yliopistoon ei ole juurikaan edetty – monet pääsevät vasta usean vuoden pyrkimisen jälkeen ja vielä useammat halukkaat jäävät ulkopuolelle.

Kuluneen neljännesvuosisadan aikana suoria keskusteluja kansalaisten oikeuksista ei ole juurikaan käyty. Välillisesti näihin otetaan kantaa erityisesti valtion tulo- ja menoarviossa, jolloin jokin sivistystoiminta saa lisää voimavaroja ja joiltain taas leikataan. Sivistysstrategiaa toteutetaan omalla tavallaan myös kunnissa budjettien kautta. Yleisesti voi todeta oikeuksien parantuneen neljännesvuosisadassa esimerkiksi koulutuksessa lisääntyneiden mahdollisuuksien myötä, yhtenä tärkeimmistä ammattikorkeakoulujen perustaminen. Mutta oikeudessa päästä yliopistoon ei ole juurikaan edetty. Monet pääsevät yliopistoon vasta usean vuoden pyrkimisen jälkeen ja vielä useammat halukkaat jäävät ulkopuolelle.

Sivistys koskee kaikkea inhimillistä toimintaa. Eivätkö kaikki kansalaisten perusoikeudet ole myös sivistyksellisiä oikeuksia? Esimerkiksi oikeus työhön tai toimeentuloon ovat tämän päivän suuria kysymyksiä.

II Inhimillisen kasvun ja vastuun strategia

Avainstrategian mukaan yhteiskunnan kehittämisen ja sivistyksen ydinsisältönä ovat inhimillisen kasvun ja vastuun periaatteet. Nämä muodostavat humanistisen sisällön muille avainstrategioille. Tähän sisältyvät vastuu tulevaisuudesta, yhteisvastuu, oikeudenmukaisuus, elämän ja yksilön kunnioittaminen, moniarvoisuus, suvaitsevaisuus, esteettiset arvot ja luonnon arvostus.

Tämä on ylevä ja ehkä tärkein avainstrategioista, mutta erittäin vaikea toteuttaa. Kasvu ja vastuu kohdataan ja mitataan vasta käytännön toimissa onnistumisina ja epäonnistumisina. Kansalaiskeskustelua on vaikea synnyttää, eikä sitä voi sanella ylhäältä. Koulukiusaamisen paisuessa yli äyräiden kansalaiskeskustelu syntyi kuitenkin vasta koulusurmien jälkeen. Nyt käydään keskustelua seksuaalisesta häirinnästä.

Koulu on tärkeä yhteisö, jossa sivistys ja sen arvot välittyvät

Koulu on tärkeä yhteisö, jossa sivistys ja sen arvot välittyvät. Opetus on esiopetuksesta yliopistoon arvoneutraalia, jolloin merkittävä osa yhteiskunnan ristiriitaisista ilmiöistä jää käsittelemättä. Koululla on myös piiloarvonsa, joista ehkä vaikuttavin on sosiaalistaminen teollisen yhteiskunnan työkulttuuriin eli kellon, kalenterin ja kiireen aikakäsitykseen.

Globaalilla tasolla on rakentumassa virtuaalimaailma eli pilviyhteiskunta, jossa ihmiset saattavat toimia kuten jotkut jo nyt toimivat, eläen pelimaailmoissa, tuntematta yhteyttä mihinkään kansakuntaan tai yhteisöön kuten perheeseen. Miten inhimillisen kasvun strategia on ulotettavissa tähän pilviyhteiskuntaan?

III Monikulttuurisuuden strategia

Avainstrategian tavoitteena on kansalaisyhteiskunnan monikulttuuristen edellytysten kehittäminen. Kysymys on etnisistä, kielellisistä ja uskonnollisista sekä alueellisista ja paikallisista kulttuureista.

Monikulttuurisuuden voisi lukea osaksi edellistä kasvun ja vastuun strategiaa. Toimenpiteissä ehdotettiin keskustelun käymistä suomalaisen kulttuurin tilasta, uhkatekijöistä ja suomalaisen kulttuurin mahdollisuuksista elää omaleimaisena.

Kuluneen neljännesvuosisadan aikana tämän strategian merkitys on korostunut, eli valintaa voi pitää oikeaan osuneena. Pakolaisten nopea maahantulo vuoden 2015 lopulla aiheutti jopa jonkinlaisen paniikkireaktion osassa kansalaisia ja strategia on kohdannut vastustusta ”Suomi suomalaisille” -ajattelun saadessa poliittista kannatusta. Monikulttuurisuuden strategia on tullut jäädäkseen, vaikka se ehyenä kokonaisuutena ei toteudukaan, vaan monien ilmiöiden kuten matkailun, opiskelun, työvoimapulan ja maahanmuuttajien kautta.

IV Kestävän kehityksen strategia

Avainstrategian tavoitteena on sivistyksellisin keinoin luoda edellytyksiä kestävän kehityksen ja ympäristön tilan parantamiselle. Tähän sisältyvät luonnon, tekniikan, estetiikan, yhteiskunnan ja taloudellisten arvojen tunteminen sekä niiden vuorovaikutusten ymmärtäminen ja sen ilmentäminen käytännön toiminnassa.

Toimenpiteissä ehdotetaan tehtäväksi arvio nykyisestä ja tarvittavasta ympäristöosaamisen tasosta ja sisällöstä. Lisäksi edellytettiin kaikessa teknologian kehittämisessä ottamaan huomioon ympäristötekijät. Myös kansainvälisten ympäristöosaajien kouluttamista ehdotettiin.

Kestävän kehityksen strategia on tullut jäädäkseen, vaikka sen ilmenemismuodot ja painopisteet muuttuvat

Kestävän kehityksen strategia on tullut jäädäkseen, vaikka sen ilmenemismuodot ja painopisteet muuttuvat. Kärkeen on noussut ilmastonmuutos monine piirteineen meren pinnan noususta lisääntyviin ympäristökatastrofeihin. Ilmiö sisältää myös monia ristiriitaisia käsityksiä sekä ilmastonmuutoksen syistä, toteutumisesta että seuraamuksista.

Kestävään kehitykseen luetaan nykyään myös sosiaalisesti kestävä kehitys. Nämä voi toki lukea sisältyväksi kasvun ja vastuun strategiaa, kun on kysymys oikeudenmukaisuudesta yhteiskunnassa. Tämä keskustelu on virinnyt viime aikoina huono-osaisuuden ja syrjäytymisen lisääntyessä. Näiden ongelmien ratkaiseminen on todellinen kansakunnan sivistyshaaste.

V Hallitun ja monipuolisen kansainvälisyyden strategia

Kansainvälisyyden avainstrategian tavoitteena on maamme aktiivinen rooli kansainvälisissä muutoksissa, ja roolin ottamisessa kysymys on osaamisesta. Suomella voi olla edellytyksiä nousta idän ja lännen välisen vuorovaikutuksen keskukseksi.

Toimenpiteissä ehdotettiin kansainvälistymisstrategioita maanosittain ja maittain. Maastrategioihin sisältyvät väestön liikkuminen, matkailu, tuotannollinen yhteistyö sekä tavaroiden, palvelujen, tiedon ja osaamisen liikkuminen.

Kansainvälisyysstrategioita on aina ollut ja niiden painopisteinä on ollut milloin alueiden hallinta, milloin tavaroiden ja palvelujen kauppa tai matkailu. Neuvostoliiton hajoaminen, Kiinan talouden nousu sekä Yhdysvaltojen vetäytyminen Euroopasta ja Lähi-idästä ovat merkinneet itä-länsi-asetelman muuttumista ja sovittelutarpeen lisääntymistä.

Kansalaisille Internet ja sosiaalinen media ovat tuoneet merkittävän lisän välittömään kansainväliseen vuorovaikutukseen. Internet on positiivisesti ymmärrettynä ratkaissut osan niistä haasteista, mitä kansallinen sivistysstrategia tavoitteli. Pilvimaailma edellyttää kuitenkin uutta sille erityistä sivistystä ja normistoa.

VI Työkulttuurisstrategia

Työkulttuuristrategialla luodaan ja ylläpidetään osaamista, joka antaa edellytyksiä mahdollisuuksien hyödyntämiselle ja auttaa elämistä työn murroksessa. Itsensä työllistäminen ja innovaatioiden tuottaminen lisääntyvät. Työn sisällön kautta elämisen laatu kohoaa.

Työ saa uusia muotoja, työn aika- ja paikkariippuvuus muuttuvat merkittävästi, työpanokset muuttuvat yksilöllisiksi, ansaintalogiikat moninaistuvat ja palkaton työ lisääntyy. Tulonjaon oikeudenmukaisuus edellyttää uudistuksia. Työn vapausasteita kuten aika- ja paikkariippumattomuutta sekä uusia työn muotoja voitaisiin radikaalisti lisätä.

Työn vapausasteita kuten aika- ja paikkariippumattomuutta sekä uusia työn muotoja voitaisiin radikaalisti lisätä

Neljännesvuosisadassa työ on pirstoutunut sen suuntaisesti kuten asiantuntijaryhmä työn murroksen näki syvän laman oloissa. Suurtyöttömyyden vallitessa täystyöllisyys oli vain haave. Eduskunnalle on valmisteilla tulevaisuusselonteko, mistä ensimmäinen 2017 valmistunut osa käsittelee lopultakin työn murrosta, kun työn murros oli selkeästi nähtävissä jo vuonna 1993 Internetin kynnyksellä.

VII Jatkuvan oppimisen strategia

Avainstrategian tavoitteeksi asetettiin osaamis- ja koulutusvarannon kohottaminen sellaiselle tasolle, että muiden strategioiden toteuttaminen on mahdollista. Maamme on kyettävä kohtamaan kansainväliset muutokset ja yksilötasolla on varauduttava muutoksen kohtaamiseen. Strategian perusajatus oli, että asetetaan tavoitteet vuoteen 2017 väestön koulutusvarannon kehittämiselle. Tämä edellyttää arvioita väestöryhmien, yhteiskunnan ja elinkeinoelämän koulutustarpeista.

Käytännössä Suomessa 1960-luvun lopulla (KM 1969: A13) käynnistynyt työvoima- ja koulutustarpeiden valtakunnallinen ja alueellinen ennakointi ajettiin alas 2010-luvun alussa. Nyt ihmetellään työvoiman kohtaannon ongelmia suurtyöttömyyden oloissa.

Jatkuvan koulutuksen näkökulmasta suuri pulma on ikäluokan jakaminen peruskoulun jälkeen ammatillisen koulutukseen ja lukioon

Jatkuvan koulutuksen näkökulmasta suuri pulma on ikäluokan jakaminen peruskoulun jälkeen ammatillisen koulutukseen ja lukioon. Lukiosta monet lahjakkaat oppilaat eivät pääse korkeakouluihin kuin ehkä vuosien jälkeen, monet halukkaat eivät koskaan. Julkinen taho ei voi ketään pakottaa oppimaan, mutta se voi luoda edellytykset opintojen esteettömälle etenemiselle.

VIII Innovaatiostrategia

Innovaatiostrategian keskeinen idea on korostaa teknologian rinnalla sosiaalisia, taloudellisia, ekologisia ja eettisiä uusia ratkaisuja eli innovaatioita. Tämä tarkoittaa tutkimuksen määrällisen ja laadullisen tason kohottamista. Myös sosiaaliset innovaatiot tulee dokumentoida tietojärjestelmään, mistä ne ovat sovituin ehdoin käytettävissä. Innovaatioiden siirtoa käytäntöön tulee nopeuttaa kilpailukyvyn säilyttämiseksi.

Teknologissa innovaatioissa Suomi on menestynyt suhteellisen hyvin, myös innovaatioiden siirrossa muista johtavista teknologiamaista. Sen sijaan yhteiskunnallisissa tai sosiaalisissa innovaatioissa tulokset ovat viimeisinä vuosikymmeninä olleet vaatimattomia.

Eduskunnan viimeisin tulevaisuusselonteko (2017, osa I) käsittelee työn murrosta, minkä perustaksi oli tilattu selvitys yli seitsemästäkymmenestä aihetta käsitelleestä julkaisusta. Työn tulevaisuus on esimerkki tutkimuksen ja sen tuottamien innovaatioiden paradigmaongelmasta: puuhun kiivetään latvasta eikä tyvestä. Työn (”latvan”) perusta on tuotanto (”tyvi”), ja tuotannon perusteet ovat kansalaisten ja heidän yhteisöjensä tarpeissa (”juuristossa”). Lähtökohtana on oltava tarpeisiin perustuva tuotantoverkoston analyysi, ei työ jotenkin itsenäisenä ja itseisarvoisena ilmiönä. Pelkkä työlähtöisyys tuottaa aktiivimallin kaltaisia byrokraattisia näennäisiä ”innovaatioita”.

IX Kansalaistoiminta sivistysyhteiskunnan voimavarana

Avainstrategian tavoitteena on sivistyksellisten edellytysten luominen kansalaistoimintaan ja yhteiskunnalliseen päätöksentekoon osallistumiselle. Kansalaiset voivat reaaliaikaisin äänestyksin osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja jo niiden valmisteluun.

Laajaa asiantuntija- ja kansalaiskuulemista kokeili jo Maanantaiseura (1992–1995) tulosten jäädessä vaatimattomiksi. Neljännesvuosisadassa aikaansaadut tulokset kansalaisten digitaalisessa vaikuttamisessa ovat jääneet olemattomiksi. Yleisten vaalien järjestäminen tietoverkkojen kautta on kohdannut vastarintaa asenteissa, teknologian toimivuudessa ja tietosuojan luotettavuudessa. Tämä on erikoista aikana, jolloin kansalaisten yksittäisten rahansiirtojen määrä verkkopankkien kautta vuosittain on arviolta miljardiluokkaa.

Kansalaisaloite on periaatteessa hieno uusi ratkaisu kansalaisten suoran vaikuttamisen lisäämiseksi, mutta nyt sekin näyttää olevan vastatuulessa.

X Sivistyksen vuorovaikutus- ja verkostostrategia

Avainstrategian tavoitteena on vahvistaa verkostomaisia rakenteita, jotka laajentavat ja nopeuttavat kansalaisten mahdollisuuksia. Tietoteknologisen infrastruktuurin tulee mahdollistaa kansalaisten vuorovaikutus tietoverkoissa iästä, sukupuolesta, sosiaalisesta taustasta, alueellisesta sijainnista tai koulutuksesta riippumatta. Viestinnässä on voitava toteuttaa laajoja yhteiskunnallisia koulutus- ja valistushankkeita.

Sivistyksen vuorovaikutusstrategia liittyy kiinteästi edelliseen kansalaistoiminnan strategiaan. Neljännesvuosisadassa strategian toteutukseen ovat syntyneet kuin tyhjästä sosiaalinen media ja tiedonhakujärjestelmät. Verkostostrategian tavoite on kuin suora tilaus Facebookille, joka on tehnyt lähes kaiken tämän mahdolliseksi ja osallistujien kannalta maksuttomaksi. Kuitenkin nyt Facebookin ja muutkin miljardien käyttäjien verkkopalvelut ovat vaikeuksissa. Idea itseohjautuvasta kansalaistoiminnasta on epäonnistunut. Kansalaiskeskustelun roolia on yliarvioitu.

Sosiaalinen media ja jo aiemmin sähköpostiryhmät ovat tarjonneet periaatteessa hienoja foorumeita kansalaiskeskusteluun. Näihin on kuitenkin petytty, kun keskustelu on ollut sisällöltään köyhää ja usein myös asiatonta sisältäen vihapuhetta ja muuta kiusaamista. Nämä ovat karkottaneet harkiten asioihin suhtautuvia pois keskusteluista, ja keskustelut ovat usein kärkeviä. Hyvien mahdollisuuksiensa lisäksi internet on antanut toimivan alustan myös rikollisuudelle, kuten kiusaamiselle, nettihyökkäyksille, identiteettivarkauksille, verkkopankkimurroille, lapsipornolle ja huumeille.

Myös kansalaistoiminta edellyttää johtamista ja johdetuksi tulemista. Sosiaalisen median algoritmeja eli piilotettuja valintasääntöjä ei suunnitella järjestäytyneen kansalaistoiminnan näkökulmasta. Uusille ratkaisuille eli innovaatioille olisi tässäkin tilaa.

Kansallinen sivistysstrategia – sivistyksen keskustelualusta

Sivistysstrategian laatinut asiantuntijaryhmä ehdotti, että strategia olisi käsitelty eduskunnassa tulevaisuuselonteon yhteydessä vuonna 1994. Tämä ei toteutunut.

Satavuotiaalle Suomelle Kansallinen sivistysstrategia voisi tarjota edelleenkin keskustelualustan tai ainakin jäsennyksen keskustelulle. Olisi mielenkiintoista kuulla esimerkiksi kahdensadan kansaedustajan esittävän käsityksiään kaikista kymmenestä avainstrategiasta ja niihin sisältyvistä sadoista näkökohdista, ei ainoastaan abortista tai eutanasiasta. Puoluekeskeinen eduskunta ei välttämättä halua keskustella sivistyksen perimmäisistä kysymyksistä.

Kansallinen sivistysstrategia voisi tarjota edelleenkin keskustelualustan tai ainakin jäsennyksen keskustelulle

Sivistyskeskustelun voi suhteuttaa valtion tulo- ja menoarvion lähetekeskusteluihin, joissa aikajänne on lyhyt ja näkökulma on huomattavan kapea, lähtökohtana raha ja hyväksyttyjen muutosehdotusten osuus promilleja budjetin kokonaissummasta. Budjettikeskustelut käydään sidotuin käsin ja suljetuin suin. Tämän takia tarvittaisiin vapaata tulevaisuuteen tähtäävää keskustelua Sivistys-Suomesta eduskunnassa.

Sivistys, kuten oikeudenmukaisuus, on suhteellisen näkymätön ja vaikeasti tavoitettavissa asioiden ollessa hyvällä tolalla. Vasta ongelmia kohdatessa havaitaan konkreettisesti sivistyksen puute.

Kirjoittaja on ennakoinnin asiantuntija, joka on työskennellyt työelämän muutosten ja osaamistarpeiden ennakoinnin parissa opetus- ja työhallinnossa sekä yksityisessä asiantuntijayrityksessä yhteensä noin 40 vuotta. Lisäksi hän on toiminut mm. Futuran päätoimittajana sekä Kansallisen sivistysstrategian asiantuntijaryhmän sihteerinä ja menetelmäasiantuntijana.

Viite

[1] Asiantuntijaryhmää johti opetusministeriön kansliapäällikkö Jaakko Numminen. Ryhmään kuuluivat professorit Antti Kasvio, Ilkka Niiniluoto, Kyösti Pulliainen ja rehtori Aino Sallinen sekä tulevaisuudentutkija Mika Mannermaa ja lisensiaatti Jaana Venkula. Lisäksi työryhmään kuului opetusministeriön johtavia virkamiehiä. Toimin asiantuntijaryhmän valmistelevana sihteerinä.

Lähteet

Kansallinen sivistysstrategia. Opetusministeriö. KM 1993:36. Helsinki.

Kirjavinkki: Sivistys 2017. Mikkelin pääkirjaston blogi, Lumpeenlehtiä. 2017.

Koulutusrakennekomitean mietintö. Valtioneuvosto. KM 1969: A 13. Helsinki.

Rajakallio Keijo. Uudet työpaikat tuotantoverkoista. Peruste 4/2013.

Rawls, John. Oikeudenmukaisuusteoria. Käänt. Terho Pursiainen. Helsinki 1988.

Ruokanen, Tapani ja Nurmio, Aarne. Suomi ja mahdolliset maailmat. Helsinki 1995.

Sivistys 2017 (toim. Liekki Lehtisalo). SITRA. Helsinki 1994.

Tulevaisuusvaliokunnan mietintö N:o 111994 Valtioneuvoston selonteosta pitkän aikavälin tulevaisuudesta. Helsinki 1994.

Tuomikoski, Paula. Maanantaiseura kokeili uutta hallintokulttuuria. Futura 4/1996. Helsinki.

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 13A/2017.