Donald Trumpin voitto on ajanut Yhdysvaltojen liberaalin poliittisen luokan epäuskon ja järkytyksen tilaan. Presidentiksi valittiin henkilö, joka on kerskunut seksuaalisella väkivallalla, ihaillut avoimesti diktaattoreita, kutsunut meksikolaisia raiskaajiksi ja suoltanut hölynpölyä milloin rokotteista, milloin ilmastonmuutoksesta. Pahinta lienee kuitenkin se, että Trump ei vaalikampanjansa aikana kunnioittanut edes demokratian perusperiaatteita, vaan ilmoitti Hillary Clintonin joutuvan vankilaan hänen noustessaan presidentiksi.

Liberaalin poliittisen eliitin taivastelu on kuitenkin tekopyhää. Tosiasiassa suurelle osalle liberaalia mediaa ja Demokraattisen puolueen eliittiä Trumpin demokratialle ja ihmisoikeuksille aiheuttaman uhan torjuminen ei missään vaiheessa ollut olennaisinta. Paljon tärkeämpää demokraattien puoluepomoille ja liberaalin median poliittisille kommentaattoreille oli heidän suosikkiehdokkaansa Clintonin tuuppiminen presidentiksi.

Tämä oli kuitenkin hankalaa, koska Clinton oli Trumpin tavoin historiallisen epäsuosittu presidenttiehdokas. Hänet nähtiin Wall Streetin korruptoimana pysähtyneisyyden ja vaihtoehdottomuuden ikonina, jonka ainoa lupaus oli tehdä kaikki niin kuin aina ennenkin. Niinpä heikon ehdokkaan nostaminen presidentiksi vaati erityisiä ponnisteluita.

Ensinnäkin tämä tarkoitti sitä, että Clintonin kampanja pyrki saamaan republikaanien ehdokkaaksi juuri Trumpin tai jonkun muun äärilaidan ehdokkaan. WikiLeaksin haltuunsa saamista sähköposteista käy ilmi, että jo huhtikuussa 2015 Clintonin kampanjatiimi aloitti operaation Republikaanien sekopääosaston tukemiseksi. Käyttämällä omia mediayhteyksiään ja luomalla vastakkainasettelua nimenomaan Trumpia tai Ted Cruzia ja Ben Carsonia vastaan Clintonin kampanja alkoi rakentaa tarinaa, jossa asetelma polarisoitui Clintonin edustaman pysyvyyden ja Trumpin tai jonkun muun eksentrikon edustaman sekoilun välille.

Clintonin kampanjaa ei haitannut se, että Trumpin nousu republikaanien ehdokkaaksi voisi tarkoittaa myös hänen nousuaan Yhdysvaltojen presidentiksi. Tärkeämpää oli se, että Trump tai joku hänen hengenheimolaisensa olivat ainoita ehdokkaita, jotka Clinton pystyisi edes teoriassa voittamaan.

Myöhemmin on käynyt ilmi, että tämä tarina oli puutaheinää. Mitä tunnetummaksi Sanders on tullut, sitä suuremmaksi hänen kannatuksensa on kasvanut.

Toiseksi liberaali poliittinen eliitti ei ainoastaan tukenut Trumpin ehdokkuutta, vaan suhtautui piittaamattomasti myös parhaimman vastaehdokkaan valintaan. Clintonin demokraattien esivaalissa kohdannut Bernie Sanders olisi käytännössä kaikkien mielipidemittausten mukaan menestynyt huomattavasti Clintonia paremmin vaalissa Trumpia vastaan.

Aluksi demokraattien esivaalissa näyttikin siltä, että Sanders olisi saattanut päihittää Clintonin. Hyvän alun jälkeen hänet kuitenkin käytännössä heitettiin ulos esivaalista. WikiLeaksin haltuunsa saamista sähköposteista käy ilmi, että Demokraattisen puolueen virkailijat ja johtajat juonivat avoimesti Sandersia vastaan.

Pelkästään demokraattien puoluejohto ei ollut Sandersia vastaan, vaan koko demokraatteja lähellä oleva media hyökkäsi häntä vastaan koko esivaalikampanjan ajan. Toimittaja-kirjailija Thomas Frank on osoittanut, kuinka esimerkiksi Washington Postin poliittiset kolumnistit ja bloggarit käsittelivät päivästä toiseen Sandersia vaarallisena ja ennen kaikkea vastuuttomana huru-ukkona. Sandersia ymmärtäneitä kirjoituksia esiintyi lehdessä vain muutaman kerran.

Sandersin hyvät lukemat mielipidemittauksissa kuitattiin aina samalla töräytyksellä: Niillä ei ole merkitystä, koska äänestäjät eivät vielä tunne Sandersia. Kun hänen pohjoismaista mallia ihaileva linjansa tulisi republikaanien hyökkäyksen kohteeksi, hänen kannatuksensa romahtaisi.

Myöhemmin on käynyt ilmi, että tämä tarina oli puutaheinää. Mitä tunnetummaksi Sanders on tullut, sitä suuremmaksi hänen kannatuksensa on kasvanut. Tuoreimpien tutkimusten mukaan hän on jopa Yhdysvaltojen suosituin poliitikko.

Ei Sandersin valinta olisi tietenkään taannut voittoa Trumpista. Olennaista on kuitenkin havaita, kuinka kevytmielisesti liberaali poliittinen eliitti ohitti Sandersin erinomaiset gallup-lukemat ja nosteen hänen kampanjansa ympärillä.

Donald Trumpin vihaa tursunnutta kampanjointia on perustellusti luonnehdittu kyyniseksi ja piittaamattomaksi. Kyynisyyttä ja piittaamattomuutta oli kuitenkin myös monien liberaalien toiminnassa vaalien alla. Vakavakaan uhka demokratialle ei merkinnyt heille mitään. Tärkeämpää tuntui olevan Clintonin edustaman talouspoliittisen linjan jatkuvuuden turvaaminen.

Kirjoittaja on poliittisen talouden tutkija Helsingin yliopistossa.