Psykologi Leon Festingerin tutkimus UFO-uskovaisten maailmanlopun odotuksesta vuonna 1956 antoi nimen ihmiskunnan kyvylle pitää yllä samanaikaisesti kahta tai useampaa kognitiota. Festingerin tarkastelemassa tapauksessa kyse oli suljetusta yhteisöstä, joka uskoi hurmosliikkeensä johtajan profetiaa vailla kritiikkiä. Tässä tapauksessa lahko pysyi ylittämään ihmiskunnan deadlinen totaalisen pettämisen uudella selityksellä: tuhon todistamisen sijaan juuri he saisivat periä maan, ja sen kautta kognitiivisen dissonanssin ristiriitaiset impulssit saivat rauhanomaisen ratkaisun.
Kognitiivisen dissonanssin teoria liittyy konkreettiseen maailman kokemuksen ja tiedon väliseen ristiriitaan. Kognitiivinen dissonanssi ansaitsisi huomattavasti suurempaa huomiota päivänpolitiikan kotimaisessa tutkimuksessa, ja kansallisen mielenterveyden epidemiologisessa tarkastelussa. Esimerkiksi vuonna 2015 maamme jakautui dramaattisesti kahtia suomalaisen turvapaikkapolitiikan murtumisen myötä, ja tuotti runsain mitoin kognitiivista dissonanssia. Polttopullojen heittelyä pakolaisten koteihin ei sentään enää tarvitse sovitella suomalaiseen toimintakulttuuriin, se ilmiö tuntuu olevan ohi.
UNHCR, YK:n kidutuksen vastainen komitea ja ranskalaiset tuomioistuimet ovat eri linjoilla maamme hallinnon kanssa siitä, miten ihmisoikeudet maassamme ovat tai eivät ole valtion suojeluksessa
Kognitiivista dissonanssia tuottaa kyllä yhä yritys sovittaa yhteen ”Suomi oikeusvaltiona” ja se fakta, että Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö UNHCR, YK:n kidutuksen vastainen komitea ja ranskalaiset tuomioistuimet ovat eri linjoilla maamme hallinnon kanssa siitä, miten ihmisoikeudet maassamme ovat tai eivät ole valtion suojeluksessa. Risteävät kognitiot eivät tässä tapauksessa ole saaneet vielä ilmiöön usein liitettyä ”hedelmällistä ratkaisua” tai ”uutta oivallusta”. Sen sijaan keskusteluissa ja tutkimuksissa on syventynyt maamme rakenteellisen eriarvoisuuden ja sen lisääntymisen analyysi. Turvapaikanhakijoiden kohtelun tuottaman kognitiivisen dissonanssin aiheuttama epidemiologinen mielenterveydellinen vaikutus on osittain kanavoitunut aktivismiksi, mutta osaksi myös sammunut, jättäen jälkeensä särkyneitä ihmisiä.
Kognitiivinen dissonanssi jättää jälkeensä syvät jäljet. Sote-valmistelua kunta- ja maakuntapoliitikkona seuranneena ei voi olla kuin häkeltynyt sen harhaisuuden voimakkuudesta. Se, mikä alkoi pilkkeenä kaikkien maakuntien politiikkojen yhteisessä silmäkulmassa, on nyt oksentelua ja itkua eduskuntatalossa. Sitä ovat edeltäneet kokemukset esimerkiksi maakunnallisista palautetilaisuuksista, joissa kuntien voimakkaan kriittinen palaute sote-suunnitelmista siirtyi eteenpäin päätöksenteossa ”vahvana yksituumaisuutena”. Kehityskaareen liittyy niin asiantuntijoiden ja lainoppineiden täydellistä poissulkemista, perustuslakivaliokunnan ylikävelyä kuin ministeriöiden ahkeraa mediatoimistojen käyttöäkin. Virkamiehistön paine sote-tilaisuuksissa on ollut usein jopa kiusallista katsottavaa.
Eräs kognitiivisen dissonanssin suomalainen nykykiteytymä on aktiivimalli
Eräs kognitiivisen dissonanssin suomalainen nykykiteytymä on aktiivimalli, jonka ansiosta sadat tuhannet suomalaiset ovat tänä vuonna lähes herkeämättä pohtineet esimerkiksi digitaalisen asioinnin onnistumista, opintojen tulkintaa osa- tai täyspäiväiseksi, pakollista cv-kurssia tai niihin kaikkiin liittyvää karenssiuhkaa, sen sijaan että paneutuisivat itsensä kehittämiseen tai työnhakuun. Henkilökohtaisiin tähtihetkiin kuuluu näkemäni työ- ja elinkeinoministeriön nuoren leijonan pitämä viiden minuutin suorastaan hurmoshenkinen esitys aktiivimallin onnistuneisuudesta. Kuulijoina oli sosiaali- ja terveysalan järjestöjen ihmisiä, jotka olivat yli puoli vuotta joutuneet selvittelemään aktiivimallin vuoksi pulaan joutuneiden ihmisten kohtaloita. Esityksen jälkeinen hiljaisuus oli käsin kosketeltava.
Onkin kiinnostava kysymys, onko tämä kansallisen, ainutlaatuisen kognitiivisen dissonanssin aikakausi tulossa päätepisteeseensä? Olisiko ajatuksellisesti ristikkäisiin virtauksiin tulossa kognitiivisia ratkaisuja? Joitain merkkejä on. Puoluekentässä on suuria liikkeitä. Monet älyköt ovat muuttaneet maasta. Ne, jotka ovat jääneet, ovat alkaneet ottaa kantaa. Yleislakko leijuu ilmassa. Työttömätkin ovat lakanneet olemasta nöyriä. Politiikasta puhutaan, ja voi siskot kuinka paljon siitä puhutaankaan. Mutta onko tapahtumassa jotain konkreettista? Odottakaamme syyssateita, jospa ne huuhtoisivat jotain esiin. Vaikkapa maamme kadonnutta juridista ja eettistä perustaa.
