Nykyisen Yhdysvaltojen New Yorkin osavaltion alueella asuneet viisi kansakuntaa perustivat Irokeesiliiton, ”Haudenosaunee” eli ”pitkän talon kansa”. Liitto säilytti rauhan kansojen välillä. Toisin kuin eurooppalaiset patriarkaaliset yhteiskuntajärjestelmät, irokeesien yhteiskunta oli matriarkaalinen. Se oli myös erittäin demokraattinen ja monin tavoin eurooppalaisia demokratioita tasa-arvoisempi.

Irokeesien demokratian tuntemus on Suomessa jäänyt länsimaisen filosofian ja demokratian valtavirtatutkimuksen katveeseen. Globalisaation tulkitessa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden vain tasapäistäväksi esteeksi yritysvallalle, varsinkin punavihreissä piireissä voisi olla paljon uutta omaksuttavaa ”maa-ilmankuvasta”[1], joka on ollut, ja on yhä tyypillistä tasa-arvoon rakentuville lahjatalouskulttuureille.[2]

Irokeesit kutsuivat itseään ”pitkän talon kansaksi”. Tämä viittaa äitien sukulinjaan perustuvaan yhteiskuntajärjestykseen. Mitä annettavaa sillä voisi olla vasemmistolle?

Pitkän talon kansa

Irokeesien kansanvallan (Ne” găshasde”’sä’) tuntemus voi auttaa siirtymään pois nykyisestä ekologisesta sekä sivistys- ja demokratiakriiseistä siksi, että sen tasa-arvon ja tasapainon maa-ilmankuva voisi saada feminismille kriittisetkin maa-ilmanparantajat ymmärtämään mitä fyysisesti heikoimpien ja samalla huolenpitoarvoihin parhaiten sosialisoitujen tai käännytettyjen mies- tai naispuolisten ”äitikansalaisten” (eng. motherers) asettaminen vallan keskiöön merkitsisi. Mitä tapahtuu kun ymmärretään naisten ja leimallisesti äidillisten arvojen ja maternaalisen epistemologian rooli?

Sukupuolineutraalit diskurssit eivät auta nykytilanteessa, jossa kaikki mikä on ”neutraalia”, asettuu epäsymmetristen valtasuhteiden vuoksi tukemaan jo ennestään normina pidettyä homo economicus-talousorientoituneen miesoletetun ihmisyyden arvoja. Isyyslomat ja turvakotien lisääminen ovat oikeansuuntaisia mutta täysin riittämättömiä keinoja väkivallattoman, inhimillisen ja kestävän yhteiskunnan rakentamiseksi. Irokeeseilla ei kuitenkaan ole kyse biologisesta essentialismista vaan sellaisesta vahvempien ylivaltaa ennaltaehkäisevästä poliittisesta kulttuurista, joka on auttanut säilyttämään yhteiskunnallisen vakauden ja tasapainon monissa muissakin alkuperäiskansojen kulttuureissa.

Vasemmistolaisen kansanvallan taustat ovat irokeesien matriarkaalisessa ihannemallissa

Irokeesien maa-ilmankuvalla viittaan niin perhe-, sukupuolisuhteiden, talousmallin, henkisyyden kuin luontosuhteen kokonaisuuteen, ekososiaaliseen kosmologiaan rituaaleineen, johon yhteisön jäsenet sosialisoidaan ilman jakoa toisaalta hoivaaviin naisiin ja toisaalta taloutta ja valtaa edustaviin miehiin. Lewis Morgan (1846) ja Friedrich Engels (1884) toki nostivat vahvasti esiin irokeesien matriarkaalisen kansanvallan, mutta eivät pystyneet aikansa miehinä täysin ymmärtämään (tai hyväksymään?) naisten ja klaani-esiäitien roolia, merkitystä ja heidän henkisesti orientoituneen talousmallinsa luonnetta.

Vasemmistolaisen kansanvallan taustat eivät suinkaan ole Ateenan vapaiden miesten näennäisessä ”kansanvallassa” tai Ranskan vallankumouksessa vaan irokeesien matriarkaalisessa ihannemallissa.

Gantowisas – irokeesinaiset

Etnisyydellä ja sukupuolella on ollut keskeinen vaikutus siihen, miten irokeesidemokratian ydinarvot ovat välittyneet ja muodostuneet ”totuudeksi” länsimaisessa tieteessä. Olen lähteinäni verrannut niin irokeesi-tutkijoiden itsensä (tutkijoiden, jotka itse ovat irokeeseja) sekä länsimaisten valtavirran historioitsijoiden näkemyksiä irokeeseista (Andersson & Henriksson 2000; Taylor 2002).

Seneca-intiaani Barbara Alice Mannin Iroquoian women: Gantowisas (2000) on ensimmäinen naisnäkökulmainen historiikki tästä kaikkien kansanvaltojen prototyypistä. Hän paljastaa useiden muidenkin tutkijoiden myöntämän faktan, että Yhdysvaltojen liittovaltio syntyi pitkälti irokeesien kansanvallan kopiona. Perustajaisät tosin jättivät perustuslaista pois naisten oikeudet ja vallan. (Andersson & Henriksson 2000; Roesch Wagner 1990; Rosemont 2010.)

Kirja eroaa länsimaisesta historiankirjoittamisen muotista, sillä Mann sisällyttää akateemiseen tietoon kansansa myyttisiä kertomuksia. Myyttimuotoisten arvomaailmankuvausten tehtävä on ollut ja on yhä yhteiskuntapoliittinen: niiden kautta välitetään sukupolvelta toiselle kulttuurin keskeiset uskomukset, arvot ja maa-ilmankuvan perusainekset. Samalla tavoin kristityssä maailmassa yhteisiä arvoja ja rakenteita on muokattu syvätasolla vedoten alkusyntiin, syntiinlankeemukseen ja esimerkiksi miesjumaluuden ensisijaisuuteen.

Mannin ja toisen irokeesin, Joseph Bruchacin, kuvaukset kansankuntansa syntymyytistä eroavat suuresti, sillä Bruchac on sisäistänyt kristinuskon ja patriarkaatin arvot, kun taas Mann pitäytyy kolonialismia edeltävän suullisen perimätiedon historiassa ja tarinoissa (Kailo 1998).

Irokeesien myytin mukaan elämä sai alkunsa Kilpikonna-saarella (eli maan päällä) kun tähtinainen synnytti tyttären ja tämä puolestaan kaksoispojat. Äiti ja tytär jäävät myöhemmissä versioissa kristinuskon etualalle nostamien kaksoispoikien varjoon, jotka lopulta syrjäyttävät heidät tarinan ja todellisuuden merkitystasolla. Symbolinen myyttinen äidinmurha ja maailman tulkitseminen hyvän ja pahan taisteluna heijastuivat pitkään kristityiksi käännytettyjen irokeesien väkivaltaisuudessa naisia kohtaan, jossa hekin sisäistivät naisten oletetun suuremman syntisyyden ja pahuuden myytit. 1980-luvulla voimistunut paluu juurille sekä henkiset toipumistyöpajat kolonialismista ja kirkon julmuudesta ovat saaneet naiset eheyttämään itseään itsekin sisäistämästään väkivallan kulttuurista.

Mannin metaforassa alkuemolta ja naisilta vietiin kulttuuriset ”kasvot”. Mann tekee heidät uudestaan näkyviksi kuvatessaan irokeesimyyttien keskeisen tasapainon ja täydentävyyden periaatteen; elämässä kuten syntymyytissä tarvittiin sekä äitiä, tytärtä ja kaksoispoikia, että yleisemmin kaikessa vaikuttavia jing-jan energioita. Tämä on vastine kristinuskon hyvän ja pahan representaatiolle, jollaista irokeeseilla edusti rakentavien ja tuhoavien, mutta samassa ilmiössä piilevien voimien tai energioiden jatkuva aaltoliike, jännite ja vaihtelu.

Vastakkain ei siis ole sukupuolittunut kilpailu sukupuolten ja lajien kesken, vaan tasapainon menetys ja korvautuminen vain miehistä valtaa ja arvoa kuvaavilla tarinoilla. Sosiaalista hierarkiaa ja järjestystä muokataan juuri tarinoilla ja muilla keinoilla, jotka luovat henkisen ankkurin ajatuksille siitä mitä pidetään ”luonnollisena”.  Niillä juurrutetaan mieleen myös se, kenen kuuluu olla avainasemassa poliittisessa ja kulttuurisessa järjestelmässä. Myytit siis joko tukevat tai heikentävät sukupuolet huomioivaa kansanvaltaa ja suhdettamme luonnon itseisarvoon.

Vahvimmille suotu suuri valta uhkaa keskittyä ja johtaa alistussuhteisiin

Mannin kirja tulvii esimerkkejä siitä miten tuotantovälineiden ja yhteisvarantojen hallinta, keskinäisriippuvaisuuden tunnustamiseen perustuvat ihmisten ja eläinten väliset suhteet ja elämän uusintaminen voidaan mieltää ja organisoida täysin erilaisella tavalla kuin patriarkaatissa.

Irokeesien kansanvalta ja liittovaltio (confederation) perustui Mannin sekä toisen merkittävän intiaani-tutkijan, Sally Roesch Wagnerin (1990) mukaan oivallukseen, että fyysisesti vahvimpien nuorten miesten potentiaalista vallankäyttöä tulee suitsia ja ennaltaehkäistä antamalla eniten valtaa klaanin oikeudenmukaisiksi tunnetuille isoäideille ja yleensä fyysisesti ”heikoimmille”.[3] Heillä olikin päätäntävalta sodasta ja rauhasta (veto-oikeus) ja he nimittivät tai poistivat virastaan päälliköt, jotka eivät toimineet yhteisen edun nimissä.

Vahvimmille suotu suuri valta uhkaa keskittyä ja johtaa alistussuhteisiin – juuri siihen, mikä on osaltaan johtanut maa-ilmamme monitasoisiin kriiseihin ja ennennäkemättömään eriarvoisuuteen eko- ja ilmastokriiseistä puhumattakaan. Irokeesien ahneutta hillitsevä kansanvalta on myös esikuva siitä, miksi meidänkin tulisi kaikissa päätöksissä huomioida päätösten vaikutukset ainakin seuraaviin seitsemään sukupolveen. Tosin ydinvoiman kohdalla tulee huomioida planeetan koko tulevaisuus lähivuosien sijaan, koska sen aiheuttamat ydinjäteriskit tulevat varmasti realisoitumaan jonkun sukupolven kohdalla, jos planeetallamme todella on tulevaisuus. Suuri kysymys siis on, mistä länsimaisesta demokratiamallista löytyvät nämä ilmiselvät arvot?[4]

Toimiiko kansanvalta nuorten ja suhteellisen kokemattomien alaisuudessa, kun riskejä lisää kapitalismin suuri levinneisyys johtavaksi maa-ilman yhteiskuntajärjestelmäksi?[5] Merkittävää on lopulta fyysisen voiman huomioimisen lisäksi koko maa-ilmankuva, joka kapitalismissa saa naisetkin herkästi omaksumaan itsekkään minä ensin -ajattelun.

Matriarkaalinen aika

Mann jakaa irokeesihistorian ja myytit neljään aikakauteen. Hän jäljittää matriarkaalisen kultakauden osittain irokeesien suullisen perimätiedon ja länsimaisen tieteen fundamentalisteille vaikeasti hyväksyttävän perimätiedon, jopa toteemipaalujen merkeistä johdettavan aineiston pohjalta. Hän ajoittaa toisen aikajakson 800–1000-luvulle jaa., jolloin irokeesien ”suuri rauhan laki” tai kuuden kansakunnan perustuslaki laadittiin (Mann 2000, 36).

Varsinaiseen matriarkaaliseen aikaan kuuluivat nais- ja miesneuvostot viestintuojineen, jotka olivat aina vastakkaista sukupuolta tasapainon aikaansaamiseksi viestinnässä. Sodat ja vallankaappausyritykset ovat aika ajoin kuitenkin heikentäneet tai vahvistaneet sitä sukupuolijärjestelmää ja maa-ilmankuvaa, jolle monet muutkin tutkijat antavat tukensa.

Jokaisella kansakunnalla oli neuvosto ja sen yhteydessä pyhä tulisija, jonka ääressä sen päälliköt neuvottelivat. Irokeesien perustuslaki määritteli, että naiset hallinnoivat maata ja huolehtivat sen tuotteiden reilusta jaosta kaikille.[6]

Irokeesien alkuperäiset taloudelliset periaatteet eroavat syvällisesti länsimaisesta talouskäsitteestä, joten yhä tänään irokeesitutkijoiden länsimaiset edustajat ovat Mannin mukaan kykenemättömiä ymmärtämään sen kokonaisvaltaista ja henkistä luonnetta. Länsimaisten miestulkintojen painotus näkyy suomalaistutkijoidenkin kohdalla yhä lähinnä sotahistoriana ja muutoinkin historiallisesti tarkoitushakuisena painotuksena ”intiaanien hyökkäyksistä valkoisia vastaan”.

Runsauden talous (the Plenty Way) ja maatalous

Aivan ensimmäinen perusperiaate, joka Mannin mukaan takaa kansanvallan toimimisen kaikkien hyväksi on runsauden talousmalli. Hän määrittelee eurooppalaisen ideologisen ja kroonisen vajeen talousmallin sen vastakohdaksi.

Kokonaisvaltaisena maailmankuvan osana irokeesien talousmalliin kuuluu lisäksi sen ohittamattomasti henkinen luonne. Jakamisen ja yhteistyön mallit muodostavat sen ylimmät sosiaaliset arvot.[7] Irokeesitalouteen ei mitenkään voisi kuulua Äitimaan riistoviljely. Sen sijaan kansanvallan päämääränä on vastavuoroisesti toteutuva lahjojen kierrätys ja takaisinantaminen ihmisen ja luonnon kesken. Luonnon määritteleminen pyhäksi estää intiaaneja tänäänkin saastuttamasta sitä länsimaisen teollisen ja kaivostoiminnan vastuuttoman toiminnan vastakohtana.

Runsauden talousmalli sisältää ajatuksen, että yhteinen etu vaatii tuotantovälineiden yhteisomistuksen kapitalismin niukkuuden jakamisen vaihtoehtona.[8] Paitsi irokeesit, muutkin maanviljelijät intiaaniyhteisöissä opettivat eurooppalaisille siirtolaisille omat keinonsa hedelmöittää maaperä runsaan ja monipuolisen sadon saamiseksi. Naisten maatalous muodosti irokeesitalouden selkärangan. Kun eurooppalaiset saapuivat Pohjois-Amerikkaan, gantowisas-naiset olivat vastuussa 65 prosentista ihmisten ruokavarantoja kun miesten metsästys tuotti vain 35 prosenttia ravinnosta kalastus mukaan lukien (Mann 2000, 223).

Irokeesien tapa hoitaa peltoja ja metsiä tuotti ylijäämää, joka heikkeni vasta kun eurooppalainen kolonialismi toi vajeen ja puutteen talousmallin Pohjois-Amerikkaan

Orgaanisen maailmankuvan osana Äitimaata pidettiin elollisena – näinhän suomalaiset ja suomensukuiset kansatkin suhtautuivat luontoon ennen kristinuskoa. Se miten havainnoimme todellisuutta tuottaa osaltaan sitä heijastavan todellisuuden. Niinpä runsauden talous todellakin heijastui käytännössä runsaina satoina, jotka irokeesien kohdalla olivat niin suuria, että niistä muodostui oma legendansa.

Irokeesien tapa hoitaa peltoja ja metsiä tuotti ylijäämää, joka heikkeni vasta kun eurooppalainen kolonialismi toi vajeen ja puutteen talousmallin Pohjois-Amerikkaan keinona kasata omaisuutta harvoille ja valituille. Patriarkaalinen kirkko myös tuhosi irokeesien henkisyyden mallin, joskaan se ei onnistunut siinä täydellisesti. Rauhaa ylläpidettiin tietoisesti jakamalla kaikki ylijäämä naapureille ja oman klaanin sairaille, orvoille tai vanhuksille.

Gifting eli lahjatalous oli irokeeseilla osa aktiivista yhteisen vaurauden uudelleenjakoa (Kailo 2000). Se perustui ajatukseen, että Maaemon annit, sen suoma runsaus (energia, puhdas ilma, vesi, pellot, metsät jne.) kuuluivat yhteisvarantoina kaikille. Kukaan ei voinut omistaa niitä ja metsästysmaita kierrätettiin siten, ettei kenelläkään ollut oikeutta pantata parhaita maita itselleen tai tuhota niiden ekologista kestävyyttä. Lahjatalousjärjestelmä perustui vastavuoroiselle kaiken täydentävyyden kaksoisperiaatteelle (reciprocating principle of twinship). Tämä heijastui käytännössä muun muassa siten, että kun naiset pitivät huolta maataloudesta ja viljelystä, sen tuotto päätyi miesten hyväksi vuotuisjuhlissa ja metsästäjä-miesten riista vastaavasti naisille. Ei olisi ollut kuviteltavissa, että jommankumman sukupuolen anti yhteiseen talouteen ja hyvinvointiin olisi ”vähemmän tuottavaa”, ja näin syy altistaa äidit hoivatyön tähden köyhyydelle, työttömyydelle tai eläkeiän ahdingolle (kuten meillä).

Merkittävä intiaani-tutkija Winona LaDuke kuvaa oivallisesti kapitalismin ja lahjatalouden eroja: ”[…] kapitalistien tavoitteena on käyttää mahdollisimman vähän työvoimaa, pääomaa ja resursseja voiton maksimoimiseksi (accumulation). […] Siispä kapitalismin menetelmään kuuluu aina ottaa enemmän kuin on tarpeen. Se on siis perustavanlaatuisella tavalla ristiriidassa alkuperäiskansojen näkökulmasta luonnon lakien tasapainon kanssa.  Tämän kasaannuttamisen tavoitteen tähden teollinen yhteiskunta on omistautunut kerskakulutukseen (conspicuous consumption). Alkuperäiskansojen yhteisöt sen sijaan harrastavat jotain, mistä käytän nimeä kattava uudelleenjako (conspicuous distribution). Me painotamme potlatchia, poisantamista, jolla viitataan tapahtumaan, jossa eniten kunniaa tuottaa poisantaminen kuin kasaaminen. Itse asiassa, mitä enemmän antaa pois, sitä suurempaa kunniaa saa osakseen. Me järjestämme runsaasti näitä poisantamisjuhlia, ja teollisilla yhteiskunnilla on jotain opittavaa niistä.” (LaDuke 1997, 28.)

* * *

Todellista demokratiaa ei voi synnyttää sellaiselta ideologiselta ja filosofiselta pohjalta, jossa ei edes uskota ihmiskunnan mahdollisuuteen toimia muutoin kuin kilpailuhenkisesti ja raadollisesti. Historian rauhan aikoja on tutkittu pitkään, ja ne todistavat tämän näkemyksen vain patriarkaaliseksi myytiksi (Kailo 2007).

Lahjatalous eri tavoin tulkittuna on nyt luomassa uutta yhteiskuntamallia ja kulttuuria aktivistipiireissä olipa kyse aikapankeista, paikallisrahasta, ekokylistä, copyleftistä tai muista kierrätystalouden muodoista. Oma tutkimus- ja aktivistiryhmäni, Feministit lahjatalouden puolesta, johon myös Barbara Mann kuuluu, on omaksunut motoksemme Genevieve Vaughanin (2007) lanseeraman ihmisnormin: homo donans, vastuullisen, muista huoltakantavien, solidaaristen luomakunnan jäsenten mallin. Kun Descartes julisti: ”Ajattelen, siis olen”, Genevieve Vaughan kommentoi: ”Olen, koska minulla on äiti” – tämä reaktiona omaan muotoiluuni ”Olen, koska on olemassa Maaemo, Äitimaa”. [9]

Kirjoittaja on Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti, lahjatalous-verkoston tutkija-aktivisti ja Oulun kaupunginvaltuutettu.

Viitteet

[1]Olen pitkään viitannut ekososiaalisesti kestävään maa-ilmankatsomukseen nostamalla väliviivalla esiin, että suomalaisille kosmos on todellakin konkreettisesti maa sekä ilma, päinvastoin kuin abstrakteissa valtakielissä (”world”, ”monde”). Sana on ikivanha rinnasteinen yhdyssana, jonka molemmat osat ovat rinnasteisessa suhteessa toisiina.

[2]Kuten nämä yhä olemassa olevat rauhankulttuurit, irokeesimalli perustui aivan erilaisille arvoille kuin tekno- ja digikapitalismin digi- ja eriarvoisuusloikkien sekä kilpajuoksun pohjalle, jota uusliberalismi edistää ekologisesti ja sosiaalisesti kestämättömällä tavalla. Pidin alustuksen samansuuntaisesta aiheesta Naistutkimuspäivillä 20.11.2009 Turussa: ”Materian ja hengen dialektiikka. Feminismi, Marx ja Hegel”- työryhmässä. Osia tästä artikkelista on julkaistu Peruste– lehdessä (Irokeesien sukupuolijärjestelmä ja maailmankuva – toisenlaisen mahdollisen yhteiskunnan siemeniä).

[3]Luettuani hiljan Matti Sarmelan (2004) paljastavan, omalle ajallemme tärkeän artikkelin iriadamantti-intiaanien järkyttävästä mustamaalaamisesta ja kohtelusta Suomessa ”vaihtoehtoisten faktojen” vääristävässä valossa, pohdin, miten tänä päivänä suhtauduttaisiin kaikkiin niihin seksuaalisiin ja muihin vapauksiin, mistä niin naiset kuin miehet nauttivat intiaaniyhteisöissä ennen kristinuskoa. Aivan kuten Herodotos (1964 käännös) kuvasi Suomen alueella asuvia kansoja mitä sivistymättömimmiksi barbaareiksi ajan historioitsijoiden kreikkalaisnäkökulmasta, suomalaiset projisoivat ristiriitaisia ja saastaisuuteen viittaavia piirteitä heille vieraisiin kulttuureihin pelkän amatöörimäisen kvasitiedon ja ennakkoluulojen voimalla. Suomenkin fundamentalistikristityt saattavat yhä tänään suhtautua kauhulla kuvaukseeni matriarkaatista, perhejärjestelmistä, jossa ei tunnettu ydinperhettä ja sen riskejä yksinhuoltajille ja lapsille, vaan jossa lapset kasvatettiin yhdessä. En esitä, että puolueohjelmissa siirryttäisiin johonkin puhtaaseen matriarkaattiin, mutta toivon sivistynyttä pohdintaa siitä, mikä heteronormatiivisessa ydinperhejärjestelmässä ja kapitalismissa todella uhkaa paitsi naisten ja lasten toimeentuloa, koko planeetan tulevaisuutta.

[4]Asia on ajankohtainen myös kun ajattelemme sitä, kuinka nuoria miehiä ilman iän tuomaa viisautta ja vahvassa voimantunnossaan nyt nousee Euroopan johtoon (esimerkiksi Itävallan ja Ranskan hiljan valitut nuoret miehet).

[5]Tulee mieleen, että Paavo Arhinmäki nuorena puoluejohtajana ei suinkaan käyttänyt valtaa väärin eikä uhonnut hegemonista maskuliinisuutta testosteronin villitsemänä. Sukupuoli ei siis yksin johda ennakoitavaan käytökseen, vaan merkityksellistä on maa-ilmankuva ja arvomaailma, jossa hän tai muut miehet kasvavat. Eduskunnasta ei kuitenkaan puutu nuoria, tai vanhempia sotaintoilijoita ja kovia vallan väärinkäyttäjiä, sukupuoleen katsomatta. He taas ovat mielestäni assimiloituneet vallitsevaan kapitalistis-patriarkaaliseen arvomaailmaan, eivätkä välttämättä tunne vaihtoehtoa nykyiselle maailmankäsitykselle.

[6]Suomalaiset intiaanitutkijat edustuvat vahvaa miesnäkökulmaa, eikä muun muassa Wikipedian irokeesi-artikkelissa mainita naisten merkittävää asemaa kuin lähinnä sivujuonteena

[7]Näin on pitkälti yhä tänään, kuten olen saanut itse kokea ja todeta yhdeksän Kanadan intiaanien parissa viettämieni vuosien aikana.

[8]Tämä ei ollut kuitenkaan mitään patriarkaalista kommunismin diktatuuria, missä vapautta liikkua tai sananvapautta rajoitettiin, ja jossa esimerkiksi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei onnistuttu kitkemään sen paremmin Neuvostoliitossa kuin Kuubassa.

[9]Kommentti Vaughanilta omaan tulevaan kirjaani aiheesta Earth Democracy and Wo/men of the North.

Lähteet

Andersson, Rani-Henrik & Henriksson, Markku (2010). Intiaanit, Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia. Helsinki: Gaudeamus.

Engels, Friedrich (2006 [1884]) Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperä. www.sosialismi.net.

Kailo, Kaarina (2007) Irti talousväkivallasta. Reseptejä solidaariseen hyvinvointiin. Hakapaino, Jääli.

Kailo, Kaarina (2010) ”Lahja- ja vaihtotalouden sukupuolittuneet paradigmat. Ekososiaalisesti kestävän tulevaisuuden visioista ja edellytyksistä (2010).  Kailo, Kaarina & Vuokko Jarva, toim. Futura. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tieteellinen julkaisu. Sukupuolten tulevaisuus.  3, 46—59.

Kailo, Kaarina (1998). ”Hemispheric Cross-talk on Storytelling. Beth Brant’s This is History.” Northern Parallels. 4th Circumpolar Universities Conference Proceedings. Shauna McLarnon and Douglas Nord, eds. Prince George, University of Northern British Columbia. 102—116.

Kailo, Kaarina.” Irokeesien lahjatalous—mistä Marx ja Engels vaikenivat”. ”Materian ja hengen dialektiikka. Feminismi, Marx ja Hegel”- työryhmä. Naistutkimuspäivät, Turku. 20.11.2009.

LaDuke, Winona (1997). “Voices from White Earth: Gaa-waabaabiganikaag.” People, Land and Community. Ed. Hildegarde Hannum. Yale University Press, New Haven and London. 22-38.

Mann, Barbara (2000) Iroquoian Women, the Gantowisas. New York, Lang.

Morgan, Lewis Henry (1877). Ancient Society, or Researches in the Lines of Human Progress from Savagery through Barbarism to Civilization. Chicago, Charles H. Kerr & Comp.

Roesch Wagner, Sally (1990) ”The Root of Oppression is the Loss of Memory: The Iroquois and the Early Feminist Vision.” Iroquois Women. ed. W.G. Spittal, Iroqcrafts, Ohsweken, Ont. 223‑228.

Rosemont, Franklin (2010). Karl Marx and the Iroquois. Viitattu 13.12. 2010, libcom.org.  Ks. myös https://theanarchistlibrary.org/library/franklin-rosemont-karl-marx-and-the-iroquois.a4.pdf. 21.10.2017.

Sarmela, Matti. Kuinka iriadamantti määritellään: delegointi ja kunnon ihmiset. Suomen antropologi, 3/2004. 43—69.

Taylor, Colin F. (2002) The American Indian. Salamander Books.

Vaughan, Genevieve. (2007) ed. Women and the Gift Economy: A Radically Different Worldview is Possible. Toronto: Inanna Publications, 2007.