Kymmenen tuhatta vuotta sitten kasvinviljely ja -jalostus toivat ihmisille enemmän ruokaa, jolloin työnjako ja nykyaikaiset kulttuurit pääsivät syntymään. Uudella täsmäjalostuksella pystytään jo parantamaan myös ruokakasvien laatua, ravintoarvoa ja terveellisyyttä. Maailman tuhannet tärkeät kasvilajikkeet on nopeasti jalostettava satoisammiksi, kestävämmiksi ja ravitsevammiksi, jotta ruokaa ja raaka-aineita saadaan yhä kasvavalle ihmiskunnalle, suurten muutosten maailmassa, luonnon rippeitä hävittämättä.

Australian alkuasukkaat uskovat, että linnut tahtovat lentää nuoliimme, joten syömme niitä hyvää hyvyyttämme. Englannin tunnetuin geenivastustaja Mae-Wan Ho vaatii, että vanhoille perunoille järjestettäisiin kiitosjuhlia, ”kun ne ovat täyttäneet kutsumuksensa ihmisten ruokkimiseksi”. Perunoilla vain on todellisuudessa aivan muut kutsumukset – ne kun ovat myrkkykasveja, koska eivät ”tahdo” tulla syödyiksi.

Eloyhteisöä eivät auta myytit, joilla elämän ikävistä välttämättömyyksistä[1] taiotaan herttaista huvia tai reteää rituaalia. Tiedettä tarvitaan, jos aiotaan ruokkia iso ihmiskunta ja pelastaa luonnon rippeet, nopeasti muuttuvassa maailmassa. (Tammisola 2017a.)

Viljely, jalostus ja kulttuuri

Kasvit torjuvat haittaeliöitä, meitäkin, tarpeen mukaan myrkyin, piikein, poltoin tai kitkeryydellä (Tammisola 2012, osa 1). Poikkeuksena ovat vain eräät marjat ja hedelmät, joiden siemeniä kelpaisimme levittämään – jos vain täyttäisimme osamme ”ekosopimuksesta” eli kakkisimme yhä maastoon. Monet niistäkin ovat meille myrkyllisiä ja sopeutuneet lintujen levitettäviksi, kuten esimerkiksi näsiä, tuomi ja konnanmarja.

Ihminen on 11 000 vuoden ajan vallannut luonnolta käyttöönsä monia vastahakoisia villikasveja muuttamalla niiden ominaisuuksia paremmin viljelyyn ja käyttöömme sopiviksi

Kasvien ominaisuudet, kuten satoisuus, maku ja ravitsevuus, ovat usein kaukana toiveistamme – nehän vastaavat kasvin omia tarpeita. Ihminen onkin 11 000 vuoden ajan vallannut luonnolta käyttöönsä monia vastahakoisia villikasveja muuttamalla niiden ominaisuuksia paremmin viljelyyn ja käyttöömme sopiviksi. On jalostettu parempia kasvilajikkeita, kehitetty niille soveltuvia viljelymenetelmiä ja parannettu satotuotteita monenmoisilla ”ovelilla” käsittelyillä eli prosessoinnilla.

Näiden oivallusten vuoksi viljelykasvien hehtaarisato on kasvanut usein 10–30-kertaiseksi ja sadon myrkyt vähentyneet. Tuottavuuden kohotessa ei ravinnon haalimiseen enää tarvittu jokaisen täyttä työpanosta, joten erikoistuminen, työnjako[2] ja vaihdanta tulivat mahdollisiksi. Tämä loi perustan tietojen ja osaamisen kehittymiselle ja nykyaikaisten kulttuurien syntymiselle. (Tammisola 2012, osa 2, 1–12; 2013c, osa1, 32.)

Uudet haasteet

Maailman kasvintuotantoa koettelee 2000-luvulla kolme kovaa haastetta: väestönkasvu, viljelyolojen huononeminen tärkeillä tuotantoalueilla, sekä siirtyminen uusiutuviin raaka-aineisiin ja energiaan. Emme selviydy ilman parasta uutta biologiaa, kuten täsmämuuntelua. Nopean muutoksen oloissa kasvaa kasvinjalostuksen vastuu ruoan, rehujen, kuitujen ja polttoaineiden saannistamme (EASAC 2013, Tammisola 2009, 2010b–­c, 2013c, osa1, 14). Elontieteissä osaamista olisi, mutta politiikka hyydyttää sovellukset nykyisellä ”uskottelun aikakaudella”.

Jalostustutkimus osoittaa, että viljelykasvien satotasoa, tuotelaatua, energia- ja ekotehokkuutta sekä ekologista kestävyyttä voidaan paljon parantaa. Apua toisi muun muassa maailman kymmenen tuhannen heinälajin geneettinen aarreaitta, jota tulisi hyödyntää viljelykasveissa puhtaimmin keinoin eli täsmäjalostuksella (Tammisola 2015a; 2017a, 35). Raaka-aineiden ja energian tarve voitaisiin tyydyttää vaarantamatta maailman ruokaturvaa ja biologisen monimuotoisuuden rippeitä – jos näin halutaan tehdä (Tammisola 2010b–c; 2013d).

…mutta saako kasveja muuttaa?

Määritelmäni[3] mukaan kasvinjalostus on tuotantokasvin perimän muuttamista ihmisen toivomaan suuntaan (OECD 2000, 8).

”GMO-vapaana vyöhykkeenä” Kurikan valtuusto torjui lokakuussa 2010 kasvien geeniperimän muuttamisen – eli evoluution ja kasvinjalostuksen – äänin 34 vastaan 9, asiantuntijanaan paikallinen luomutuottaja. Onneksemme luonnonlait eivät kuulu valtuuston toimialaan.

”Mehän saimme kasvilajikkeet Jumalalta” ja jalostajat, jotka yrittävät niitä muuttaa, tekevät ”maailmanhistorian suurimman rikoksen Jumalaa ja ihmiskuntaa kohtaan”. Näin neuvoo tiedeseminaareissa antroposofian harrastaja – ”okkultismin tieteen” nimeen. Kasveja kuitenkin täytyy yhä jalostaa, vastaa elämän tiede, ettei luontoa syödä loppuun, ja jotta saamme terveellisempää ja maukkaampaa ruokaa (Tammisola 2012, osa 6a, 3). Joku muistaa myös biotalouden ja uusiutuvat raaka-aineet. Luontaisromantiikalla kasvaa vain hurskas kurjuus – ravinnon tuotannossa biologiasta olisi apua. (Tammisola 2006.)

Julkisen biotutkimuksen hedelmät on lahjoitettu rikkaiden suurfirmojen monopoliksi

Kun kasveja muutetaan, kannattaa käyttää parhaita menetelmiä. Maailman yliopistot ja tutkimuslaitokset haluaisivat ottaa vastuunsa ja kehittää ihmisille – miljardeille köyhillekin – parempia viljelykasveja (Tammisola 2008). Uuden biologian hyödyntäminen on kuitenkin tehty luuloihin perustuvalla geenisäädännöllä käytännössä mahdottomaksi.

Uusi täsmämuuntelu olisi paljon nopeampaa, puhtaampaa, tarkempaa ja halvempaa kuin perinteinen jalostus. Muunnetun kasvin hyväksyttäminen käyttöön maksaisi nykyisen lainsäädännön takia kuitenkin miljoonia, eikä yliopistoilla ole siihen varaa. Julkisen biotutkimuksen hedelmät on näin lahjoitettu rikkaiden suurfirmojen monopoliksi hyvää tarkoittavien kansalaisten geenikampanjoilla. Tosielämässä ”kapitalistit saavat, bioprofessorit eivät”.

Ruokaa sellaisena kuin luonto sen tarkoitti?

Terveellisemmäksi jalostetun porkkanan sijasta ranskalainen Rachel valitsisi ”tavallisen porkkanan”, koska ”luonto teki siitä juuri sellaisen, kuin on hyvä” (MT 17.2.2003). Näinköhän? Vai oliko ihmisellä sormensa pelissä?

Luomu – ”ruokaa sellaisena kuin Luonto sen tarkoitti”, markkinoi Suomen puolivirallinen Ruokatietoyhdistys[4]. Kuvassa sellaista on vasemmalla: villiporkkanan kookkain muoto, isoporkkana (Daucus carota ssp. maximus) – ­ hailakka ”hiirenhäntä”, josta en itse aivan innostuisi. Jos päivän maata kuopisi, vatsansa voisi saada puolitäyteen kuorta.[5]

Oikealla on pienehkö 150 gramman nykyporkkana, joka on perimältään parannettu kuten muutkin viljelykasvit – ruokaa, makua ja A-vitamiinin esiastetta melko mukavasti. Vuosituhansien mittaan on porkkanasta toki jalostettu myös monenvärisiä lajikkeita, kuten keltaisia, mustia ja purppuran värisiä. Tuttu porkkanan oranssi on sekin peräisin 1600-luvun Hollannista, jonka hallitsijasuvun Orania-Nassaun tunnusväri oranssi oli. Violetteja ja valkoisia porkkanoita risteyttämällä väri saatiin oikeanlaiseksi, ja porkkanoita voitiin nyt syödä ”sellaisina kuin ihminen ruokansa halusi” (Tammisola 2012, osa 2, 8).

Raakaa luontoa vai ravitsevaa ruokaa?

Huono ruoka on suurin yksittäinen henkeä ja terveyttä uhkaava tekijä maailmassa. (Forouzanfar & 721 2015; Tammisola 2017a, 36.)

Luontaista raakuutta ei kannata ihannoida, sillä ravinto on usein suotuisampaa käsiteltynä (Tammisola 2013a). Käärmekin kasvaisi kolmanneksen paremmin, kun saisi saaliinsa kypsennettynä. Parempi ravinto lienee ollut perusedellytys aivojemme evoluutiolle, harppauksessa ihmisen esimuodoista nykyihmiseksi (Wrangham 2013; Carroll 2005).

Raakaravinto voi joskus olla hyvinkin haitallista: raa’at luomuidut tappoivat viisikymmentä ihmistä Euroopassa vuonna 2011, ja 4 000 sai niistä vaarallisen veriripulin tai munuaisvaurioita. Aasiassa on aina ymmärretty tarjota idut prosessoituina, sattuneista syistä.

Maatalousministeri innostettiin mukaan puuhaan: pastöroimaton maito – kultakaivos meidän maidontuottajillemme! (Tammisola 2013b.) Se junailtiin laajaan myyntiin ruokakaupoissa, lääkäreitä uskomatta. Raakamaito lunasti ”lupauksiaan” pian: myynti piti keskeyttää, kun maito aiheutti laajan tautiepidemian Uudellamaalla. Se levitti vaarallista yersiniaa ja aiheutti ruokamyrkytyksiä (kampylobakteeri). Turun Kuralassa puolestaan ulkomuseon raaka luomumaito tartutti kuusi pikkulasta hengenvaarallisilla EHEC-kolibakteereilla.

Haitta-aineiden vähentäminen jalostuksella

Villiperunoita tunnetaan kaksisataa lajia, joista useimmat ovat vaarallisen myrkyllisiä. Ihminen söi niitä silti – loppuun asti prosessoituina. Kun mukulat kuorittiin, keitettiin, jauhettiin, uutettiin, sotkettiin saveen ja niin edelleen, saatiin lopulta silkkaa tärkkelysjauhoa. Energiaa se kyllä antoi, mutta tärkeät suojaravinteet puuttuivat.

Parempaa ruokaa saatiin valintajalostuksella (Tammisola 2012, osa2, 29). Vuosisatojen työllä viljelyperunoiden myrkkypitoisuus on saatu alenemaan turvalliselle tasolle.

Puuvillansiemenistä saisi laatuproteiinia puolelle miljardille ihmiselle. Kasvissa on kuitenkin myrkkyä (gossypol), jonka vuoksi siemeniä ei voi syödä. Vanhalla mutaatiojalostuksella saatiin gossypol-geeni[6] kyllä särkymään, jolloin myrkkyä ei enää tullut. Tuloksena oli että puuvillakasvi menetti suojansa ja otukset kiittivät syömällä koeviljelmät suihinsa.

Toisin kuin perinteisellä jalostuksella, uudella täsmämuuntelulla geenitoimintaa voidaan jo säädellä kohdennetusti, halutussa kasvinosassa. Tulos on usein parempi ihmisen, kasvin ja ympäristön kannalta.

Syötäviä puuvillansiemeniä saatiin käyttämällä Nobel-palkittua RNA-häirintää (Tammisola 2013c, osa 2, 13): kasvi tuotti gossypol-geeniä estävää RNA-molekyyliä siemensolukoissaan. Nyt voitaisiin ehkä gossypol-geenin ”toimintakytkimiä”[7] (Carroll 2005) jo muuntaa ”geenisaksien”[8] avulla niin, ettei geeni enää käynnistyisi siemenissä, vaikka se toimisikin muualla kasvissa. (Tammisola 2017a, 18.)

Rypsiöljyssä söimme haitallista erukahappoa 4 500 vuoden ajan. Se poistettiin 1960-luvulla mutaatiojalostuksella. Rypsin siemeniä liotettiin mutageenikemikaaleissa ja ammuttiin gammasäteilyllä.[9] Satojatuhansia jälkeläiskasvien siemeniä tutkittiin sitten yksittäin, pienten siementen puolikkaista, erukahapotonta mutanttia etsien. Hirmuinen urakka, mutta löytyi pari kasvia, joiden erukahappogeeni oli särkynyt. Öljy muuttui ”yhdellä iskulla” lähes terveystuotteeksi.

Uudella täsmämuuntelulla haittageenejä voi sammuttaa helposti, se on jo rutiinia. ”Likaisia” perinnemenetelmiä (Tammisola 2017a, 21, 23–26) ei enää tulisi tähän käyttää. Geenisaksien avulla (Tammisola 2017a, 18) voidaan ohjelmoida haittageeniin vika tai loppumerkki, jotta sen entsyymistä syntyisi vain ”sammunutta” tynkämuotoa. Nykyään saisi aikaan jo aromivehnänkin (Tammisola 2013c, osa2, 14).

Ravitsevuutta osataan jo jalostaa

Ravitsevuuden lisääminen helpottaisi vihdoin ravinteensa lähinnä kasveista saavien vegaanienkin elämää. Kasvituotteissa on ravinnepuutteita, koska niiden koostumus vastaa kasvin eikä ihmisen tarpeita. Yksimahaisina sian ja ihmisen on saatava ruoasta tärkeitä aineita, kuten vitamiineja ja eräitä aminohappoja, joita elimistömme ei osaa valmistaa. Monimahaiset, kuten lehmät, eivät oikeasti syö kasveja vaan bakteereita, joita ne viljelevät kasvimössöllä laajassa suolistossaan. Vitamiineja ja aminohappoja ne saavat bakteereiltaan.

Maailman pääravintokasvit ovat viljoja, kuten riisi, vehnä, maissi, ohra, durra ja kaura (ruista syödään vähän). Jyvistä saamme tärkkelystä, siis energiaa, mutta välttämättömiä aminohappoja, kuten lysiiniä ja tryptofaania, niiden proteiinissa on niukasti. Proteiinipitoisuuskin on usein matala.

Lapset ja possut pitävät maissista, jonka ravitsevuus on viljoista surkein. Sillä lihoo hyvin mutta kasvaa huonosti, sillä proteiinia jyvissä on vain yhdeksän prosenttia, siinäkin lysiiniä ja tryptofaania kovin vähän.

Viljojen ravintoarvoa on yritetty jalostaa jo ihmisiän. Vanhoin keinoin tulokset jäivät vähiin. Poikkeuksena on yksi onnenkantamoinen: trooppinen proteiinimaissi. Se syntyi 35 vuoden yritysten ja erehdysten jälkeen ”hyvällä tuurilla”, ja CIMMYT, YK:n tukema Maailman maissintutkimuskeskus Meksikossa, jalostaa siitä kymmeniä lajikkeita tropiikin kehitysmaille.

Proteiini imeytyy proteiinimaissin jyvistä hyvin, ja siinä on kaksin verroin lysiiniä ja tryptofaania, joten se kasvattaa porsaita ja lapsia tuplasti paremmin kuin muut maissit (Nuss & Tanumihardjo 2011). Luontoa säästyy, kun pienempi pelto riittää perheen elantoon, ja siatkin saastuttavat vähemmän.

Uusilla täsmämenetelmillä mukula- ja jyväproteiinien ravintolaatua ja määrää voidaan alkaa jalostaa toden teolla. Peruna sopisi hyvin kehitysmaille. Se vaatii paljon vähemmän vettä kuin riisi ja on kymmenen kertaa satoisampi kuin maissi; mukuloissa vain on proteiinia turhan vähän. Proteiinin pitoisuus nousi 50 prosenttia Intiassa vuonna 2003, kun kasviin tuotiin vilja-amarantista erittäin ravitsevan proteiinin geeni. Käyttöön tätä terveyslisää ei ole GMO-pelottelun vuoksi saatu.

Kehitysmaat tarvitsevat väestölleen ravitsevampia lajikkeita, sillä kaikki perusravinteet olisi saatava pääviljelykasveista

Maniokin eli kassavan matala proteiinipitoisuus (alle kolme prosenttia) on BiocassavaPlus-ohjelmassa (Tammisola 2017a, 109–113) saatu jo nousemaan kolminkertaiseksi tehostamalla yhden sen oman geenin toimintaa juuristossa. Samalla myrkyt vähenivät 80 prosenttia (Leyva-Guerrero ym. 2012). Biokassava toisi parempaa perusruokaa 800 miljoonalle ihmiselle kehitysmaissa – jos se sallittaisiin (110 Nobelists 2016).

Kehitysmaat tarvitsevat väestölleen ravitsevampia lajikkeita. Kaikki perusravinteet olisi saatava pääviljelykasveista – lihaa on tarjolla vain harvoin. Hyönteiset eivät ole riittävä ratkaisu ongelmaan, sillä ne voivat olla epäterveellisiä, allergisoivia, myrkyllisiä tai pahan makuisia niiden sisältämien haitta-aineiden, sisälmysten ja kitiinin vuoksi. Lisäksi niidenkin proteiineissa on puutetta tärkeistä aminohapoista, kuten lysiinistä. (Schlüter et al. 2017.)

Myös kasviöljyjen terveellisyyttä voidaan parantaa. Pitkäketjuisia omega-3-rasvahappoja tarvittaisiin aivorappeutumien ja sydäntautien ehkäisemiseksi. Merikalat saavat ne mikrolevistä ja me puolestaan saamme niitä ylikalastetuista merikaloista – viljelykasvit eivät niitä tee ja mikrolevien kasvatuksessa on vielä puutteita. Kun soijaan tuotiin kaksi hyötygeeniä – toinen kasvista, toinen sienestä – se alkoi tuottaa terveysöljyä papuihinsa. (Tammisola 2013c, osa2, 24–26.)

Ravinnepuutokset ovat suuri tappaja kehitysmaissa (Tammisola 2017a, 37). Monilla kasveilla (kuten kassava, riisi, banaani) on satoon saatu lisää vitamiineja (A ja E) ja tärkeitä mineraaleja (rauta, sinkki) noutamalla hyötygeenejä esimerkiksi maissista, ohrasta tai pavuista. Pitoisuudet ovat usein kohentuneet monin- tai monikymmenkertaisiksi, mutta geenimuuntelun vastaiset kampanjat hyydyttävät terveyslajikkeiden pääsyä lautasille. (Tammisola 2017a, 106, 111–112; 2013c, osa2, 21–23.)

Myrkkyjen vähentäminen jalostuksella parantaisi ruoan ravintoarvoa, kun turha myrkynkeitto jää pois. Esimerkiksi kassavan juurakoita on prosessoitava kolmesta kuuteen vuorokautta eri tavoin, jotta tappava syaanivety saadaan poistetuksi, ja samalla suuri osa ravinteista hukkaantuu. Geenimuuntelulla on jo onnistuttu vähentämään juurakoiden myrkkyä viidesosaan ja parantamaan sen poistettavuutta viisikymmenkertaisesti. Niinpä lyhyet käsittelyt riittäisivät, ja kassavaruoasta tulisi ravinteikkaampaa. (Tammisola 2017a, 109–113.)

Saako lajirajan ylittää?

Joudummeko syömään ”kalamansikkaa”, jos geenimuuntelulla voidaan ylittää lajirajat? Marjamailla kalamansikka ei tosin ole koskaan uinut – mielenosoitusten kylteissä kylläkin. Itse asiassa tärkeimmät geenimme ovat varsin samanlaisia ihmisestä banaanikärpäseen ja hiivaan asti. Suuret eromme johtuvat pääosin geenien kytkinten mutaatioista, joiden ansiosta evoluutio on löytänyt vanhoille geeneille uusia käyttötapoja (Carroll 2005). Sitä jalostuskin tavoittelee luonnon rikkaasta geenivarannosta. (Tammisola 2017a, 32; 2010c, 1–3.)

Luonnolle ”lajit” eivät ole pyhiä. Ne ovat vain yksi evoluution väline, jolla elämän muodot voivat sovittautua tarkemmin maailman moninaisiin ympäristöihin. Laji”raja” kahden eliöpopulaation välillä tarkoittaa vain, että geenivirta niiden kesken (Ritala ym. 2002) on vähentynyt niin paljon, että populaatiot ovat voineet erilaistua geenitaajuuksiltaan ja sopeutua oloihinsa paremmin – eli löytää vapaan ”ekolokeron” itselleen.

Lisääntymistä populaatioiden välillä voivat rajoittaa maantieteelliset, ekologiset, fysiologiset tai geneettiset esteet.[10]

Luonto ylittää lajirajoja usein, etenkin mikrobi- ja kasvikunnissa

Luonto ylittää lajirajoja usein, etenkin mikrobi- ja kasvikunnissa. Suomessa kelta- ja paimenmatara risteytyvät helposti jos kasvavat lähekkäin. Useimmat kasvilajit ja viljelykasvitkin ovat alkuperältään lajiristeytymiä. Rapsi on kahden, vehnä kolmen ja ruisvehnä neljän lajin risteytymä. Tuhansia ”vieraita” geenejä saapui karviaiseen mustaherukasta, lupia kyselemättä, kun lajit risteytettiin ”karukaksi”. (Tammisola 2012, osa 2, 13–21.)

Risteytymistä erilaisten kasvien välillä tarvitaan, jotta saadaan uutta geneettistä vaihtelua valinnan pohjaksi. Ilman tätä vaihtelua ei evoluutio etene, eikä jalostuskaan. Luonnossa mutaatioita[11] syntyy niin hitaasti, ettemme ehdi niitä odotella. (Tammisola 2017a, 23.)

Miten jalostettu geeni käyttäytyy?

Luonnontieteiden yhteisössä on jo vuosikymmeniä vallinnut laaja yhteisymmärrys, että ominaisuus ratkaisee eikä jalostusmenetelmä.

Muunnetut geenit käyttäytyvät samojen geneettisten ja ekologisten lainalaisuuksien mukaisesti kuin muutkin geenit. Ne eivät leviä sen vahvemmin luonnossa, siirry kerkeämmin eliöstä toiseen tai säily ympäristössä sitkeämmin kuin muut geenit.

Muunnetut geenit käyttäytyvät samojen geneettisten ja ekologisten lainalaisuuksien mukaisesti kuin muutkin geenit

Ovatko geneettisen muutoksen vaikutukset hyödyksi tai haitaksi kasville, meille tai ympäristölle, riippuu siitä, millaisen kasvin saimme aikaan eli mikä on jalostuksen lopputulos. Toisin sanoen vaikutukset riippuvat siitä, mitä ominaisuuksia kasviin jalostettiin eli mitä muuttuneet geenit kasvissa tekevät ja millaisen säätelyn ohjaamina. Ne eivät riipu siitä, millä menetelmillä muutos jalostettiin. Tosin uusi osaaminen on puhtaampaa ja tarkempaa, siis turvallisempaa kuin vanha, koska sivuvaikutukset vähenevät. (Eucarpia 1989; NRC 2004; von Wright 2009; Tammisola 2012, osa4, 11–13, 18–22; 2013d.)

Olisiko geenimuuntelu päästettävä pannasta?

Kasvitieteen perustutkijoiden suuri enemmistö Ruotsissa päättelee: ”On ehdottoman välttämätöntä, että muuntogeenisten kasvien käyttöä säänneltäisiin samalla tavoin kuin tavanomaisesti jalostettujen kasvien käyttöä […] Kasvin ominaisuuksien eikä käytettyjen jalostusmenetelmien tulee ratkaista, vaaditaanko kasvista erityisiä selvityksiä. Nykyiset geenimuuntelua koskevat säännökset ovat vanhentuneita eivätkä ota huomioon uusinta tietoa geenimuuntelusta ja perinnöllisestä vaihtelusta […] Muuntogeenisten viljelykasvien kohtelu tulee korjata ja säädökset uudistaa, jotta ravinnon ja energian saanti voidaan turvata kasvavalle ihmiskunnalle rajallisen energian maailmassa.” (Jansson et al. 2011.)

Meillä 333 tohtoria jätti Eduskunnalle biovetoomuksen muuntogeenisten lajikkeiden syrjintää vastaan Suomessa (Teeri ym. 2011).

Lääke- ja luonnontieteiden nobelistit (110 Nobelists 2016) vetoavatkin ympäristöväkeen ja päättäjiin kasvien geenimuuntelun päästämiseksi pannasta. Hienoimmalla biologian osaamisella on saatava kehittää elintärkeitä kasvilajikkeita miljardeille parempaa ravintoa tarvitseville ihmisille.

Jussi Tammisola on kasvinjalostuksen dosentti, FL, MMT. Hän on opettanut jalostustiedettä 49 vuotta ja toiminut biotekniikan erikoistutkijana kaksi vuosikymmentä. Hänellä on ollut useita asiantuntijatehtäviä kotimaassa, EU:ssa ja OECD:ssä.

Viitteet

[1] Lapsi sen näkee: ”Vaikka sydän särkyis, ihmisen on uskottava, että eläinten pitää saada ruokaa toisista eläimistä!” ”Se ei ole mikään naurun asia, jos myrkkysieni kuolee.” (Outi 4v.)

[2] Työnjako – tuo ihmiskunnan onnettomuuksien alkusyy, romantikko Rousseaun mukaan.

[3] Toimin OECD:n asiantuntijatyöryhmässä, ja järjestö omaksui määritelmäni käyttöönsä.

[4] Joulukuussa 2009 Finfood – Suomen Ruokatieto ry muutti nimensä Ruokatieto Yhdistys ry:ksi.

[5] Kaivoin kuvan juurakkoa ylös puoli päivää, kivikovasta jankosta ”rautakautisilla” kaluilla (eli lusikalla ja veitsellä).

[6] ”Gossypol-geeni” ei tuota gossypolia, joka on myrkyllinen fenoli, vaan entsyymiä, jonka avulla solu valmistaa gossypolia muista kemikaaleista.

[7] Kytkimiä voi olla monta erilaista, ja ne sijaitsevat yleensä geenin lähistöllä kromosomissa. Kytkin menee ”päälle”, kun juuri sen valvoma asia on ”oikealla tolalla” – ­ kun vaikkapa on helle (tai kasvi on nuori, tai kyseessä on lehtisolu jne). Geeni toimii oikeissa oloissa, eli kun sen kytkimien yhdistelmä antaa käynnistysluvan.

[8] Mm. sinkkisorminukleaasit ja Crispr-Cas9.

[9] Mukana minäkin: kesätöissä 1965.

[10] Itse olen tutkinut geenivirtaa muun muassa ohrapellolla, metsäpuilla ja mesimarjalla.

[11] ”Monta monta vuotta sitten ei ollu ihmisiä eikä eläimiä. Sitten koteloista rupesi poksahtelemaan kaikenlaisia eläimiä. Se oli hassua, kun muista mimosan munista tuli vain mimosakasveja, mutta yhdestä mimosan munasta näkyi piikkejä, ja sieltä tulikin kaktus!” (Outi 4v.)

Lähteet

110 Nobelists (2016) ”Laureates Letter Supporting Precision Agriculture (GMOs)”, 29 June, 2016. [http://supportprecisionagriculture.org/nobel-laureate-gmo-letter_rjr.html – tarkistettu 19.1.2018]

Carroll, Sean B. (2005) ”Endless Forms Most Beautiful: The New Science of Evo Devo and the Making of the Animal Kingdom”. W.W.Norton USA. [”Loputtomat kauniit muodot”, suom. Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita 2007, 328 s.]

EASAC (2013) ”Planting the future.” Non-technical summary, 16 p. European Academies Science Advisory Council [Euroopan Tiedeakatemioiden Neuvosto] June 16, 2013. [http://www.easac.eu/fileadmin/Reports/Planting_the_Future/EASAC_Planting_the_Future_LAY_SUMMARY.pdf ­ tarkistettu 18.1.2018]

EUCARPIA (1989) ”Statement of EUCARPIA on Risk Assessment Regarding the Release of Transgenic Plants.” European Association for Research on Plant Breeding. EUCARPIA Bulletin 18, 16. [http://www.geenit.fi/Euc1989.pdf ­ tarkistettu 21.1.2018]

Forouzanfar, Mohammad H. & 721 others (2015) ” Global, regional, and national comparative risk assessment of 79 behavioural, environmental and occupational, and metabolic risks or clusters of risks in 188 countries, 1990–2013: a systematic analysis for the Global Burden of Disease Study 2013.” Lancet 386, 2287–­2323. [http://www.thelancet.com/pdfs/journals/lancet/PIIS0140-6736(15)00128-2.pdf ­ tarkistettu 19.1.2018]

Forssell, Jarno (2010) ”Tutustu tutkijaan: Kasvinjalostaja löytää aidointa luomua geeneistä”. Tiede 7/2010, 4s. [http://geenit.fi/Tiede7_10.pdf ­ tarkistettu 20.1.2018]

Jansson, Stefan et al. (2011). ”Quasi-science prevents an environmentally friendly agriculture and forestry.” SLU Forskarbloggen 5.10.2011. [http://blogg.slu.se/forskarbloggen/quasi-science-prevents-an-environmentally-friendly-agriculture-and-forestry/ ­ tarkistettu 19.1.2018]

Leyva-Guerrero, Elisa, Narayanan, Narayanan N., Ihemere, Uzoma & Sayre, Richard T. (2012) ”Iron and protein biofortification of cassava: lessons learned”. Curr. Opin. Biotechnol. 23, 257­264. [Abstract: https://www.researchgate.net/publication/221730371_Iron_and_protein_biofortification_of_cassava_Lessons_learned  ­ tarkistettu 17.1.2018]

NRC (2004) ”Composition of Altered Food Products, Not Method Used to Create Them, Should Be Basis for Federal Safety Assessment.” The National Academies, USA, July 27, 2004. [http://geenit.fi/USATiedeNeuv270704.pdf ­ tarkistettu 19.1.2018]

Nuss, Emily T. & Tanumihardjo, Sherry A. (2011) ”Quality Protein Maize for Africa: Closing the Protein Inadequacy Gap in Vulnerable Populations”. Adv. Nutr. 2, 217–­224. [http://advances.nutrition.org/content/2/3/217.full.pdf+html ­ tarkistettu 17.1.2018]

OECD (2000). ”Report of the Task Force for Safety of Novel Foods and Feeds, C(2000)86/ADD1”, s. 8. OECD, May 17, 2000, 72 p. [https://www.oecd.org/chemicalsafety/biotrack/REPORT-OF-THE-TASK-FORCE-FOR-THE-SAFETY-OF-NOVEL.pdf ­ tarkastettu 10.1.2018]

Rautio, Seija (2013). ”Geenimuuntelu”. Haastattelu. Yle Radio 1, Ykkösaamu 16.7.2013, 13 min. [http://geenit.fi/YleR1-160713.wma ­ tarkistettu 15.1.2018]

Ritala, Anneli, Nuutila, Anna M., Aikasalo, Reino, Kauppinen, Veli & Tammisola, Jussi (2002) ”Measuring gene flow in the cultivation of transgenic barley”. Crop Science 42(1), 278­–285. [http://geenit.fi/RitalaCroSci.pdf ­ tarkistettu 15.1.2018]

Schlüter, Oliver, Rumpold, Birgit, Holzhauser, Thomas, Roth, Angelika, Vogel, Rudi F. & al. (2017) ”Safety aspects of the production of foods and food ingredients from insects.” Review. Mol. Nutr. Food Res. 61, 6, 1600520, 14 p. [Abstract: http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/mnfr.201600520/full ­ tarkistettu 19.1.2018]

Tammisola, Jussi (2004) ”Kasvinjalostus on arpapeliä”. HS Tiede 17.8.2004, 7s. [http://geenit.fi/HSTKas110804.pdf ­ tarkistettu 15.1.2018]

Tammisola, Jussi (2006) ”Natural Romanticism Only Yields Need and Misery.” AgBioView Nov. 27, 2006, 4p. [http://geenit.fi/AgBioView271106.pdf ­ tarkistettu 20.1.2018]

Tammisola, Jussi (2008) ”Biologia avuksi kehitysmaille? Köyhätkin tarvitsevat kasvinjalostusta.” Suomi­Nicaragua-seura. Katsaus Nicaraguaan 9, 8­–15, 18–­19. [http://geenit.fi/Nic08Laht.pdf ­ tarkistettu 17.1.2018]

Tammisola, Jussi (2009) ”Luomu ei valitettavasti pelasta maailmaa. Tarvitaan luonnon viisautta ja ihmisen osaamista.” Helsingin Sanomat 29.3.2009. [http://geenit.fi/HS290309.pdf ­ tarkistettu 18.1.2018]

Tammisola, Jussi (2010a) ”Terveyttä, laatua ja ruokaturvaa kasvinjalostuksella”. Natura 47 (4), 38–­42. [http://geenit.fi/Natura4_2010.pdf ­ tarkistettu 21.1.2018]

Tammisola, Jussi (2010b) ”Fossiilitaloudesta uusiutuviin raaka-aineisiin kasvibiologian eväillä”. Natura 47 (3), 30­–34. [http://geenit.fi/Natura3_2010.pdf ­ tarkistettu 21.1.2018]

Tammisola, Jussi (2010c) ”Review: Towards much more efficient biofuel crops ­ can sugarcane pave the way?” GM Crops 1(4), 181–­198. (193 viitettä). Hyväksytty käsikirjoitus (hyperlinkein): [http://www.geenit.fi/E/GmCrops10.pdf ­ tarkistettu 15.1.2018]. Lopullinen julkaisu (ei linkkejä): [https://www.tandfonline.com/doi/pdf/10.4161/gmcr.1.4.13173?needAccess=true – tarkistettu 3.3.2018]

Tammisola, Jussi (2012) ”Ruoka ja geenit”. Luento 13.9.2012 (HY). [linkit tarkistettu 15.1.2018]
Osa 1. ”Kasvit ja ravinto”. [http://geenit.fi/E/Palm130912jt1.pdf]
Osa 2. ”Perinteinen kasvinjalostus”. [http://geenit.fi/E/Palm130912jt2.pdf]
Osa 3. ”Kasvibiotekniikan menetelmiä”. [http://geenit.fi/E/Palm130912jt3.pdf]
Osa 4. ”Jalostuksen turvallisuus”. [http://geenit.fi/E/Palm130912jt4.pdf]
Osa 5. ”Kuinka vehnää pelastetaan perinnejalostuksella?”. [http://geenit.fi/E/Palm130912jt5.pdf]
Osa 6a. ”Geenimuuntelun uusia sovelluksia I”. [http://geenit.fi/E/Palm130912jt6a.pdf]
Osa 6b. ”Geenimuuntelun uusia sovelluksia II”. [http://geenit.fi/E/Palm130912jt6b.pdf]

Tammisola, Jussi (2013a) ”Raakaa tietoa ravinnosta”. Maaseudun Tulevaisuus 3.3.2003, 2 s. [http://geenit.fi/MT030303.pdf ­ tarkistettu 14.1.2018]

Tammisola, Jussi (2013b) ”Säästetään lapset raakamaidolta”. Aamulehti 13.5.2013, 3 s. [http://geenit.fi/AL130513v.pdf ­ tarkistettu 14.1.2018]

Tammisola, Jussi (2013c) ”Geenitekniikka, luulot ja luomu – ­ tiede, turvallisuus ja luonto luontaiskulttien kuristuksessa EU:ssa”. Yleisöluento 2.12.2013, Haukilahti. [linkit tarkistettu 15.1.2018]
Osa 1. ”Kasvit ja kasvinjalostus”. [http://geenit.fi/Klubi51osa1.pdf].
Osa 2. ”Parempia lajikkeita geenimuuntelulla” [http://geenit.fi/Klubi51osa2.pdf].
Osa 3. ”Luomun salaisuudet” [http://geenit.fi/Klubi51osa3.pdf].

Tammisola, Jussi (2013d) ”GMO för miljöns och mänskans bästa”. Finlands Natur 4/2013 s. 37. [http://geenit.fi/FinlNatur4-2013.pdf ­ tarkistettu 19.1.2018]. ”Parempia kasvituotteita luontoa säästäen uudella kasvinjalostuksella.” Käsikirjoitus viittein, 5 s. [http://geenit.fi/FinlNatur4-2013s.pdf ­ tarkistettu 19.1.2018]

Tammisola, Jussi (2015a) ”Puhtainta mahdollista kasvinjalostusta” (julkaistiin otsikolla ”Muuntogeeninen ruoka on turvallista”). Helsingin Sanomat 16.2.2015, 1 s. [http://geenit.fi/HS160215.pdf ­ tarkistettu 15.1.2018]

Tammisola, Jussi (2015b). Yleistajuisia kirjoituksia 1998­–2015. [http://geenit.fi/JulkJT.pdf, 9–­21, ­ tarkistettu 21.1.2018]

Tammisola, Jussi (2017) ”Syödään luonto? GMO, luomu ja tiede – ­ myytit ja todellisuus”. Skepsis-luento, Tieteiden talo, Helsinki 5.4.2017.
(2017a) Luentokalvot. [http://www.skepsis.fi/jutut/Skepsis050417JT.pdf ­ tarkistettu 15.1.2018]
(2017b) Video. [https://www.youtube.com/watch?v=MFOWh7tYE58 ­ tarkistettu 15.1.2018]

Teeri, Teemu ym. (2011). ”333 tohtorin biovetoomus muuntogeenisten lajikkeiden syrjintää vastaan Suomessa”, 18 s.[http://geenit.fi/RinnakkaiseloTurvattava.pdf ­ tarkistettu 19.1.2018]

von Wright, Atte (2009) ”Meni susi hukkaan.” Viikkosavo 19.3.2009. [http://geenit.fi/VS190309.pdf ­ tarkistettu 19.1.2018]

Wrangham, Richard (2013) ”The evolution of human nutrition”. Guest Editorial. Curr. Biol. 23(9), R354–­R355. [http://www.cell.com/current-biology/pdf/S0960-9822(13)00363-1.pdf – tarkistettu 10.1.2018]