Julkisessa keskustelussa tehty jaottelu edistykselliseen ”vapaakauppaan” ja sen taantumukselliseen vastustukseen on raju yksinkertaistus, joka toimii tiettyjen eturyhmien eduksi. Tämä voidaan katsoa osaksi ideologista vallankäyttöä, joka liittyy globalisaation määrittelyyn laajemminkin. Kun vapaakaupan mielikuvalla puolustetaan sopimuksia, joita voisi parhaiten kuvailla yritysprotektionistisiksi, korostuvat elinkeinoelämän vapaudet kaikkien muiden vapauksien kustannuksella.

”Meidän pitää suojella rajojamme tuhoilta, joita syntyy, kun muut maat valmistavat tuotteemme, varastavat yhtiömme ja hävittävät työpaikkamme. Näin sanoi Donald Trump virkaanastujaispuheessaan ja lupasi, että protektionismin suojissa USA vaurastuu ja voimistuu.” (Talouselämä 3.2.2017.)

Trumpin saaman mediahuomion vuoksi ei ole ihme, että kauppapolitiikkaa koskevassa keskustelussa on viime aikoina tehty jakoa protektionistisen, trumpilaisen Amerikan, ja vapaakauppamyönteisen Euroopan välillä. Mediassa on näkyvästi esitelty, kuinka Saksa on liittokanslerinsa Angela Merkelin johdolla taivutellut Trumpia kauppapoliittiseen yhteistyöhön, ja kuinka Euroopan maiden päättäjät ovat kilpaa kasvattaneet pesäeroa Trumpin populismiin.

Tässä jaottelussa kaikki kauppapoliittinen kritiikki on niputettu protektionismiksi ja sisäänpäin kääntymiseksi. Protektionismista on tullut helposti heilahtava leimasin, jolla kriittisiä ääniä on julkisessa keskustelussa työnnetty marginaaliin. Tosiasiassa tämä jako jättää laajan osan kauppapoliittisesta kritiikistä keskustelun ulkopuolelle.

Kaikki kauppapoliittinen kritiikki on niputettu protektionismiksi ja sisäänpäin kääntymiseksi

Keskustelusta on jäänyt tai jätetty sivuun laaja, maailmanlaajuisesti verkottunut kansalaisyhteiskunnan rintama, jonka tavoitteet eivät liity kansallisvaltiokeskeiseen protektionismiin, saati nationalismiin. Näin ollen tämä tietoisesti tai tiedostamatta valittu virheellinen kahtiajako on varsin onnistuneesti johdattanut keskustelua harhaan – ja kuten tässä artikkelissa pyrimme osoittamaan – toiminut tiettyjen eturyhmien eduksi.

Trumpismi voidaan voittaa vain muuttamalla globalisaatio reilummaksi

Kauppa-, talous- ja veropolitiikan epäreilut pelisäännöt ovat mahdollistaneet pääomapaon ja vaurauden kätkemisen maailmanlaajuisissa arvoketjuissa. Muun muassa tämän seurauksena maailman varakkain prosentti omistaa noin puolet ja varakkain kymmenes arviolta 80–90 prosenttia maailman kokonaisvarallisuudesta (Piketty, 2013, 396–397). Räikeillä tulo- ja varallisuuseroilla on myös poliittisia seurauksia.

Ranskalaisen taloustieteilijän Thomas Pikettyn mukaan Trumpin voitto johtui ensisijaisesti taloudellisen ja maantieteellisen epätasa-arvon räjähdysmäisestä kasvusta Yhdysvalloissa viime vuosikymmenien aikana, sekä hallitusten kyvyttömyydestä vastata tähän haasteeseen. Trumpin valinnan tärkein opetus on Pikettyn mielestä selvä: globalisaatio vaatii kiireellistä ja perustavanlaatuista suunnanmuutosta. Jos epäonnistumme globalisaation uudelleensuuntaamisessa, trumpismi voittaa.

Protektionististen ja nationalististen liikkeiden voimistuminen liittyy tiiviisti markkinoiden vapauttamisen ei-toivottuihin seurauksiin, kuten työelämän epävarmuuteen, paikallistalouksien köyhtymiseen ja yleiseen elinehtojen heikkenemiseen.

Niin kutsuttu vapaakauppa paradoksaalisesti rajoittaa vapautta sosiaalisissa ja ekologisissa kysymyksissä. Tilanne, jossa maat kilpailevat sijoituksista laskemalla verotustaan sekä sosiaalisia ja ekologisia standardeja, hyödyttää viime kädessä vain elinkeinoelämää. Suuryritykset eivät myöskään epäröi käyttää tämän asetelman niille suomaa valta-asemaa. Uhkailu toimintojen siirtämisestä halvempien tuotantokustannusten maihin on tehokas keino painostaa valtioita yrityksille edulliseen verotukseen ja sääntelyyn.

Vapaata kauppaa ei ole

Taloustieteilijä Ha-Joon Changin (2010) mukaan luopuessamme ”ajatuksesta, että markkinat voivat olla jonkin objektiivisen määritelmän mielessä ’vapaat’, olemme ottaneet ensimmäisen askeleen kapitalismin ymmärtämisen tiellä.”

Kuten Chang on esittänyt, vapaakaupasta puhuminen on harhaanjohtavaa (mt., 21–30). Todellisuudessa kauppa- ja investointisopimusten säädöksiä on tuhansien sivujen edestä. Voidaan myös kysyä, kenen vapaudesta puhutaan, kun puolustetaan vapaakauppaa. Nykyisissä kauppa- ja investointisopimuksissa perinteiset kaupanesteet, tullit ja tariffit, ovat hyvin pienessä osassa. Vapaakaupan mielikuvalla puolustellaan itse asiassa sopimuksia, joita voisi parhaiten kuvailla yritysprotektionistisiksi – niissä yhtiöt saavat valtaa määritellä kaupan ehtoja ja valtiot takaavat sijoitusten ja yritystoiminnan riskit.

Kenen vapaudesta puhutaan, kun puolustetaan vapaakauppaa?

”Vapaakaupan” historia on osoittanut, että sille on ominaista sosiaalinen ja ekologinen kilpajuoksu kohti pohjaa. Muun muassa aggressiivinen pyrkimys houkutella sijoituksia on johtanut tuotannon ja työpaikkojen siirtymiseen Itä-Aasian maihin ja samalla lisännyt painetta palkkatason alentamiseen teollisuusmaissa. Kuten Aasian maiden palkkatasosta ja maailmankaupan pitkistä arvoketjuista voimme havaita, vapaakauppa ei ole vaurastuttanut hikipajojen työntekijöitä vaan suuryritysten omistajia.

Myöskään kansantalouksia nämä investoinnit eivät välttämättä juuri hyödytä. Kun verotus, tullit ja muut maksut on vedetty minimiin, markkinoiden vapauttamisesta syntyvä hyöty valtiolle typistyy hikipajatyöläisten mitättömistä palkoista maksettuun tuloveroon. (Tapanainen 2006, 22.) Työpaikkojen syntyminenkin saattaa olla vain hetkellistä, sillä tuotanto voi milloin vain siirtyä toisaalle, sinne missä tuotantokustannukset pystytään saamaan vieläkin matalammiksi. Vapaakauppa hyödyttää siis ennen kaikkea halvimpia tuotantomuotoja alituiseen etsiviä suuryrityksiä.

Globalisaation määrittely on ideologista vallankäyttöä

Suuryritysvetoista kauppapolitiikkaa kritisoiva maailmanlaajuinen verkosto ei vastusta kansainvälistymistä eikä globalisaatiota sinänsä. Kuitenkin jo pelkästään globalisaation määrittely on paljon haastavampaa kuin esimerkiksi valtioneuvoston raporteissa usein annetaan ymmärtää.

David Held ja Anthony McGrew (2005, 12) esittelevät teoksessaan Globalisaatio – puolesta ja vastaan erilaisia globalisaation selitysmalleja. Kirjassaan ”epäilijöiksi” nimeämänsä selitysmallin mukaan globalisaatiokeskustelun tehtävänä on legitimoida uusliberaali globaali hanke, maailmanlaajuisten vapaiden markkinoiden luominen ja pohjoisamerikkalaisen kapitalismin vakiinnuttaminen maailman tärkeimmille talousalueille. Täten globalisaation ideologiaa voidaan tämän selitysmallin mukaan pitää ”tarpeellisena myyttinä”, jonka siivellä poliitikot ja hallitukset valmentavat kansalaisia vastaamaan maailmanlaajuisten markkinoiden haasteisiin.

Maantieteilijä Sami Moision (2012, 200) mukaan tällä hetkellä ”vapaasta ja avoimesta maailmantaloudesta on muodostunut niin vahva toimintaa ja ajattelua ohjaava normi, että sen ulkopuolella ei ole kuviteltavissa oikeastaan minkäänlaista mielekkäältä tuntuvaa vaihtoehtoa.”

Maailman kauppajärjestö WTO on luotu edistämään vapaata kauppaa ja purkamaan esteitä sen tieltä. WTO:n alaisuudessa valtioiden mahdollisuudet saavuttaa esimerkiksi ympäristönsuojelutavoitteitaan ovat rajoitettuja. Esimerkiksi tukien, joita valtiot maksavat ympäristöystävällisten käytäntöjen kehittämiseksi, voidaan katsoa vääristävän markkinoita. WTO:n säännöt saattavat myös estää valtioita tukemasta uusiutuvan energian ohjelmia sen perusteella, että se hyödyttäisi epäreilusti paikallista teollisuutta eli tapahtuisi ulkomaisten yritysten ”kustannuksella”.

On havainnollistavaa, että hiilipäästöihinsä perinteisesti vastuuttomasti suhtautuvat Yhdysvallat ja Kiina ovat säännöllisesti valittamassa WTO:lle toistensa vihreän teollisuuden aloista (Doyle & McEachern, 2016). Naomi Klein (2014) onkin todennut, että ”maailman suurimmat ilmaston saastuttajat kiirehtivät WTO:hon kaatamaan kumoon toistensa tuulivoimalat.”

Ovatko hallitsevat ideat hallitsevan luokan ideoita?

Maantieteilijä ja yhteiskuntateoreetikko David Harveyn mielestä Euroopan unioni on nykyään monessa suhteessa ainoastaan heijastuma maailmanlaajuisesta uusliberaalista agendasta. EU ilmentää Harveyn mielestä yritystä tuottaa pääoman toiminnalle eurooppalaisia kansallisvaltioita suurempi kokonaisuus. (Moisio 2012.) Näiden tekijöiden lisäksi on Harveyn (2005) mukaan merkitystä ollut kuitenkin myös unohdetulla, luokkavaltaan liittyvällä selitysmallilla. Ajatusta siitä, että hallitsevat ideat olisivatkin hallitsevan luokan ideoita, ei ole hänen mukaansa nostettu tarpeeksi esiin.

Uusliberalismi on ollut sidoksissa liike-elämän ja suuryritysten kasvavaan valtaan, itsehallintoon ja kykyyn toimia valtiovaltaa painostavana luokkana. Harvey toteaa, että toisaalta ”[a]nkarimmallakaan IMF:n [Kansainvälisen valuuttarahaston] rakennesopeutusohjelmalla ei ole kummoisiakaan läpimenon mahdollisuuksia, ellei joku maan sisäinen taho tue sen etenemistä. Toisinaan näyttääkin siltä, että IMF ottaa kantaakseen vastuun toimista, joita maan sisäiset luokkavoimat ajaisivat joka tapauksessa.”

Uusliberalisoitumiseen on etenkin kehittyneissä kapitalistisissa maissa Harveyn mukaan vaikuttanut myös kaikkien valtioiden velvollisuus luoda yritysmyönteinen ilmapiiri maantieteellisesti liikkuvan pääoman houkuttelemiseksi ja maassa pitämiseksi.

Yhtiövaltaa vapaakaupan nimissä

Kaikkien kauppapolitiikan kriitikoiden luokittelu protektionisteiksi unohtaa demokratian, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja ympäristön asiaa ajavien tahojen olemassaolon ja sivuuttaa niiden argumentit. Samalla kun nationalistiset ryhmittyvät lyövät kauppasopimuksia vastustavalla retoriikallaan kiilaa ”meidän” ja ”muiden” välille, toinen vastustajaryhmä argumentoi muun muassa globaalin oikeudenmukaisuuden puolesta. Ilmiötä on vaikea hahmottaa, sillä arvoiltaan näin merkittävästi eroavat ryhmittyvät harvoin vastustavat kiivaasti samoja asioita.

Nationalistinen retoriikka ei kuitenkaan esiinny ainoastaan joidenkin vapaakauppasopimuksia vastustavien ryhmien puheessa. Nationalistisina voidaan pitää myös monia perusteluja sopimusten puoltamiseksi, kuten oman maan viennin edistämistä, geopoliittisen aseman vahvistamista sekä standardeja koskevaa määrittelyvaltaa.

Demokratian puolustamisessa ei ole kyse protektionismista, vaan siitä, ketkä kauppapolitiikan tulevia pelisääntöjä pääsevät kirjoittamaan

Yleisessä keskustelussa toistuva kahtiajako vapaakauppamyönteisiin ja protektionistisiin näkemyksiin on virheellinen eikä edes kovin kiinnostava. Paljon kiinnostavampi ja monin tavoin olennaisempi jaottelu koskee kauppa- ja teollisuuspoliittisia intressejä sekä yleistä etua, nimittäin sosiaali- ja terveyspolitiikkaa, ekologisuutta ja demokratiaa. Syytös, että tasapuolisempaa kuulemista ja valmisteluprosessia vaativat tahot toimisivat nationalistisista motiiveista, ei yksinkertaisesti pidä paikkansa. Demokratian puolustamisessa ei ole kyse protektionismista, vaan siitä, ketkä kauppapolitiikan tulevia pelisääntöjä pääsevät kirjoittamaan.

Tiettyjä intressiryhmiä toki hyödyttää kritiikin niputtaminen, mutta tosiasiassa nykyisen kauppapolitiikan vastustus on laajaa ja globaalisti solidaarista. Kuten tässä artikkelissa olemme pyrkineet osoittamaan, kauppa- ja investointisopimuksista keskusteleminen pelkästään vapaakaupan ja protektionismin kehyksillä ei ole ajantasaista.

Tilanteessa, jossa ollaan tekemässä laajoja uusia kauppasopimuksia ja niiden kautta muokkaamassa globaaleja geopoliittisia valtasuhteita, olisi syytä keksiä ” vapaakaupalle” sekä sen puolustajille ja vastustajille niiden todellisia pyrkimyksiä paremmin kuvaavia luonnehdintoja.

Marissa Varmavuori ja Anna Pulkka ovat yhteiskuntatieteilijöitä ja toimivat useissa yhteiskunnallisissa liikkeissä.



Lähteet

Chang, Ha Joon (2015) Taloustiede. Käyttäjän opas. Into Kustannus, Helsinki.

Chang, Ha Joon (2010) 23 tosiasiaa kapitalismista. Into Kustannus, Helsinki.

Doyle, Timothy & McEachern, Doug (2016) Environment and politics. Routledge, New York.

Harvey, David (2005) Uusliberalismin lyhyt historia. Osuuskunta Vastapaino, Tampere.

Held, David & Mcgrew, Anthony (2005) Globalisaatio – puolesta ja vastaan. Osuuskunta Vastapaino, Tampere.

Klein, Naomi (2014) This changes everything: Capitalism vs. the Climate. Penguin, Lontoo.

Moisio, Sami (2012) Valtio, alue, politiikka. Suomen tilasuhteiden sääntely toisesta maailmansodasta nykypäivään. Osuuskunta Vastapaino, Tampere.

Piketty, Thomas (2013) Pääoma 2000-luvulla.  Into Kustannus, Helsinki.

Tapanainen, Maippi (2006) Enemmän nopeammin halvemmalla. Vapaatuotannon voittokulku. Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus, Helsinki.

Verkkolähteet:

Ljung, Bengt (6.3.2017) EU Wants Trade Dialogue but Stands Ready to Rebuff Trump. BNA News
https://www.bna.com/eu-wants-trade-n57982084806/?_escaped_fragment_=#! (Viitattu 5.9.2017)

Rossi, Juha (3.2.2017) Trumpin harhaopit. Talouselämä http://www.talouselama.fi/uutiset/trumpin-harhaopit-6620910 (Viitattu 4.7.2017)

Piketty, Thomas (2013) We must rethink globalization, or Trumpism will prevail. The Guardian https://www.theguardian.com/commentisfree/2016/nov/16/globalization-trump-inequality-thomas-piketty (Viitattu 4.7.2017)

Duvall, Eric (17.3.2017) Trump, Merkel optimistic trade negotiations can be fair for both sides. UPI
https://www.upi.com/Top_News/US/2017/03/17/Trump-Merkel-optimistic-trade-negotiations-can-be-fair-for-both-sides/1801489776692/ (Viitattu 5.9.2017)