Kuva: Mikael Heikkanen.

Kobanen kaupungista käynnistynyt sosialistinen ja feministinen vallankumous on jatkunut Pohjois-Syyrian alueella jo vuosia. Vallankumous on tullut tunnetuksi laajasta demokraattisuudestaan ja pyrkimyksestä sukupuolten tasa-arvoon. Rojavan vallankumous on poikkeuksellinen pyrkimys toteuttaa uudenlainen demokraattinen yhteiskuntajärjestys ilman kansallisvaltiota.

Niin sanottu Rojavan vallankumous on jatkunut jo yli viiden vuoden ajan. Vallankumouksellisen ”apoistisen” kurdiliikkeen aloittama kansannousu Pohjois-Syyrian alueella on jo edistynyt niin pitkälle, että sen nimeäkin on pitänyt uudistaa. Rojava tarkoittaa kurmancin kielessä länttä, mutta nyt kun kurdien aloittamaan taisteluun demokratian, naisten oikeuksien ja ekologisemman elämän puolesta on liittynyt myös paljon muita alueen kansoja, on myös nimistä tehty osallistavampia ja demokraattisempia. Tänä päivänä kurdiliike puhuukin Rojavan sijaan mieluummin ”Pohjois-Syyrian federaatiosta”.

Kurdiliikkeen ideologinen kehitys

Kun Syyrian armeija vetäytyi alueelta miltei kokonaan maan sisällissodan puhjettua, alkoi alueen demokratialiike kurdiliikkeen opastamana täyttää syntynyttä tyhjiötä. Vallankumouksellinen kurdiliike tunnetaan myös ”apoistiliikkeenä” sen vangitun ideologisen johtajan Abdullah Öcalanin mukaan, jota hänen seuraajansa kutsuvat lempinimellä ”Apo”.

Öcalanin ja kahdeksan muun opiskelijan vuonna 1978 perustama Kurdistanin työväenpuolue (PKK) on välähdellyt medioiden otsikoissa perustamisestaan asti, etenkin Turkin armeijan kanssa käydyn verisen sodan aikana 1990-luvulla. Tällöin myös itse kuulin ensimmäisen kerran PKK:sta ja Abdullah Öcalanista.

Myöhemmin PKK ja Öcalan ovat käyneet läpi pitkän uudistusprosessin.

Neuvostoliiton ja valtiososialismin kaaduttua Abdullah Öcalanin ajattelu alkoi muuttua radikaalisti. Autoritaarinen ja valtiokeskeinen ajattelu oli osoittautunut tuhoon tuomituksi ideaksi, ja Öcalan alkoi kääntää katsettaan libertarismin ja anarkismin suuntaan, koskaan kuitenkaan kutsumatta itseään tai ajatteluaan näillä termeillä.[1]

Suurimman vaikutuksen hänen ajatteluunsa teki yhdysvaltalainen filosofi Murray Bookchin (1921–2006), jolla oli pitkä historia anarkismin parissa. Bookchinin mielestä anarkismi oli kuitenkin muuttunut yksilökeskeiseksi ja kadottanut siteensä tekemisen kulttuuriin, joka hänen mukaansa mahdollistaisi laajan osaamisen monilla yhteiskunnan tasoilla. Bookchin nimesi oman yhteiskunnallisen ajattelunsa nimellä social ecology, yhteiskuntaekologia.

Bookchinin teoria pyrkii sitomaan yhteen ekologisen ajattelun ja suoran demokratian, joka mahdollistaisi laajan verkoston kollektiiveja, kommuuneja ja neuvostoja

Bookchinin teoria pyrkii sitomaan yhteen ekologisen ajattelun ja suoran demokratian, joka mahdollistaisi laajan verkoston kollektiiveja, kommuuneja ja neuvostoja. Anarkismista se ottaa valtiovastaisuuden ja tarjoaa valtion tilalle federalistista ja demokraattista mallia. Bookchin oli aina ihaillut Espanjan vallankumouksessa 1930-luvulla toteutettuja uudistuksia ja kollektivisointiprosessia. Tämä oli vahvimmillaan Katalonian alueella, jonka historia on aina 1800-luvulta asti ollut vahvasti libertarismin ja anarkismin muovaama.

Öcalanin mahdollisuuden päästä itse kokeilemaan uusia ideoita käytännössä katkaisi monikansallinen operaatio, jossa hänet pidätettiin Keniassa vuonna 1999. Sen jälkeen hän on ollut vangittuna, usein ainoana vankina, İmralın vankilasaarella Turkissa.

1990-luvun veristen sotien seurauksena ja monien valtioiden painostuksesta PKK päätyi vuonna 2001 Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin terroristijärjestöjen listalle. Samaan aikaan, 2000-luvun alussa, liike alkoi kuitenkin toteuttaa Öcalanin ideoimia uudistuksia ja otti ekologian ja suoran demokratian osaksi ohjelmaansa.

Öcalanin rooli liikkeessä

Abdullah Öcalan on pyrkinyt etäännyttämään itseään liikkeen toiminnasta, osin tietenkin vankeutensa vuoksi – se tekee vallankumouksen johtamisen mahdottomaksi – mutta myös osoittaakseen esimerkillään, mitä demokraattinen konfederalismi tarkoittaa.

Osa kurdiliikkeestä on edelleen jumiutunut vanhanaikaiseen ajatteluun, jossa Biji Serok Apo -huudot (Eläköön johtaja Apo) tuntuvat pakollisilta ja kritiikki Öcalania ja PKK:ta kohtaan tyrmätään välittömästi. Öcalan onkin sanonut, että hänen on täytynyt käyttää joskus liiankin paljon aikaa PKK:n jäsenten kanssa väittelyyn. Vuosikymmeniä kestänyt autoritaarinen kulttuuri on saanut yksilöt unohtamaan omat kykynsä organisoida yhteiskuntaa. Nuorempi kurdisukupolvi on nyt muuttamassa tätä kehitystä.

Etenkin Syyrian sisällissota ja Rojavassa tapahtunut kehitys on lähentänyt Euroopassa asuvia kurdinuoria anarkismiin ja antiautoritaariseen liikkeeseen. Syyrian konfliktin alkuaikoina myös monet paikalliset anarkistit auttoivat organisoimaan yhteisöjä Syyriassa ja turkkilaiset anarkistit organisoivat avustuksia ollen myös eräitä ensimmäisistä kansainvälisistä taistelijoista.

Myös Suomessa kurdiliikkeen ja anarkistien välille on syntynyt vahva solidaarisuuden ja toveruuden side. Helsingissä on nähty muutama erittäin onnistunut yhteismielenosoitus kurdiliikkeen, anarkistien ja muutamien vasemmistoryhmien kesken.

Viimeisessä tapaamisessaan veljensä Mehmetin kanssa Öcalan sanoi olevansa kyllästynyt siihen, että kurdiliikkeen edustajat kääntyvät hänen puoleensa, kun eivät tiedä mitä tehdä. ”Apon” viesti oli täysin selkeä: Liikkeen on kyettävä ottamaan vastuu päätöksistä ja vahvistettava paikallista autonomiaa kaikilla Kurdistanin alueilla. Aika, jolloin liike saattoi vain kääntyä johtajansa puoleen, on ohi. On uskallettava ottaa päätöksenteko omiin käsiin. Öcalan tulee aina pysymään kurdien demokratialiikkeen symbolisena johtajana ja suurimpana innoittajana, mutta paras tapa kunnioittaa hänen uhrauksiaan liikkeelle on pistää hänen ajatuksensa käytäntöön.

Rojava Öcalanin ajatusten koelaboratoriona

Pohjois-Syyrian aluetta asuttaa kirjava ryhmä eri kansoja ja uskontoja, kuten koko historiallisen Kurdistanin aluetta. Tämän vuoksi Öcalan nimesikin uuden linjansa ”demokraattiseksi konfederalismiksi”. Vankilassa hän kirjoitti, että syy miksi valtiososialismi (ja laajemmin autoritaarinen sosialismi) epäonnistui, oli sen jatkuva pyrkimys kieltää yhteiskunnalta sen moninaisuus ja monimuotoisuus. Se ajoi yhteiskunnan tilaan, jossa luovuus tukahdutettiin. Tästä syystä demokraattinen konfederalismi pyrkii olemaan sovittelevaa ja osallistavaa. Uskontoja, kieliä ja erilaisia kulttuureita kunnioitetaan ja ne sisällytetään osaksi kirjavaa yhteiskuntaa.

Kysymys valtiosta on Kurdistanin demokratialiikkeessä mielenkiintoinen. Demokraattinen konfederalismi on ilman muuta kansallisvaltioiden vastainen liike, mutta se ei pyri täysin korvaamaan valtiota, eikä luomaan omaa valtiotaan muiden rinnalle.

Demokraattinen konfederalismi on ilman muuta kansallisvaltioiden vastainen liike, mutta se ei pyri täysin korvaamaan valtiota, eikä luomaan omaa valtiotaan muiden rinnalle

Valtiosta irtautuminen olisi miltei mahdotonta ja erittäin veristä. Näin ollen liike on päätynyt samantyyppiseen ratkaisuun kuin Etelä-Meksikon zapatistit 1990-luvulla: itsemääräämisoikeuden vaatiminen ja paikallisten kulttuurien ja kielien kunnioitus on nostettu kaiken keskiöön. Valtiota ei vaadita lakkautettavaksi kaikilla yhteiskunnan tasoilla, mutta koulutus, terveydenhuolto, luonnonvarat ja sosiaalinen toiminta otetaan miltei poikkeuksetta oman paikallishallinnon alaisuuteen, samoin perustarpeiden tuotanto, mikäli se on mahdollista hoitaa paikallisesti.

Samaan aikaan kun päätöksenteko paikallistasolla muuttuu demokraattisemmaksi, säilyy kuitenkin myös parlamentaarinen järjestelmä. Syyrian kurdialueilla apoistiliikkeen suurin puolue on PYD. Perinteisten parlamentaaristen puolueiden rooli on muuttunut, sillä ne ovat osa laajaa apoistiliikettä ja toimivat tiukalla sidotulla mandaatilla, seuraten päätöksiä, jotka tehdään paikallisesti ruohonjuuritason tapaamisissa. Näin ollen ihmisillä on paremmat mahdollisuudet vaikuttaa myös perinteisten puolueiden toimintaan. Koko apoistiliikkeen toimintaa koordinoi KCK, kurdiyhteisöjen ja ryhmien kattojärjestö.

Valtio Pohjois-Syyrian federaation alueella

Vuoden 2012 jälkeen Syyrian valtion läsnäolo on Pohjois-Syyriassa vähentynyt, muttei täysin kadonnut. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta demokratialiike on ottanut valtion yritykset haltuunsa. Myös maa-alueita otettiin haltuun ja perustettiin kommuuneja. Yhden kommuunin muodostivat esimerkiksi kylä ja sitä ympäröivät talot. Maata jaettiin kaikille tarpeen ja kykyjen mukaan. Osa alueista annettiin paikallisneuvostojen haltuun ja nämä perustivat ensimmäiset osuuskunnat.

Ensimmäiset vuodet olivat hankalia. Sen lisäksi, että Isis hallitsi laajoja alueita Pohjois-Syyriassa, ihmiset elivät ilman monia perustarpeita. Leivästä oli puutetta ja moni näki nälkää, sillä alueella ei ollut myllyjä. Alueen puita kaadettiin polttopuiksi.

Kauppasaarrosta ja sodasta johtuva puute pakotti ihmiset kekseliäisyyteen ja monia pienyrityksiä nousi alueelle. Yritykset perustivat omatekoisia myllyjä ja jalostamoita. Tämä puolestaan nopeutti uusien rakennusten ilmestymistä alueelle – joissain kaupungeissa koettiin jopa pienoinen rakentamisbuumi.

Ensimmäinen syy valtion säilymiseen alueella on ajatus yhtenäisen Syyrian säilyttämisestä. Toinen syy on, ettei esimerkiksi öljyn tuottaminen olisi ollut mahdollista ilman valtion insinöörejä. Valtio vastasi myös öljykenttien kunnossapidosta. Sopimuksella määrättiin tuottojen jakamisesta tasan, minkä lisäksi valtio tuottaisi alueelle jalostettua dieselöljyä ja bensiiniä.

Öljyyn liittyvät ongelmalliset taloudelliset ja ekologiset kysymykset on kurdiliikkeessä toistaiseksi jätetty sivuun. Kurdiliikkeen mukaan niin kauan kuin sota ja kauppasaarto Pohjois-Syyrian ympärillä jatkuvat, on öljyn tuotantoa hyödynnettävä siinä muodossa kuin se on mahdollista. Paikallishallinto on luvannut käsitellä asiaa sitten kun tilanne alueella rauhoittuu. Etenkin nuoret kurdit, jotka ovat kasvaneet kiihtyvän ilmastonmuutoksen keskellä, ovat ilmaisseet kiinnostuksensa etsiä ratkaisuja öljyntuotannon ongelmiin. Toivottavasti he saavat siihen mahdollisuuden.

Yksi tärkeä muutos alueella on monimuotoisen maanviljelyn palauttaminen. Baath-puolueen aikakausi on jättänyt perinnöksi sen, että alueella viljellään lähinnä viljaa. Nyt alueen maanviljelijät haluavat kasvattaa myös mausteita ja vihanneksia. Moni alueen ihminen on kuitenkin menettänyt yhteyden maahan ja tietotaitoa viljelystä on ollut harvassa. Viljan kasvattaminen turvasi muualta tuotuihin lannoitteisiin ja tuholaismyrkkyihin, samoin sen kasvattamisessa käytettävät siemenet valmistettiin valtion hallitsemassa Derikissä.

Naiset vallankumouksen kärjessä

Naistaistelijoita, jotka tulivat monille tutuiksi Kobanen taistelun aikana vuonna 2014, on esitelty viime vuosina useissa valtamedioissa. Kuitenkin tiedot naisten taistelusta ovat jääneet hyvin hatariksi länsimaiden ihmisille, eivätkä valtamediat usein ole kiinnostuneita kuin kuvista pitkähiuksisista naisista rynnäkkökiväärit käsissään.

Naisten taistelu on ollut alueella käynnissä aina Mesopotamian ajoista asti, ja varhaisissa sumerialaisissa yhteisöissä naiset olivat mukana kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa. Nykyisin naiset johtavat suuria sotilaallisia operaatioita ja ottavat suuren vastuun ideologisesta koulutuksesta. Isisin ”pääkaupungin” Raqqan 17. lokakuuta 2017 päättyneen vapautusoperaation korkein sotilaallinen johtaja oli Rojda Felat naisten YPJ-joukoista. Koko apoistiliikkeessä käytetään sukupuolikiintiöitä ja jokaisen ryhmän, kommuunin ja neuvoston johtajina on yksi nainen ja yksi mies.

Yksi PKK:n perustajista, Sakine Cansız (1958–2013) oli koko elämänsä ajan tärkeä naisten taistelun edistäjä, ja toi kurdinaisten sekä koko Lähi-idän naisten kamppailun poliittiseen keskusteluun. 2000-luvulla naisten painoarvo liikkeen sisällä on kasvanut entisestään. Öcalanin sanoin ”yksikään yhteiskunta ei voi olla vapaa ilman naisten vapautusta”.

Demokraattisen konfederalismin pyrkimys sovittelevuuteen ja osallistavuuteen näkyy myös naisten liikkeessä. Kun monet niin sanottujen länsimaiden nais- ja feministiset liikkeet usein tahtomattaan toimivat erillisinä, muista yhteiskunnallisista liikkeistä irrallisina liikkeinä, on kurdien naisliike osa suurempaa demokraattisen konfederalismin liikettä. Siksi myös naisryhmät ovat jatkuvassa yhteydessä monenlaisiin eri ryhmiin. Tämä antaa liikkeelle mahdollisuuden muokata ajatuksia jatkuvan toiminnan kautta, mikä pakottaa näkemään liikkeen myös muiden silmin.

Naisten kylä ei siis pyri eristämään naisia miehistä ja muusta yhteiskunnasta, vaan tarjoaa heille tilan, jossa tavata

Monet naisryhmät ovat ottaneet asiakseen maanviljelyn opettamisen alueen ihmisille ja ekologisen elämän edistämisen. Yhdessä kylässä naiset johtavat tätä taistelua esimerkillään: Jinwar on kylä, jota on alusta asti rakennettu naisille, naisten toimesta. ”Jokainen nainen, joka tulee asumaan kylässä, on myös osallistunut kylän rakentamiseen”, yksi asukkaista kertoo kylästä tehdyllä infovideolla. He rakentavat talonsa samalla tekniikalla jota alueen ihmiset käyttivät jo tuhansia vuosia sitten. Heidän viljelmillään kasvavat kymmenet eri hyötykasvit, vihannekset ja hedelmät. Kylään perustetaan työpajoja sekä tila taiteelle ja kulttuurille.

Jinwar ei kuitenkaan ole ainoastaan naisille, kuten usein väärin ymmärretään, vaan sinne asutetaan myös marttyyrien eli sodassa kuolleiden perheitä. Marttyyrien sukulaisten komitea on alusta asti ottanut osaa kylän rakentamiseen.

Naisten kylä ei siis pyri eristämään naisia miehistä ja muusta yhteiskunnasta, vaan tarjoaa heille tilan, jossa tavata: ”Kun naiset voivat tavata tilassa, jossa ei ole miehiä, heistä tulee vapaita. Ja kun he ovat vapaita, syntyy kauniita asioita”, kylän naiset vakuuttavat.

Pohjois-Syyrian federaation tulevaisuus

Terroristien ”pääkaupungin” Raqqan menettäminen on lopun alkua Isisille Syyriassa, mutta ei missään nimessä tarkoita, että Isis olisi täysin tuhottu.

Pohjois-Syyrian demokratialiikkeelle Isisin kaatuminen ei vielä tarkoita taistelun loppumista. Juuri tällä hetkellä niin Irakin, Turkin, Syyrian ja Iranin hallitukset kaikki käyttävät hyväkseen Etelä-Kurdistanin (eli Irakin kurdialueiden) sekavaa tilannetta alueen itsenäisyysäänestyksen jälkeen, jonka avulla läpeensä korruptoitunut KDP-puolue ja presidentti Masoud Barzani pyrkivät pitämään itsensä mukana pelissä, ja hyökkäyksiä on nähty niin YPG:n taistelijoita vastaan Syyrian rajalla kuin myös PKK:ta vastaan Irakissa.

Isisin kaaduttua alueella Pohjois-Syyrian vallankumouksen tulevaisuus tulee entistä enemmän riippumaan meistä, jotka tuemme liikettä historiallisen Kurdistanin ulkopuolella. Ainoa tapa pitää vallankumous hengissä on tukea sen elinvoimaa jatkuvasti kaikin mahdollisin keinoin. Vain jatkuva paine suurvaltoja kohtaan, jotka tekevät Syyriaa koskevat päätökset, voi estää Turkin, Iranin, Syyrian keskushallinnon ja muiden ulkopuolisten voimien mahdolliset hyökkäykset demokratialiikettä vastaan.

Syyriassa on jo pitkään taistellut kansainvälisiä vapaaehtoisia, useimmat anarkisteja, kommunisteja, sosialisteja ja antifasisteja. On valmistauduttava siihen, että aseellinen taistelu jatkuu Isisin kaatumisen jälkeenkin.

Demokratialiikkeellä on vihollisia joka puolella, joten myös solidaarisuuden tulee kyetä mukautumaan uusiin tilanteisiin ja pyrkiä luomaan mahdollisimman jatkuvaa ja tehokasta tukitoimintaa. Ei ole epäilystäkään siitä, että todistamme erästä 2000-luvun tärkeimmistä yhteiskunnallisista taisteluista. Sen tulevaisuus on kiinni meistä kaikista.

Kirjoittaja on yksi Rauhanpuolustajien Kurdistan-ryhmän perustajista.

Viite

[1] Libertaarit eivät välttämättä hylkää ajatusta kansallisvaltiosta, kuten anarkistit, mutta painottavat autonomista ja antiautoritaarista järjestäytymistä.