Poliittinen puhe on muuttunut Suomessa yhä oikeistolaisemmaksi. Vasemmisto on kielellisessä kehystämisessä selvästi oikeistoa jäljessä. Poliittisen puheen haltuunotto vaatii kielitieteilijä George Lakoffin mukaan vuosikausien määrätietoista työtä.
Vasemmistoliiton viestintä on onnistunut heikosti puhuttelemaan ryhmiä, joiden olojen parantamiseen puolue pyrkii. Globaalin talousjärjestelmän aiheuttama pahoinvointi on pitkälti kanavoitunut oikeiston kannatukseksi. Suomen poliittisen puheen muuttuessa yhä oikeistolaisemmaksi vasemmiston täytyy löytää uusia tapoja osallistua julkiseen keskusteluun.
Reseptiksi puolueen tilanteeseen on ehdotettu muun muassa identiteettipolitiikkaa, vasemmisto/oikeistokäsitteistä luopumista, vallitsevien talousteorioiden purkamista ja korvaamista, tunteisiin, tarinoihin ja esiintymiskoulutukseen keskittymistä sekä populismia. Kognitiivisen lingvistiikan professori George Lakoff esittää kirjassaan Don’t Think of an Elephant kehystämisen olevan avainasemassa, kun tavoitteena on muuttaa poliittisen keskustelun suuntaa (Lakoff 2004 ja 2014). Omien arvojen kielellinen kehystäminen ja tuon kielen johdonmukainen toistaminen vaikuttaisi ainoalta tavalta puhutella äänestäjiä ja tehdä proaktiivista, ennakoivaa politiikkaa.
Faktalistat eivät muuta ajattelutapoja
Kehystäminen on Lakoffin mukaan ideoiden pitkäjänteistä rakentamista ja välittämistä toistamalla sellaista kieltä, joka edustaa selkeästi puhujan arvoja ja maailmankuvaa. Kehykset syntyvät metaforista, kertomuksista ja tunteista, ja ne määrittelevät, miten puhumme ja ajattelemme.
Kirjassaan Lakoff osoittaa, kuinka oikeistolaisen maailmankuvan mukaiset kehykset onnistuttiin vuosikymmeniä kestäneen poliittisen työn tuloksena nostamaan Yhdysvalloissa hallitsevaan asemaan. Lakoffin mielestä USA:n demokraatteja vaivaa ajatusmalli, jonka mukaan totuus vapauttaa heidät: ”Jos vain kerromme ihmisille faktat, he päätyvät oikeisiin johtopäätöksiin, sillä kaikki ihmiset ovat perusluonteeltaan rationaalisia.”
Lakoff esittää, että oikeistolaisen maailmankuvan läpäisemässä julkisessa keskustelussa vasemmiston tosiasioita listaava argumentointi ei toimi. Ihmiset sivuuttavat argumentit kokonaan, mikäli niitä käytetään oikeiston rakentamassa viitekehyksessä.
Jos esitetyt tosiasiat ovat ristiriidassa alitajuntaan juurtuneen kehyksen kanssa, kehys säilyy mielessä ja faktat unohtuvat.
Kognitiivinen tiede on osoittanut tämän johtuvan siitä, että ihmiset ajattelevat faktojen sijaan kehysten kautta. Arviolta 98 prosenttia siitä, mitä kutsumme järjeksi, on tiedostamatonta ajattelua, Lakoff kirjoittaa. Vallitseva kehys muodostaa logiikan, jota vasten ihminen peilaa saamaansa tietoa. Jos esitetyt tosiasiat ovat ristiriidassa alitajuntaan juurtuneen kehyksen kanssa, kehys säilyy mielessä ja faktat unohtuvat.
Illuusio maalaisjärjestä
Esimerkkinä oikeiston onnistuneesta kehystämisestä Lakoff käsittelee termiä “verohelpotus”. Termi viittaa päätelmään, jonka mukaan verot aiheuttavat kärsimystä, eli jotakin sellaista, josta halutaan helpotusta. Samalla se synnyttää mielessä kuvan helpottajasta ja kärsimyksen aiheuttajasta, joista ensimmäinen on tarinan sankari ja jälkimmäinen roisto. Kun omassa viestinnässä käytetään verohelpotuksen kaltaista, toisen maailmankuvan edustamaa termistöä, päädytään huomaamatta tukemaan kyseistä maailmankuvaa.
Kehysten merkittävyys piilee Lakoffin mukaan siinä, että niitä jatkuvasti toistettaessa ne muovautuvat alitajunnassa illuusioksi maalaisjärjestä (The Guardian 1.2.2014). Näin se, joka kykenee saamaan omalle maailmantulkinnalleen eniten tilaa julkisessa keskustelussa, onnistuu määrittelemään sen, mitä pidetään järkevänä.
Suomessa hallitsevaan asemaan nousseessa järkeilyssä hyvinvointia saavutetaan talouskasvulla, talouskasvua saavutetaan kilpailukyvyllä ja kilpailukykyä saavutetaan leikkauksilla. Tämä logiikka ajaa useita oikeiston tavoitteita samanaikaisesti, ja sitä vahvistaa ja uusintaa hallituspuolueiden sananvalta mediassa.
Oikeisto leimaa johdonmukaisen aggressiivisesti kaiken vaihtoehtoisen pohdinnan vastuuttomaksi ja järjenvastaiseksi. Alkukesällä Li Anderssonin mainittua seuraavansa degrowth-keskustelua (kohtuutalous) muun muassa Liberan toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen kummeksui asiaa huomiota saaneessa blogikirjoituksessaan (9.6.2016), jossa hän esitti degrowthin tavoittelun olevan ”joko harhautunutta tai ihmisvihamielistä”.
Kehystäjät palkittiin talkoilla
“Suomi kuntoon”, “Suomi nousuun”, “Tämä on korjausliike”. Näitä sloganeita voitaneen lakofflaisittain pitää oikeiston pitkäjänteisen kehystämisen hedelminä. Kehyksiä ei tule kuitenkaan sekoittaa muutamiin nokkeliin sloganeihin, sillä kehysten rakentaminen ja levittäminen vaatii vuosien tai jopa vuosikymmenien määrätietoista työtä, ajatuspajoja ja valittujen ideoiden tietoista ja suunniteltua toistamista aina tilaisuuden tullen.
Toiston taktiikan mestarit siirtävät tiettyä ideologiaa ajavat termit varkain jopa puolueilta toisille.
Ilman rikkinäistä levyä muistuttavaa toistelua on mahdotonta, että toive oman kielen siirtymisestä median edustajien suuhun toteutuisi. Oikeisto on jo pitkään luonut kriisitietoisuutta ja asemoinut Suomea määrittelemänsä globaalitalouden hallitsemaan maailmaan (ks. esim. Moisio 2012) ja näin pohjustanut kansalaisten vastuuntuntoon vetoavia uusliberalistisia talkoitaan.
Toiston taktiikan mestarit siirtävät tiettyä ideologiaa ajavat termit varkain jopa puolueilta toisille. Muun muassa Vasemmistoliiton uusimmassa vaihtoehtobudjetissa on esimerkki oikeistolaisen termistön lipsahtamisesta omaan viestintään: “Vasemmisto haluaa vahvistaa niitä tekijöitä, jotka ovat tehneet Suomesta hyvinvointiyhteiskunnan” (Vasemmisto 2015).
Hyvinvointiyhteiskunta on alkuperältään oikeistolainen käsite, jonka on usein luonnehdittu ajavan hyvinvointipalvelujen supistamista ja osittaista siirtämistä julkiselta puolelta yksityiselle ja kolmannelle sektorille. Käsitettä käytetään nykyisin huolettomasti hyvinvointivaltion synonyyminä. Jos yleistynyt, mutta monia merkityksiä saanut käsite halutaan ottaa haltuun, on sitä käyttäessä aina kerrottava, mitä puhuja käsitteellä tarkoittaa.
Kieli välittää ideoita
Lakoff perustelee sanavalintojen olevan politiikassa erittäin merkittäviä, koska sanat aktivoivat tiettyjä kehyksiä aivoissa. Tämän vuoksi on aina käytettävä kieltä, joka sopii omaan maailmankuvaan. Lakoffin mukaan on välttämätöntä ottaa haltuun ja uudelleenmääritellä tärkeitä ideoita kantavat käsitteet, joiden perusteella poliittisia päätöksiä tehdään (Lakoff 2006).
Kaikki puolueet puhuvat vapaudesta, vastuusta, tasa-arvosta ja hyvinvoinnista, mutta ymmärrys näistä arvoista ja keinot niihin pääsemiseksi eroavat. Käsitteiden haltuunotto voi onnistua vain toistamalla omia arvomääritelmiään johdonmukaisesti. Lakoff painottaa uuden keskustelun luomista uudella, vasemmistolaista maailmaa ja ideoita edustavalla kielellä.
Vasemmistoliitto esittää osuvaa kritiikkiä vallitsevaa talouspolitiikkaa kohtaan. Muun muassa puolueen uudessa tavoiteohjelmassa kritisoidaan talouskasvuun keskittyvää puhetta (Vasemmisto 2016). Silti Vasemmistoliitto perustelee tavoitteitaan samaisessa ohjelmassa toteamalla, että “tuloerojen pienentäminen on talouskasvulle parasta myös pitkällä ajanjaksolla”. Aivan kuin kysymys talouden määrittelystä olisi avattu, mutta jätetty toistaiseksi ratkaisematta: tulisiko yhtyä vallalla olevaan puhetapaan, kritisoida sitä vaiko pyrkiä luomaan kokonaan uusi sanasto vasemmistolaiselle talouspolitiikalle? Talouskasvu säilyy itseisarvona puheessa niin kauan kuin sillä perustellaan puolueen tavoitteita.
Vasemmistoliiton uuden tavoiteohjelman perusteella puolueen tavoitteet muistuttavat kovasti kohtuutaloutta (degrowthia) ajavan kansalaisliikehdinnän päämääriä. Kohtuutaloudessa tavoitellaan sosiaalisten ja ekologisten kysymysten yhdistämistä niiden vastakkainasettelun sijaan, talouskasvuun keskittymisen korvaamista kokonaisvaltaisella hyvinvointiajattelulla, tuotannon hajauttamista ja suoran demokratian lisäämistä. Kohtuutalous-liikehdinnän piirissä ei sen sijaan hyväksytä demokratiaan sopimatonta vaihtoehdottomuuden logiikkaa – esimerkiksi sitä, että talouskasvuun tulee suhtautua itsestään selvänä yhteiskunnallisena tavoitteena.
Lopuksi
Vasemmiston viestinnässä on käynnistetty työväen ja sen oikeuksien uudelleenmäärittely (ks. esim. Kansan Uutiset 8.7.2016). Auttaisiko yhtenäisen kehyksen rakentamista se, että viestinnässä painotettaisiin selkeämmin myös hyvän talouden ja hyvinvoinnin uudelleenmäärittelyä? Pelkästään hyvinvoinnin uudelleenmäärittely ei muuta vallitsevia valta-asetelmia, kuten muun muassa Teppo Eskelinen on huomauttanut (Eskelinen 9.4.2014), mutta sillä päästään hyvään alkuun keskustelun kehystämisessä.
Vaikka Lakoffia on toisinaan kritisoitu yleisön leimaamisesta todellista yksinkertaisemmaksi, hänen kehystämisteoriansa on huomionarvoinen. Sen avulla paitsi puolueet, myös aktivistit, toimittajat ja muut toimijat voivat lisätä tietoisuuttaan poliittisen keskustelun merkityksistä ja osallistua siihen omia arvojaan tukevalla tavalla.
Kirjoittajat opiskelevat Itä-Suomen yliopistossa ja toimivat useassa liikkeessä.
Lähteet:
Eskelinen, Teppo (9.4.2014) Indikaattori, rakastettumme. Kansan Uutiset.
Lakoff, George (2004) Don’t Think of an Elephant! Know Your Values and Frame the
Debate. Chelsea Green Publishing, White River Junction, Vermont.
Lakoff, George (2006) Whose Freedom? The Battle Over America’s Most Important Idea. Picador, New York.
Lakoff, George (2014) The All New Don’t Think of an Elephant! Know Your Values and
Frame the Debate. Chelsea Green Publishing, White River Junction, Vermont.
George Lakoff: ’Conservatives don’t follow the polls, they want to change them … Liberals do everything wrong’. The Guardian 1.2.2014
Kansan Uutiset (8.7.2016) Vasemmistoliitto tähyää moderniksi työväenpuolueeksi.
Moisio, Sami (2012) Valtio, alue, politiikka. Suomen tilasuhteiden sääntely toisesta maailmansodasta nykypäivään. Vastapaino, Tampere.
Pursiainen, Heikki (9.6.2016) Li Andersson ja kasvun paikka. Uusi Suomi blogi.
