Politiikan ongelmien standardiselitykseksi on yleistymässä se, että subjektiivinen kokemuksellisuus on ohittanut faktat. Tunteisiin ja kokemuksiin perustuvan politiikan nousulla selitetään erityisesti oikeistopopulismia.

”Näin asiat koetaan” on muodostunut eräänlaiseksi lentävän lauseen ja mitätöivän vasta-argumentin välimuodoksi. Se tarkoittaa suurin piirtein, että faktat on keksitty omasta päästä.

Ajatus faktojen jälkeisestä politiikasta on kuitenkin hatara teoria, erityisesti jos sen on tarkoitus sanoa jotain oman aikamme erityisyydestä. Tunteet, subjektiivinen kokemuksellisuus ja mutu-argumentaatio kun ovat aina kuuluneet politiikkaan.

Puhtaisiin faktoihin perustuva politiikka on muutenkin lähinnä teknokraattinen fantasia ja oikeutustarina. Vaikka todella ja epätodella on eroa ja tuon eron täytyy olla selvä, yhteiskunnalliset faktat saavat politiikassa aina merkityksensä jonkin poliittisen ideologian kautta. Poliittisten ideologioiden on taas aina tavalla tai toisella resonoitava todellisten kokemusten kanssa.

* * *

Kokemuspuheella on ollut nimenomaan oikeistopopulismissa keskeinen funktio. Oikeistopopulistisessa kokemuspuheessa olennaisinta ei kuitenkaan ole subjektiivisuuden ja faktojen erottelu, vaan puhevallan valikoivuus.

”On kuunneltava ihmisten kokemuksia” on banaliteetti, jota poliitikot ovat toistelleet aina. Oikeistopopulistien käytössä se saa erityisen merkityksen. Se on viesti siitä, ketä tulisi kuunnella: oikeistopopulistien maailmankuvan jakavia ihmisiä.

Puhe ”totuuden jälkeisyydestä” sivuuttaa kokemuspuheen valikoivan käytön

Jos se, miten asiat koetaan, olisi aidosti kiinnostuksen kohteena, keskustelun kuvittelisi koskevan sellaisia yhteiskunnallisia kokemuksia, joita poliittisella koneistolla on vaikeuksia käsitellä siksi, että tuo koneisto operoi väistämättä arjen tason yläpuolella. Tyyppiesimerkkejä tällaisista ovat arjen syrjintä ja painostus, kuten rasismi tai seksuaalinen häirintä.

Mutta tietysti juuri tämän tyyppiset kokemukset naurunalaistetaan, kiistetään ja sivuutetaan herkkänahkaisuutena siinä keskustelussa, jossa vaaditaan kuulemaan, miten ”asiat koetaan”. ”Kokemuksilla” ei oikeistopopulistisessa puheessa viitatakaan kokemuksiin, vaan virallisen yhteiskunnan (hyvästä syystä) karttamiin mielipiteisiin. Mielipiteet ovat kuitenkin mielipiteitä, eivät kokemuksia.

* * *

Oikeistopopulismin nimenomaiseen ideaan kuuluu, että jotkut mielipiteet nostetaan keskiöön puhumalla niistä muita mielipiteitä autenttisempina. Niitä kutsutaan ”ihmisten kokemuksiksi”.

Strategia on osoittautunut valitettavan tehokkaaksi. Puhe ”totuuden jälkeisyydestä” sivuuttaa kokemuspuheen valikoivan käytön: sen, että tuo puhe pohjautuu hierarkioiden rakentamiseen. Samalla se luo asetelman, jossa kasvottoman teknokratian ja taloushallinnoinnin vastakohtana näyttäytyy nimenomaan ”kokemukseksi” itseään kutsuvien mielipiteiden joukko.

Keskustelun merkitystä korostava metakeskustelu ei myöskään auta asiaa. Se kun tulee helposti epähuomiossa välittäneeksi ajatusta, että juuri oikeistopopulistinen mielipidepaletti edustaa sivuutettua yhteiskunnallista kokemusta.

* * *

Heikossa valta-asemassa olevien ryhmien äänten tuominen esiin voi olla vasemmistolainen klisee, mutta mitä muuta itseään kunnioittava vasemmisto voisi tehdä? Tietysti ihmisten kokemuksilla on väliä jotta politiikassa olisi mieltä, mutta silloin keskeistä on tasa-arvo ja keskittyminen todellisiin kokemuksiin, ei mielipiteisiin.

Marginalisoitujen ihmisten yhteiskunnallisten kokemusten ylenkatsova sivuuttaminen kun on ihan oikea, ja nyky-ilmapiirissä pahentuva, yhteiskunnallinen ongelma.