Ovatko maataloustuet tarpeetonta markkinamekanismin häirintää vai kansallisen tuotannon kilpailukyvyn säilyttämisen elinehto? Pitäisikö Suomen vähentää kansallisia maataloustukia vai turvataanko niiden nykytasolla paikallinen ruokaomavaraisuus?
Peruste kutsui Liberan toiminnanjohtajan Mikko Kiesiläisen ja maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajan Anne Kalmarin debatoimaan aiheesta.
Mikko Kiesiläinen: Suomi käyttää liikaa rahaa maataloustukiin
Normaalissa yritystoiminnassa tuotannontekijöistä kannattaa maksaa niiden tuottavuuden mukaisesti. Tämä tarkoittaa, että tuottavammalle työntekijälle kannattaa maksaa enemmän palkkaa kuin muille työntekijöille ja tuottavammasta tehtaasta kannattaa maksaa suurempi summa kuin vähemmän tuottavasta tehtaasta.
Sama logiikka pätee myös maataloudessa pellon hintaan. Maaperän hedelmällisyys ja kasvukauden pituus vaikuttavat siihen kuinka paljon pellosta kannattaa maksaa. Tämän takia Suomen korkeimmat peltojen hinnat ovat Varsinais-Suomen alueella, missä kasvukausi on Suomen pisin ja maaperä hedelmällistä. Siellä pellosta joutuu maksamaan yli 10 000 euroa hehtaarilta. Vastaavasti Lapista saa peltoa alle 2 000 eurolla per hehtaari.
Ruotsissa maatalous on keskittynyt maan eteläosaan niin voimakkaasti, että 81 % maan kaikista pelloista sijaitsee Suomen eteläkärjen eteläpuolella. Koska Ruotsin pellot sijaitsevat pääasiassa alueella, jolla kasvukausi on pidempi kuin Suomessa, voisi olettaa, että peltojen hinnat ovat selvästi Suomea korkeammat. Kun verrataan koko maan keskiarvoja, käy kuitenkin ilmi, että Suomen peltojen keskihinta, 9 121 euroa hehtaarilta, on 15 prosenttia korkeampi kuin Ruotsin.
Pellon hintaan siis vaikuttavat muutkin seikat kuin sen tuottavuus. Kyse on maataloustuista. Mitä enemmän pelloilla tapahtuvaa maataloustoimintaa tuetaan, sitä enemmän pellosta kannattaa maksaa.
Ruotsi on luopunut kansallisista maataloustuista käytännössä kokonaan ja siellä maataloustuottajat ovat oikeutettuja vain EU:n maksamiin maataloustukiin. Suomessa sen sijaan maksetaan noin 1,3 miljardin euron EU-tukien päälle vielä 1,4 miljardia euroa kansallisia maataloustukia.
Suomen korkeita maataloustukia usein perustellaan sillä, että maamme sijaitsee pohjoisessa ja että vaikean ilmaston vuoksi on välttämätöntä, että maksamme kansallisia tukia. Muuten maataloustuotanto loppuisi kuin seinään. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa vaan Suomen maataloustuet ylikompensoivat heikommat kasvuolosuhteemme. Maataloustukia maksetaan siis liikaa.
Suomen ei missään nimessä pitäisi maksaa kansallisia maataloustukia niin paljoa, että maamme peltojen hinnat nousevat korkeammiksi kuin maissa, joissa on paremmat kasvuolosuhteet, kuten Ruotsissa.
Nyt liian korkeat maataloustuet pääomittuvat peltojen hintoihin
Nyt liian korkeat maataloustuet pääomittuvat peltojen hintoihin. Koska yli kolmannes kaikesta peltoalasta on vuokrattua, huomattavan iso osa ylisuurista maataloustuista valuu muualle kuin itse maataloustuottajalle. Nykypolitiikasta kärsivät veronmaksajat eikä hyötykään osu minne sen pitäisi.
Huoltovarmuus on maataloustukien puolustajien yleisimmin käyttämä argumentti. Huoltovarmuudella on kuitenkin hyvin vähän tekemistä Suomen maatalouspolitiikan kanssa. Monet maataloustukijärjestelmän piirteet ovat juuri huoltovarmuuden kannalta nurinkurisia. Esimerkiksi käytäntö maksaa korotettua tuotantotukea Suomen itärajan tuntumaan on tietenkin ohjannut tuotantoa keskittymään lähelle Venäjän rajaa. Tämä idea on tuskin tullut huoltovarmuuskeskukselta.
Jos huoltovarmuus olisi pääasiallinen tavoite, tuet tulisi keskittää niille toimijoille jotka voivat kustannustehokkaasti ja luotettavasti tuottaa elintarvikkeita. Suomen maatiloista puolet tuottaa 95 prosenttia tuotannosta ja toinen puolikas tuottaa vain viisi prosenttia tuotannosta. Suomessa on yhteensä 50 000 maatilaa eli noin 25 000 maatilan osuus kokonaistuotannosta on hyvin marginaalinen.
Monilla maatalousyrittäjillä menee taloudellisesti huonosti tällä hetkellä. Järkevintä olisi uudelleen kohdistaa osa maataloustuista lopettamistukiin. Näin ne tuottajat, joilla menee kaikkein heikoimmin, saisivat mahdollisuuden lopettaa kannattamattoman toiminnan ilman että siitä koituisi henkilökohtainen konkurssi. Tämä järkevöittäisi Suomen tilarakennetta ja mahdollistaisi maataloustukien vähentämisen.
Anne Kalmari: Suomessa ei makseta liikaa maataloustukia
Maataloustukia maksetaan kaikissa Euroopan maissa. Jos ne lopetettaisiin Suomessa, se tarkoittaisi maatalouden alasajoa. Menettäisimme suuren osan elintarvikesektorin 340 000 työpaikasta ja ruoka tuotaisiin Suomeen maailmanmarkkinoilta.
Kiesiläinen haluaa tahattomasti tai tieten tahtoen sekoittaa puurot ja vellit. Hänen ilmaisemaansa maataloustukipottiin mahtuvat niin MYEL-vakuutusjärjestelmät kuin vaikkapa tutkimushankerahoitusta. Varsinaisten maataloustukien määrä on noin 1,85 miljardia euroa, josta investointituet ovat 100 miljoonaa euroa. Varsinaisista tulotuista/korvauksista noin 350 miljoonaa euroa on kokonaan kansallista ja ne maksetaan lähes 95-prosenttisesti muuten kuin peltoalaperusteisesti, eli tältä osin perustelu ontuu.
Kiesiläinen väittää, että kansalliset tuet ylikompensoivat heikommat kasvuolosuhteet. Hän vertaa meitä Ruotsiin, missä kansalliset tuet ovat huomattavasti pienemmät. Suurin osa Ruotsin maataloustuotannosta sijaitsee Etelä-Ruotsissa, jossa olosuhteet maatalouden harjoittamiselle ovat hyvät. Ylikompensoivan tuen voisi olettaa näkyvän selvänä tuotannon ja viennin kasvuna. Tilastojen perusteella tuotanto on kuitenkin monilta osin laskussa.
Tukijakauma on edelleen se, että Italiaan maksetaan keskimäärin 400 euroa ja Suomessa vajaa 240 euroa hehtaarille. Jos tuet poistetaan jostakin maasta, sen kilpailukyky loppuu. Maataloustuki on tärkeä huoltovarmuuden kannalta. Tukien poisto romahduttaisi suomalaisen viljantuotannon kannattavuuden. Myös kotieläintuotanto vähenisi.
Kiesiläinen haluaisi keskittää tuet vain toimijoille jotka voivat kustannustehokkaasti ja luotettavasti tuottaa elintarvikkeita. Hänen ajatuksissaan pienet tilat eivät menesty ja tuet niiltä pitäisi lopettaa. Perheviljelmät ovat kuitenkin kuluttajien haluama tuotantotapa.
Vaikka tukia ohjattaisiin entistä enemmän investointeihin ja lisäarvon kehittämiseen, se ei saa koskea vain isojen tilojen tukemista. Pitäisikö meillä yleisestikin olla tavoitteena vähentää pienten yritysten määrää? Alle 15 hehtaarin tilat saavat vain 4,45 prosenttia tuista, vaikka näitä tiloja on noin neljännes.
Suomen kansalliset maataloustuet ohjaavat tuottamaan monipuolisesti
Ympäristöasioita ei pitäisi rahoittaa maatalouden potista, eikä laskea maatalouden tukina ilmoitettavaan summaan. Tukia tulee suunnata aktiiviviljelyyn ja vähentää byrokratiaa. Suomen maataloustukien tavoitteeksi tulee ottaa ruoantuotannon tukeminen. Tukien saamisen ehtona tulisi olla myyntitulojen syntyminen tilatasolla.
Suomen kansalliset maataloustuet ohjaavat tuottamaan monipuolisesti. Niillä turvataan kotimaisten elintarvikkeiden saatavuus.
Väite että tuotanto olisi tukien ohjaamana keskittynyt lähelle Venäjän rajaa korkeamman tukivyöhykkeen vuoksi ei pidä paikkaansa. EU-jäsenyyden aikana kotieläintuotanto on nimenomaisesti paennut Itä-Suomesta – erityisesti Pohjois-Karjalan osalta vauhti uhkaa vain kiihtyä. Tuotanto keskittyy parhaille viljelyalueillemme Lounais-Suomessa ja Pohjanmaalla, missä myös peltojen hinnat ovat sen mukaiset.
Maataloustuki laskee ruoan hintaa. Maataloutta tuetaan, jotta ruoan hinta olisi edullisempi. Maatalous sekä elintarviketeollisuus työllistävät yli 10 % maamme kaikista työllisistä. Maataloustuista hyötyy koko ketju. Tuissa on kyse myös maaseudun asuttuna pitämisestä. Maaseudulla tehdään iso osa tuottavasta työstä. Sen hyvinvointi näkyy myös alueiden elinvoimassa. Siitä hyötyvät myös kaupunkilaiset, sillä ilman vakituisia asukkaita ei ole matkailijoiden, retkeilijöiden ja mökkiläisten palveluja tarjolla.
Laadukkaan ruoan turvaaminen puoltaa maataloustuotannon säilyttämistä ja tukemista. Joudumme tinkimään ruokaturvallisuudesta, jos ruoantuotannon omavaraisuus laskee. Olemme jo nyt rankasti ruoan nettotuoja. Meidän tulee jatkaa toimia suunnan muuttamiseksi!
Mikko Kiesiläinen: Maataloustukijärjestelmä on tulonsiirto kaupungeista maaseudulle
Anne Kalmari kertoo kuinka maataloustukien lopettamisella olisi ikäviä seurauksia. Se on täysin tarpeeton varoitus, sillä kukaan ei ole ehdottanut maataloustukien lopettamista kokonaan.
EU:n maksamista maataloustuista Suomen kannattaa tietenkin ottaa vastaan kaikki mitä saadaan. EU-tukia voidaan vähentää vain yhteistyössä kaikkien EU-maiden kanssa ja siten että tuet vähenevät tasapuolisesti kaikissa maissa. Suomalaisten veronmaksajien kokonaan itse maksamia kansallisia maataloustukia olisi sen sijaan syytä vähentää.
Kansallisiin maataloustukiin kuuluvat myös maatalousyrittäjien alennetut eläkemaksut. Maatalousyrittäjät maksavat alempaa eläkemaksua kuin kaikkien muiden alojen yrittäjät. Muut veronmaksajat maksavat alennetuista maksuista muodostuvan vajeen. Koska alennus koskee vain ja ainoastaan maatalousyrittäjiä, on selvää, että kyseessä on maataloustuki, vaikka maksuperuste on tavallisesta maataloustuesta poikkeava.
Maataloustuet eivät myöskään alenna ruoan hintaa. EU:ssa ruoan hinta määräytyy koko EU:n tuotannon ja kysynnän mukaan. Suomessa hinta ei laske markkinahinnan alapuolelle, koska silloin suomalaiset maataloustuottajat myisivät tuotantonsa muihin EU-maihin paremmalla hinnalla.
Kansallinen maataloustukijärjestelmä on valtava miljardiluokan tulonsiirto kaupungeista maaseudulle
Kalmari kirjoittaa myös, että nyt on erityisen huono hetki vähentää maataloustukia, kun maatalous on kannattavuuskriisissä. Viimeisimpien vuotta 2016 koskevien tulonjakotilastojen mukaan maatalousyrittäjien kotitalouksien tulot olivat 12 % korkeammat kuin palkansaajien. Tämä koskee siis samaa vuotta, jona maatalousyrittäjät järjestivät traktorimarssin Helsingin keskustaan. Joukossa on toki huonosti toimeentulevia maatalousyrittäjiä ja sen vuoksi maataloustukia tulee uudelleen kohdistaa lopettamistukeen, jotta he voivat lopettaa kannattamattoman toiminnan ilman henkilökohtaista konkurssia.
Lisäksi Kalmari väittää että ”perheviljelmät ovat kuitenkin kuluttajien haluama tuotantotapa.” Jos näin on, mikään ei estä kuluttajia valitsemasta jatkossakin perheviljelijän tuottamaa ruokaa. Jos Audi valmistaa kuluttajien haluamia autoja, niin kuluttajat valitsevat niitä. Se ei tarkoita että valtion pitäisi ruveta tukemaan Audien valmistusta.
Anne Kalmarikin on samaa mieltä, että tuet pääomittuvat pellon hintaan. Se että Suomessa pellosta maksetaan enemmän kuin Ruotsissa johtuu juuri tästä. Pääomittuminen myös selittää sen miksi Suomen liian korkea tukitaso ei näy tuotannon kasvuna, niin kuin Kalmari pohtii. Ruotsin saamat EU-maataloustuet ovat samaa tasoa kuin Suomen.
Lopuksi Kalmari nostaa perusteluksi, että maataloustuissa on kyse maaseudun asuttuna pitämisestä. Tässä hän on aivan oikeassa. Suomen nykyinen kansallinen maataloustukijärjestelmä on valtava miljardiluokan tulonsiirto kaupungeista maaseudulle, jonka pääasiallinen tarkoitus on jarruttaa kaupungistumista. Tämä tulee kalliiksi niin kaupungeille, jotka maksavat laskun, kuin myös koko maalle, koska kaupungistumisen jarruttaminen tuhoaa taloudellista hyvinvointia.
Anne Kalmari: Kansalliset tuet turvaavat tuotannon eivätkä omistamista
Kun puhutaan kansallisista maataloustuista, on syytä pidättäytyä kansallisissa tuissa. Eläkejärjestelmämme, jossa työnantajana osallistun palkan lisäksi 24 % eläkemaksulla työntekijäni eläkemaksuun, tai joka huolehtii myös kansaneläkkeestä, on aivan eri keskustelun aihe. Sotien jälkeinen asutustoiminta oli historiallinen selviytymistarina, josta Kiesiläisenkin kannattaa olla ylpeä. Suomen rakentaneet sukupolvet, jotka raivasivat pellot, turvasivat ruokahuollon, hoitivat vanhukset ja kasvattivat lapset ovat mielestäni eläkkeensä ansainneet. Nykyään MYEL-vakuutettuna ovat myös tieteen ja taiteen apurahansaajat, kalastajat, metsäyrittäjät ja poronhoitajat. Rahallisesti merkittävintä osaa näyttelevät kuitenkin juuri entiset pientilalliset. Maatalousyrittäjien eläke on noin 500 euroa eli kolmanneksen pienempi kuin muulla eläkeläisväestöllä. Heidänkö pienet eläkkeensä pitäisi leikata?
Tuet alentavat nimenomaan ruoan hintaa. Koko maataloustukijärjestelmä EU:ssa perustuu hinnanalennuskorvaukseen. Kun markkinahintoja laskettiin, tuonti maailmanmarkkinoilta vapautettiin ja tuottajille maksettiin kompensaatio CAP-tuella, eli hinnanalennuskorvauksella. Korvauksen suuruus perustui satotasoon, eli suuremman sadon tuottava alue sai suuremman korvauksen. Suomen elintarvikemarkkinat eivät toimi reilusti, mutta tähän ollaan onneksi puuttumassa sekä valtion että EU:n taholta.
Perheviljelmien tuottamaa ruokaa ei voi valita, jos emme politiikalla mahdollista perheviljelmiä ja ohjaamme tuet vain suurille. Jos kuluttajat haluavat ”Audeja”, ei niitä tarvitse erityisesti tukea, mutta ei voi olla niinkään, että vain muut automerkit saavat tukea. Tällä viittaan myös siihen, että lähes kaikissa maissa tuetaan maataloutta. Oman tuotantomme on säilytettävä kilpailukykynsä.
Oman tuotantomme on säilytettävä kilpailukykynsä
Aivan erityisen törkeää on luoda mielikuva maataloudella toimeentulonsa tienaavien hyvästä elintasosta. Vuotta 2016 koskevien tulonjakotilastojen mukaan maatalousyrittäjien kotitalouksien tulot olivat 12 % korkeammat kuin palkansaajien. Kaikki tietävät, että vain harva kasvinviljelytila tuo toimeentulon perheelle – ja valitettavasti näin on tapahtumassa myös kotieläintuotannon puolella. Investointeja tehneillä tiloilla on pakko olla palkkatuloja, jotta lainoja saadaan lyhennettyä, vaikka tulot eivät tulisikaan maataloudesta. Ei pidä sotkea maatalouden tuloihin kotitalouden muita palkkatuloja. Yhtä hyvin olisi voitu perustella vaikkapa lastentarhaopettajien matalia palkkoja kotitalouksien hyvillä kokonaisansioilla.
Luopumistukijärjestelmä on ollut käytössä Suomessa, mutta se täytyi EU:n sääntöjen vuoksi ajaa alas. Tuella pyrittiin sekä nuorentamaan viljelijöiden ikärakennetta, että parantamaan rakennekehitystä. Koska tämä on ollut tuloksellista politiikkaa, EU pohtii voisiko kuitenkin toimia niin päin, että Suomen järjestelmän tapainen voisi ollakin mallina koko EU:lle.
Kansallisten maataloustukien määrä vuonna 2018 on noin 325 miljoonaa euroa. Minusta se on pieni vastaantulo siihen nähden, että maalaiset ovat mukana rahoittamassa miljardien länsimetroja, kehäratoja, musiikkitaloja, keskuskirjastoja ja kolmen miljardin edestä valtion työpaikkoja pääkaupunkiseudulle. Asumistuestakin yli 40 % menee etelän viiteen suurimpaan kaupunkiin, vaikka niissä asuu vain reilu neljännes väestöstä. Maaseudun väki ei näistä valtavista investoinneista hyödy, mutta eivät silti valita. Vastakkainasettelu on vanhakantaista. Ennemmin kehitys kannattaa hyväksyä ja mahdollistaa koko maassamme.
