Purokuru, Pontus: Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi.
2018. Kosmos: Helsinki.

Purokurun esseekokoelma herätti nimellään valtakunnallista kohinaa jo ennen kuin kukaan ehti edes lukea sitä. Esimerkiksi Jari Sarasvuo horisi Täysin automatisoidusta avaruushomoluksuskommunismista melkein puolentoista tunnin jakson Yle Puheella viittaamatta itse kirjan teksteihin kertaakaan.

Olin itsekin kovin innostunut pelkästä kirjan nimestä, kun saavuin julkaisutilaisuuteen. Siellä selvisi, että teos on kokoelma esseitä, eikä vallankumousopas, joksi sen nimen perusteella olisi ehkä voinut kuvitella. Toisaalta Purokurun tekstejä pitkään seuranneelle pitäisi olla selvää, ettei poliittista manuaalia ole odotettavissa.

Purokurun esseekokoelma herätti nimellään valtakunnallista kohinaa jo ennen kuin kukaan ehti edes lukea sitä

Teos koostuu yhdestätoista suhteellisen tasamittaisesta poliittisesta esseestä ja hyvin dokumentoidusta lähdeluettelosta. Esseet ovat taitavasti kirjoitettuja ja kiihottavat ajattelua. Osassa niistä on todella hienoja ja oivaltavia näkökulmia aikamme tärkeimpiin poliittisiin teemoihin. Jossain toisaalla ne alkavat tuntumaan saman toistolta ja makuuni liian konstikkailta. Omia suosikkejani olivat ”Toisenlainen maailmanloppu on mahdollinen” ja ”Sairaus ja voima”. Väsyneempään osastoon mielestäni kuuluvat esimerkiksi ”Poliittinen analyysi tähtien sodasta” ja ”Haamu Polttomoottorissa”.

Purokurun tyyliin kuuluvat kiinnostusta herättävät metaforat, kokemuksellisuus ja populaarikulttuuriviitteet. Nämä voivat liittyä myös yleiseen suomalaiseen esseekirjallisuusperinteeseen, joka on rehellisesti sanottuna jäänyt minulle tuntemattomaksi. Välillä metaforat ja kerronta osuu, toisinaan se tuntuu turhan pröystäilevältä ja välillä rinnastukset ontuvat.

Fasismin analyysi Tähtien sodan avulla vaikuttaa hauskalta otsikkotason ajatuksena. Tekstin jälkeen päällimmäinen ajatus kuitenkin oli, että rakennettiinkohan tässä taas pikkiriikkisen sellaista mystistä natsimyyttiä, joka on tehnyt äärioikeistosta ”kiinnostavan ja seksikkään”, ja josta Purokuru juuri vasemmistoa aiemmin kritisoi.

Välillä metaforat toimivat ja kerronta osuu, toisinaan se tuntuu turhan pröystäilevältä ja rinnastukset ontuvat

Kirjan alkuosan esseissä äärioikeiston menestystä, vasemmiston räpiköintiä ja kapitalismia yleensä analysoitiin konkreettisemmin poliittisten olo- ja voimasuhteiden kautta. Siitä pidin.

Esseekokoelmasta saa hieman musiikkialbumin vibat. Kirjaa lukiessa olisin toivonut sen olevan saatavilla ääneen luetussa muodossa essee kerrallaan Spotifyn kaltaisesta suoratoistopalvelusta. Silloin voisi poimia lempparinsa, kuunnella ne uudelleen ja jakaa kavereille. Vähemmän iskevät kappaleet voisi sivuuttaa kertakuuntelulla tai kelata ohi tylsyyden iskiessä. Toki näin voi kirjaakin lukea, mutta se ei ole yhtä luksusta.

Kirjoittaja on myynti- ja asiakaspalveluagentti puhelinpalvelukeskuksessa.