Itsensä työllistävät taiteilijat ovat erityisen uhanalainen joukko, joka elää todeksi nälkätaiteilijamyytin. Sipilän hallituksen voimaansaama työllisyyslaki sivuuttaa tämän ammattiryhmän edut jättäen heidät yrittäjätulkinnan vuoksi mahdollisesti puille paljaille.

Itsensä työllistävien taiteilijoiden tilanteeseen vaikuttavat suoraan yhteiskunnalliset olosuhteet ja näistä tärkeimpänä hallitusten päätökset. Sipilän hallituksen kärkihankkeisiin on kuulunut niin sanottu yrittäjyyspaketti, joka on vaikeuttanut itsensätyöllistäjien asemaa.

Vuoden 2016 alussa tuli voimaan uusi työttömyysturvalaki, jolla omassa työssä työllistyvistä ei-työsuhteisista itsensätyöllistäjistä tehtiin yhdessä yössä yrittäjiä. Tämä on jättänyt monen itsensätyöllistävän taiteilijan kokonaan sosiaaliturvan ulkopuolelle. Kollektiivinen neuvotteluvalmius itsensätyöllistäjiltä puuttuu kokonaan ja he joutuvatkin usein myymään ammattitaitoaan polkuhinnalla.

Aktiivimalli ankeuttaa tilannetta edelleen. Jos taiteentekijä onnistuu pääsemään edellisen taiteellisen projektinsa loputtua työmarkkinatuelle (työssäoloehto kertyy aniharvalla vapaalla taiteilijalla), aktiivisuusedellytyksen onnistuu kenties suurella itsensä myymisellä toteuttamaan. Se on pois taiteellisesta ja ajattelutyöstä.

Osa itsensätyöllistäjistä maksaa yrittäjäeläkevakuutusta, tieteen ja taiteen edustajat maatalousyrittäjien eläkevakuutusta. Joidenkin tilastojen mukaan joka kymmenes itsensä työllistäjä ei pysty maksamaan eläketurvaa itselleen. Alle puolet, 43 prosenttia, alivakuuttaa itsensä. Tuon edellä mainitun kymmenesosan joukossa uskon olevan suurimman osan itsensätyöllistävistä taiteilijoista.

Huonosti valmisteltu laki nostattaa huolta

Kahdenkymmenenkahdeksan luovan alan ammatti- ja muun järjestön yhteenliittymä Tekijäfoorumi¹ jätti joulukuun 2015 alussa Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle lausunnon hallituksen esityksestä työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta.

Lausunnossaan Tekijäfoorumi kritisoi hallituksen kaavailemia muutoksia, jotka tulisivat Tekijäfoorumin arvioiden mukaan entisestään vaikeuttamaan itsensä työllistämistä ja työttömyysturvan saamista. Tekijäfoorumi ei pidä ehdotettuja muutoksia perusteltuina nykyisillä työmarkkinoilla, joilla itsensä työllistäjät ovat kasvava joukko.

Myös Taiteen keskustoimikunta (Taike) ja lukuisat taiteilijajärjestöt olivat huolissaan uudesta laista, joka tuli kulttuuri- ja taidealan tietoon vasta marraskuun 2015 lopulla. Taiken mukaan se jättäisi pahimmillaan itsensätyöllistäjät kokonaan työttömyysturvan ulkopuolelle. Suomen Taiteilijaseura huomautti, ettei lakiesitys huomioi esimerkiksi ammattikuvataiteilijoiden erityistä asemaa palkansaajan ja yrittäjän välimaastossa. Näyttelijäliiton mukaan kyse oli todellisesta ”sosiaaliturva-ansan” rakentamisesta esimerkiksi liiton yhdeksälle sadalle jäsenelle, mutta myös monen muun taiteen alan ammattilaiselle.

Järjestöjen lausunnoista huolimatta laki astui voimaan huonosti valmisteltuna ja sai aikaan väliinputoajia.

Vasemmistoliiton itsensätyöllistäjiä koskeva kampanja

Journalisti-lehti lähetti helmikuun 2015 lopulla puolueille kyselyn, jonka vastauksissa sosiaalidemokraatit, keskusta, vasemmistoliitto ja vihreät suhtautuivat nollatuntisopimusten kieltämiseen myönteisesti. Kokoomus ja kristillisdemokraatit olivat kieltoa vastaan. Kokoomus, perussuomalaiset ja keskusta olivat ainoita puolueita, jotka eivät osanneet päättää kantaansa tekijänoikeuksien vähimmäisoikeuksista neuvottelemiseen. Kaikki muut tukivat kollektiivisia neuvotteluja tekijänoikeuksien vähimmäisoikeuksista.

Vasemmistoliitto on puolueista ainoa, joka on tehnyt oman erillisen raportin itsensätyöllistäjistä. Puolue aloitti vuoden 2016 lopulla itsensätyöllistäjiä koskevan kampanjan, jossa pyritään selvittämään tarkemmin heidän työmarkkina-asemaansa ja tekemään käytännöllisiä ehdotuksia, joiden avulla parannetaan itsensätyöllistäjien toimeentuloa ja sosiaaliturvaa.

Li Andersson ja Anna Kontula esittävät raportissaan Kun ei kiitoksella elä – itsensätyöllistäjän asemasta, että moni itsensätyöllistäjä ei uskalla vastaanottaa keikkatyötä työttömyysetuuden menettämisen pelossa. He esittävät ratkaisuksi hakuprosessien selkeyttämistä: ”Itsensätyöllistäjän sosiaaliturvan kannalta kaikkein tärkeintä olisi selkiyttää, yksinkertaistaa ja yhdenmukaistaa työttömyysturvalainsäädäntöä siten, että hakuprosessit nopeutuvat ja hakijan on mahdollista tietää etukäteen, miten jokin työmahdollisuuden vastaanottaminen vaikuttaa hänen sosiaaliturvaansa.”

Lakialoite on yksi kuudesta toimenpiteestä, joita Vasemmistoliitto esitti lokakuussa 2016 itsensätyöllistäjien aseman parantamiseksi. Muut esitetyt toimenpiteet ovat ennakkopäätösjärjestelmä työttömyysturvaan, työttömyysturvan 300 euron suojaosuuden ulottaminen kaikkiin tuloihin, yhdistelmävakuutus, järjestäytymisoikeus sekä arvonlisäveron alarajan nosto 25 000 euroon

Anderssonin ja Kontulan raporttia voi kritisoida siitä, että se esittelee lähinnä parhaimmin toimeentulevaa osaa itsensätyöllistäjistä. Se käsittelee itsensätyöllistäjiä harmaana monoliittina, eikä huomioi, että joukossa on toimeentulonsa kanssa vaikeuksissa olevia itsensätyöllistäjiä, kuten esimerkiksi taiteilijat. Arvonlisäveron nosto 25 000 euroon ei merkitse mitään köyhyysrajan alapuolelle jäävillä tuloilla sinnitteleville itsensätyöllistäville taiteilijoille.

Työssä loppuun palava, keskituloinen moniosaaja

Taiken erikoissuunnittelija Kaija Rensujeffin selvityksen pohjalta julkaistun raportin Taiteilijan asema 2010. Taiteilijakunnan rakenne, työ ja tulonmuodostus johtopäätökset perustuvat 2010 taiteilija-apurahaa saaneiden vastauksiin. Edellinen vastaava tutkimus toteutettiin kymmenen vuotta aiemmin. Siihen verrattuna taiteilijajärjestöjen jäsenmäärä on kasvanut lähes viidenneksen. Erityisen suuri kasvu on esimerkiksi elokuvataiteen alalla, jossa jäsenmäärä on kasvanut reilulla puolella. Myös monialaisten taiteilijoiden määrä on noussut 2000-luvulla erityisesti kirjallisuuden ja näyttämötaiteen alalla.

Täytyy muistaa, että Rensujeffin otoksen vuosiapurahaa nauttivat taiteilijat eivät kuitenkaan edusta tulotasoltaan taiteilijakunnan mediaania vaan niin sanottua eliittiä. Kovin monen freelancerin tai itsensä työllistäjän vuositulot tuskin ylittävät 20 000 euroa, vaikka laskuissa yhdistettäisiin eri tulolähteet. Tässä mielessä tutkimuksen otos on olosuhteita kaunistava.

Rensujeffin raportissa havaittiin, että koulutustausta oli keskeinen työmarkkina-asemaan vaikuttava tekijä. Moniosaajuudesta on tullut keskeinen työssä toimimisen elinehto. Koulutuksen lisääntyessä taiteilijat tekevät paitsi oman ja muiden taiteenalojen töitä, myös taiteen ulkopuolisia tehtäviä (multible-job-holding). Tämä koettiin kuitenkin vahingollisena omalle taiteenteolle. Taiteellista työtä rahoitettiin myös muilla töillä.

Koulutuksen lisääntyessä taiteilijat tekevät paitsi oman ja muiden taiteenalojen töitä, myös taiteen ulkopuolisia tehtäviä

Liian vähäiset apurahat ja sosiaalisten kontaktien tarve olivat syitä taiteen ulkopuoliseen työntekoon. Esimerkiksi kuvataiteilijoilla syyt taiteen ulkopuolisen työn tekemiseen olivat nousseet vuoden 2000 kolmestakymmenestäkolmesta prosentista vuoden 2010 seitsemäänkymmeneen prosenttiin. Työaikaa koskeviin kysymyksiin jätettiin paljon vastaamatta, mikä ei ole ihme: moni taiteilija työskentelee lähes koko valveillaoloaikansa aamusta iltaan. Silti yleisesti yli 40-tuntisen työviikon tekijöiden määrä oli laskenut kolmasosasta neljäsosaan.

Taiteellinen työ muodosti 39 prosentilla toimeentulon perustan. Tärkeimmässä asemassa olivat taiteellisesta työstä saadut apurahat ja palkat (35 prosenttia). Apurahat olivat tärkein toimeentulon lähde yhdeksälle prosentille vastaajista. Muu työ oli tärkein tulonlähde 11 prosentille vastaajista. Näyttämö- ja elokuvataiteen edustajista peräti puolet, 52 ja 49 prosenttia, sijoittui veronalaisten tulojen osalta 20 000–39 999 euron tuloluokkaan. Esimerkiksi kirjailijoista 43 prosentilla veronalaisten tulojen määrä jäi alle 20 000 euron. Erityisen huono tilanne on tanssitaiteilijoilla, joista noin puolet tekee työtään ilmaiseksi. Apurahatulot ovat hyvin pieniä ja lippukassatulot olemattomia. Tanssijoita on tuhatkunta ja heistä vain viidelläkymmenellä on virka. Työsuhteessa olevat näyttämötyöntekijät tekevät kuitenkin kuusipäiväistä työviikkoa. Myös elokuvatyöntekijät kamppailevat toimeentulostaan: yli tuhat alan ihmistä kamppailee noin kahdenkymmenen pitkän elokuvan tuotannosta. Enemmistö on työttömänä osan vuodesta.

Taiteilijabarometri

Taike ja Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore ovat yhteistyössä kehittäneet taiteen ja kulttuurin barometrin tukemaan julkista keskustelua, joka ylittää taiteenrajat.² Tarkoitus on herättää taidepoliittista keskustelua kokoamalla yhteen alan asiantuntijoiden näkemyksiä. Taiteilijabarometrin tarkoitus on olla myös ajankohtaisten asenteiden puntari.

Taiteen ja kulttuurin barometri 2016 kertoo taiteilijajärjestöjen johdon³ näkemyksistä taiteilijoiden nykytilasta. Taiteilijajärjestöt ovat tärkeitä taidepoliittisia vaikuttajia ja taiteilijakunnan etujen valvojia.⁴ Maaliskuussa 2018 julkaistu vuoden 2017 barometri keskittyy nuoriin, alle 35-vuotiaisiin taiteentekijöihin, joiden vastaukset vahvistavat edellisen barometrin osoittamia tuloksia.

Työskentelyn sirpaleisuus ja työskentely lyhytaikaisissa työsuhteissa tuli esiin kaikissa haastatteluissa. Palkaton työ on ongelmista suurimpia, samoin toimeentulokilpailun koveneminen.

Taiteelle ja taiteilijajärjestöille asetetut vaatimukset

Lähes kaikki vuoden 2016 barometriin vastaajat (95 %) olivat jokseenkin samaa mieltä siitä, että apurahojen määrää tulisi lisätä. Myös ajatusta koulutettujen tuottajien palkkaamista tuettiin: ”On kestämätöntä, että taiteilijat ja työryhmät tekevät tuotantotyön ja sisällöntuottamisen täysin ilmaiseksi, eikä tehtyyn työhön voi saada apurahaa, vaikka projekti olisi käynnissä. Taiteilijat ylläpitävät siten ilmaisen työn kulttuuria ja käyttävät aikansa kaikkeen muuhun kuin taiteen tekemiseen, jonka pitäisi olla pääasia.”

Suuri enemmistö vastaajista piti ”kokonaisvaltaista moniosaamista” taiteellisen työn edellytyksenä. Taiteen haluttiin olevan ennen kaikkea laadukasta. Suhtautuminen oman osaamisen markkinointiin oli varovaista koko vastaajajoukossa.

Ilmaistyöhön voisi tulla ratkaisu, jos julkista rahoitusta saavia toimijoita edellytettäisiin maksamaan taiteellisesta työstä samalla tavalla kuin muustakin työstä

Ilmaistyö on taidealalla suuri ongelma. Tähän voisi tulla ratkaisu, jos julkista rahoitusta saavia toimijoita edellytettäisiin maksamaan taiteellisesta työstä samalla tavalla kuin muustakin työstä maksetaan. Ratkaisuna pidetään taiteilijoiden boikottia ja taiteilijajärjestöjen tiedotusta aiheesta. Muutos tapahtuisi nopeasti, jos järjestäjät maksaisivat taiteilijoille palkkaa tehdystä työstä. Vaikka taiteilijuus on kutsumus, se on myös yksi ammatti muiden joukossa. Kaikkien ei tarvitse tehdä työtään kutsumuksesta. Taiteilija on vapaa ammattinimike, eli kentällä ei ole yksiselitteisiä sääntöjä sille, kuka saa esiintyä taiteilijana. Yhteisenä huolenaiheena on kilpailun lisääntyminen, joka vaikeuttaa apurahojen saamista.

Taiteilijajärjestöt ovat toimineet viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana merkittävinä asiantuntijoina. Silti uusia innovaatioita pitää hyödyntää resurssien niuketessa jatkuvasti.

Taiteilijoiden aseman parantaminen

Itsensätyöllistävien taiteilijoiden väliinputoaja-asema on ratkaistava ennen kaikkea poliittisin toimin. Nyt liian moni joutuu sinnittelemään joskus jopa ilman sosiaaliturvaa tai työmarkkinatukea, ja eläkenäkymätkin ovat usein karut ja takuueläkkeen varassa. Kuinka moni muu korkeasti koulutettu ammattiryhmä joutuu elämään tällaisessa ahdingossa? Miten olisi kansalaispalkka, taiteilijapalkka tai perustulo, johon voisi ajatella porrasjärjestelmää koulutuksen mukaan? Vuoden 2017 barometrin mukaan 72 prosenttia nuorista taiteentekijöistä pitäisi perustuloa ratkaisuna taiteilijan työhön liittyviin sosiaaliturvaongelmiin.

Tuskin kovinkaan moni yhden tai nykyään usein jopa kaksi ylempää korkeakoulututkintoa suorittanut, lukuisia näyttöjä antanut taiteilija pitää itseään proletariaatin edustajana, vaikka näin varmasti tulotason osalta onkin. Taiteilijan edustama uusi tietotyöläinen kuuluu ennemmin akatemian ulkopuoliseen älymystöön, jota media käyttää turhan harvoin lausunnonantajana.

Itsensätyöllistävien taiteilijoiden väliinputoaja-asema on ratkaistava ennen kaikkea poliittisin toimin

Kuten General Intellect -kollektiivi toteaa kirjassa Vasemmisto etsii työtä, vasemmiston ongelma on työläinen, joka ei koe itseään työväestöön kuuluvaksi. Tehdas on laajentunut koko yhteiskunnan alalle, olemme sirpaloituneita yhteiskuntaruumiin osasia jokainen. Kuinka puhutella identiteettikriisissä olevaa tietotyöläistä?

Suurimmat ongelmat taiteilijoilla liittyvät taloudelliseen ympäristöön. Rahoitus ei pysy kehityksen mukana, ja uudet mallit, kuten jakamistalous, lisääntyvät. Tulevaisuuden nähdään yksiselitteisesti vaativan uudistumisvalmiutta ja taiteilija-ammatin monipuolistumista. Kun apurahoja on yhä vaikeampi saada, moni ajautuu pakkoyrittäjäksi. ”Artisti maksaa” -periaatteen ja ilmaistyön olisi vähennyttävä. Taitelijabarometrin vastausten perusteella voidaan nähdä vastuun jakautuvan kolmelle taholle: julkinen rahoittaja, yksittäiset toimeksiantajat ja taiteilijayhteisö. Julkisesta rahoituksesta päättäville tahoille ehdotettiin muun muassa sitä, että taiteellinen työ on rinnastettava muihin, muun alan töihin julkisesti rahoitetussa toiminnassa. Toimeksiantajien suuntaan korostettiin ensisijaisesti työehtosopimusten noudattamista. Eri taidealojen järjestöjen olisi tehtävä yhteistyötä ja yhteisiä keskustelunavauksia.

Järjestäytymisoikeuden osalta Suomen tulisi seurata Tanskan esimerkkiä ja tulkita itsensätyöllistäjät mahdollisimman laajasti ”työmarkkinoiden kolmanteen ryhmään”, jonka kollektiivista järjestäytymistä EU:n kilpailulainsäädäntö ei rajoita.

Kaiken kaikkiaan tilannetta parannettaisiin rahoituksella, tiedottamisella ja asennemuutoksella.

Vaikka taiteen arvostus on laskenut, moniosaajuuden vaatimukset ovat koko ajan lisääntyneet. Taiteilijoiden osaamista ei silti hyödynnetä riittävästi, eikä siitä olla valmiita maksamaan riittävästi. Samaan aikaan kilpailu toimeentulosta kovenee entisestään, kun perinteiset ansaintamuodot ovat katoamassa. Taiteilijan on pystyttävä keskittymään pelkästään taiteelliseen työhön.

Kirjoittaja on VTM, FM ja tuleva journalismin YAMK (medianomi) ja AmO-opiskelija. Hän on 18 teosta julkaissut kirjailija, joka on sekaantunut runouden lisäksi lyhytproosaan, tieto- ja matkakirjallisuuteen. Eräs uusimmista kirjoistaan on Itsensä työllistävät taiteijat Suomessa. Yhteys: ritdahl@gmail.com

Viitteet

[1] Tekijäfoorumiin kuuluvat kaikki keskeiset taiteen alan tekijöitä edustavat tekijäjärjestöt, joiden joukossa myös Suomen Kirjailijaliitto, Suomen Tietokirjailijat ja Suomen Journalistiliitto.

[2] Pilottibarometri toteutettiin vuonna 2015. Pilottibarometrin perusteella laajennettiin mm. aineistonkeruuta.

[3] Kysely lähetettiin 44 taiteilijajärjestön toiminnanjohtajalle. Taiteilijabarometriin vastasi yhteensä 36 taiteilijajärjestöä eli vastausprosentti oli 80. Kyselyyn osallistuneet järjestöt edustavat yli 20 000 taiteilijaa Suomessa.

[4] Katto-organisaatioita ovat Forum Artis ry, Suomen Taiteilijaseura, TEME, Teollisuustaiteen liitto Ornamo. Kirjallisuuden suurin toimija on Suomen Kirjailijaliitto ja musiikin alalla Suomen Muusikkojen Liitto. Taiteilijajärjestön jäsenkriteereistä tärkein oli ammattimainen toiminta. Puolella järjestöistä kriteerin täyttymisestä vastasi vertaisarviointi.