Katalonian aluehallinnon itsenäisyydestä järjestämä kansanäänestys on nostanut esiin monia rumia hirviöitä. Kenties eniten julkisuutta on saanut Espanjan poliisin ilmeisen tarpeeton ja kohtuuton väkivalta. Tämä jo itsessään riittävän vakava seikka paljasti vielä inhottavamman otuksen – Euroopan unionin ja sen jäsenmaiden johdon ilmiselvän haluttomuuden tuomita poliisiväkivaltaa.
Pitää EU:sta tai ei, toivoo sen uudistumista sisältäpäin DIEM-liikkeen tapaan tai ei, on joka tapauksessa masentavaa katsella jonkinlaista sivistyksen liekkiä leikkivän Euroopan johtajien ”tervejärkistä” pelkurimaisuutta.
Seuraava hirviö olikin sitten väkivallan suoranainen puolustelu. Suomessa presidenttiehdokas Matti Vanhanen muotoili, että kumiluotien käyttö on ”siinä rajoilla” rauhanomaisten väkijoukkojen hallitsemiseen demokratiassa. Pamputus, potkiminen ja riepotus pitkin katuja ovat kaiketi presidenttiehdokkaan mielestä ihan ok. Heti tapahtumien jälkeen Euroopan komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans puolestaan luonnehti, että poliisin toimet olivat perusteltuja ”oikeusvaltion puolustamisena”. On vaikea kuvitella, mikä rankemmin rapauttaa uskoa oikeusvaltioon Espanjassa tai Euroopassa kuin poliisi mätkimässä ja projektiilein ammuskelemassa ihmisiä, jotka ovat menossa äänestämään.
Ensimmäisissä reaktioissa vähemmälle huomiolle on jäänyt toinen poikkeuksellinen poliisitoimi: poliittisen mielipiteen ja sananvapauden rajoittaminen.
Näiden itsessään vastenmielisten lausahdusten takana on vielä kavahduttavampi todellisuus: esimerkkitapauksistamme sen paremmin Vanhasella kuin Timmermansilla ei ole minkäänlaista itsenäistä moraalista selkärankaa. He asettavat lausuntonsa poliittisen tarkoituksenmukaisuuden perusteella, ja siten mädättävät moraalin ja demokratian yhteyttä. Ongelma on nimenomaan, että tällainen itsekäs tarkoituksenmukaisuus on osa rikkaiden alueiden – kuten Katalonia, Lombardia ja Veneto – autonomia-pyrkimyksiä: niitä ei huvita olla nettomaksajia.
Ensimmäisissä reaktioissa vähemmälle huomiolle on jäänyt toinen poikkeuksellinen poliisitoimi, nimittäin poliittisen mielipiteen ja sananvapauden rajoittaminen. Sen lisäksi, että poliisi takavarikoi äänestyslippuja ja muita vaalimateriaaleja, se aloitti paria viikkoa ennen äänestystä myös kampanjan Internetin sensuroimiseksi.
Toimia oli usean tasoisia. Ensin .cat-päätteisiä sivuja hallinoiva säätiö pakotettiin – fyysisellä voimalla, koska säätiö ei totellut kehotusta – poistamaan vaaleihin liittyvät sivustot. Lisäksi internetpalveluntarjoajat velvoitettiin sensuroimaan vaaleihin liittyviä sivustoja, olivat ne sitten osotteiltaan .cat tai vaikkapa .eu. Hämmentävintä yhteistyökykyä edellytti kolmas toimi, kun Google määrättiin vetämään sovelluskaupastaan äänestyksestä informoiva sovellus. Kuten fyysisen väkivallan kohdallakin, sensurointi sisälsi ylilyöntejä – Googlen sovelluskaupasta poistettiin kaikki äänestyssovelluksen tekijän sovellukset, myös vaaleihin liittymättömiä sivustoja sensuroitiin ja sensuroinnin kiertämistä helpottaneita aktivisteja on haastettu oikeuteen.
On hyvin kyseenalaista, ovatko oikeuden päätökset, joiden perusteella sensurointi on tehty, ylipäätään päteviä
Kuten sananvapaudesta ja digitaalisen maailman oikeuksista kiinnostuneet kansalaisjärjestöt ovat huomauttaneet, on hyvin kyseenalaista, ovatko oikeuden päätökset, joiden perusteella sensurointi on tehty, ylipäätään päteviä. Voi hyvinkin olla, että järjestetty äänestys oli laiton. Se ei kuitenkaan tarkoita, että poliittisen mielipiteen ilmaisemista voisi laillisesti rajoittaa. Sekä YK:n ihmisoikeusjulistus että EU:n ihmisoikeussopimus takaavat poliitisen mielipiteen ja sananvapauden myös siinä tapauksessa, että ilmaistu poliittinen mielipide on vallitsevan järjestelmän edun vastainen. Varsinkin poliittisen sananvapauden rajoittamiselle pitäisi olla erittäin korkea kynnys. Kehottaminen osallistumaan laittomaan äänestykseen tuskin ylittää tätä kynnystä.
Vastaavan mittakaavan poliittista sensurointia ei olekaan nähty aiemmin kuin Kiinassa, Pohjois-Koreassa ja Turkissa (jos lasketaan pois esimerkiksi Egyptissä tehty koko Internetin sulkeminen arabikevään tuoksinassa). Jos Eurooppa todella olisi sivistyksen liekki, tällä seikalla olisi valtava huomioarvo. Sen sijaan vallitsee paljonpuhuva hiirenhiljaisuus.
Luisuminen kohti autoritarismia käy juuri näin.
Kuten digitaalisia oikeuksia puolustavien eurooppalaisten järjestöjen kattojärjestö EDRI huomauttaa, palveluntarjoajat oli helppo liittää poliittiseen sensuuriin, kun ne on jo velvotettu sensuroimaan PirateBayn kaltaisia torrent-sivustoja. Suomessakin keskusrikospoliisilla on valtuudet sensuroida nettiä, ilman parlamentaarista valvontaa, ja ylilyöntejä on täälläkin tapahtunut.
Katalonian esimerkki osoittaa, että askel lapsipornon ehkäisemisen ja tekijänoikeuksien suojaamisen nimissä tehdystä sensuurista poliittiseen sensuuriin on liian lyhyt. Poliisille toimivaltuuksia annettaessa on hyvä muistaa, että Suomessakin poliisi on ollut niin äärioikeiston kuin kommunistienkin hallussa. Nykyisillä valtuuksilla ja sopivassa tilanteessa poliisi voi täälläkin sensuroida mitä haluaa, myös poliittista puhetta, eikä järjestelmää sensuurin poistamiseksi kotimaisin voimin ole olemassa.
