Kuva: Kimmo Timonen
Koko kriisin ajan – ja siihen näennäisenä ratkaisuna – Eurooppa on panostanut vahvemmin ulkoiseen kilpailukykyyn, minkä tarkoituksena on muuntaa sekä Euroopan unioni että euroalue valtavaksi saksalaistyyppiseksi vientivetoiseksi talouskoneeksi (mitä Globaali Eurooppa -strategiassa korostetaan). Eri asiantuntijat ja taloustieteilijät ovat kuitenkin huomauttaneet, että tämä on perustavanlaatuisesti väärä strategia.
Viime vuosina EU on neuvotellut lukuisia kahdenvälisiä kauppasopimuksia, joiden yhtenä huipentumana oli vuoden 2013 alkupuolella annettu ilmoitus, että EU ja Yhdysvallat ovat sopineet aloittavansa neuvottelut kahdenvälisestä kauppasopimuksesta (niin sanottu Transatlanttinen kauppa- ja investointikumppanuus (TTIP)). Euroopan komissio on puolustellut sopimusta väittämällä, että sopimuksella pyritään ”auttamaan sekä ihmisiä että suuria ja pieniä yrityksiä avaamalla Yhdysvaltain markkinat EU:n yrityksille; karsimalla vientiä jarruttavaa byrokratiaa; laatimalla uudet säännöt helpottamaan ja oikeudenmukaistamaan vientiä, tuontia ja sijoittamista ulkomaille”. Lisäksi se väittää, että TTIP:llä EU:n talous saadaan vauhtiin, sillä se ”luo työpaikkoja ja kasvua kaikkialla EU:ssa” ja ”laskee kauppareissujen hintaa ja tarjoaa meille enemmän valinnanvaraa”.
Huomattavat yhteiskunnalliset, taloudelliset ja ekologiset haitat, jotka ovat seuraneet aikaisempia kauppasopimuksia, on selkeästi osoitettu
Euroopan (ja Yhdysvaltain) kansalaisjärjestöt ovat voimakkaasti kyseenalaistaneet nämä väitteet, ja sanoneet, että ehdotetulla sopimuksella ei ensisijaisesti ole tarkoitus karsia niitä muutamaa vielä voimassa olevaa tullimaksua kahden maailmantalouden suurimman yhteenliittymän välillä, vaan että sen keskeisenä tavoitteena on purkaa ja/tai yhdenmukaistaa asetuksia eri talouden aloilla, esimerkkeinä maatalous, elintarviketurvallisuus, tuote- ja tekniset standardit, rahoituspalvelut, teollis- ja tekijänoikeuksien turvaaminen ja julkiset hankinnat.
Koska EU:n ja Yhdysvaltojen väliset neuvottelut huomionarvoisesti käydään suljettujen ovien takana, kansalaisjärjestöt eivät ole juurikaan päässeet tukemaan väitteitään niin sanottujen kovien todisteiden avulla (vaikka Euroopan komissio viime vuonna julkaisi pitkän listan TTIP-asiakirjoja, tärkeimmät niistä ovat salaisia), joten he voivat nojata lähinnä ennakkotapauksiin ja historiallisen kehityksen suuntaan (erilaiset huomattavat yhteiskunnalliset, taloudelliset ja ekologiset haitat, jotka ovat seuraneet aikaisempia kauppasopimuksia, on selkeästi osoitettu), muihin Yhdysvaltain kauppasopimusten vuodettuihin asiakirjoihin, 4. helmikuuta 2016 allekirjoitettuun TPP:hen (Trans-pacific partnership), ja suoraan sanottuna terveeseen järkeen. Tämä on avannut sauman Yhdysvaltain ja Euroopan unionin poliitikoille – jotka ovat paradoksaalisesti todenneet, että salailun tarkoitus on estää erityisintressejä vaikuttamasta päätöksentekoon – syyttää TTIP:n kriitikoita pelon lietsomisesta.
Sauma on nyt kurottu umpeen. Ensimmäinen toukokuuta Alankomaiden Greenpeace julkaisi 243 sivua salaisia TTIP-neuvottelutekstejä, jotka tarjoavat ennennäkemättömän katsauksen niihin kauaskantoisiin vaikutuksiin, joita sopimuksella olisi ilmastoon, ympäristöön ja kansanterveyteen – ja ne ratkaisevasti todistavat, että kansalaisjärjestöt olivat oikeassa koko ajan. Greenpeacen mukaan asiakirjat herättävät neljä huolestuttavaa kysymystä ympäristön ja kuluttajansuojan näkökulmasta:
Ympäristönsuojelu on unohdettu. Mikään Greenpeacen saamasta asiakirjasta ei viittaa Maailman kauppajärjestön (WTO) GATT-sopimukseen sisältyvään yleiset poikkeukset -kohtaan (General exceptions). Se on 70-vuotias sääntö, jonka mukaan maat voivat säännellä kauppaa ihmisten, eläinten ja kasvien elämän tai terveyden suojelemiseksi” tai ”ehtyvien luonnonvarojen säästämiseksi”. Tämän asetuksen poisjättäminen osoittaa, että molemmat osapuolet ovat luomassa järjestelmää, joka asettaa voiton ihmisten, eläinten ja kasvien elämän ja terveyden edelle.
Ilmastonsuojelu vaikeutuu TTIP:n myötä. Tekstissä ei ole mainintaakaan tavoitteesta pitää keskilämpötilan nousu alle 1,5 celsiusasteen, joka on Pariisin ilmastosopimuksen keskeisiä tavoitteita. Vielä pahempaa on se, että ilmastonmuutosta torjuvia tai lieventäviä keinoja rajoitetaan ehdoilla, jotka löytyvät sääntely-yhteistyötä ja teollisuustuotteiden markkinoille pääsyä käsittelevistä luvuista. Nämä ehdot esimerkiksi estäisivät sääntelemästä hiilidioksidi-intensiivisiä polttoaineita, kuten öljyhiekasta löytyvää bitumia.
Varovaisuusperiaatteen loppu. Sääntely-yhteistyötä käsittelevässä luvussa ei mainita EU:n perustamissopimuksessa vahvistettua varovaisuusperiaatetta: sitä ei mainita yhdessäkään kahdestatoista vuodetusta luvusta. Sen sijaan Yhdysvaltain vaatimus ”riskipohjaisesta” lähestymistavasta, joka pyrkii käsittelemään vaarallisia aineita niiden välttämisen sijaan, löytyy useammasta luvusta. Tämä lähestymistapa vie pohjan viranomaisten kyvyltä tehdä ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä esimerkiksi kohuttujen hormonitoimintaa häiritsevien kemikaalien suhteen.
Valta karkaa yhtiöille. Toisaalla sopimus uhkaa ympäristöä ja murentaa kuluttajansuojaa, toisaalla se antaa suuryrityksille mitä ne haluavatkin. Yritykset saavat mahdollisuuksia puuttua päätöksentekoon sen varhaisimmissa vaiheissa. Sillä välin kun kansalaisyhteiskunnalta on evätty pääsy neuvotteluihin, asiakirjoista paljastuu, että teollisuus on saanut etuoikeutetun aseman tärkeissä päätöksissä. Vuodetut asiakirjat paljastavat, että EU ei ole ollut rehellinen sen suhteen, missä määrin teollisuus on päässyt vaikuttamaan sopimuksen ehtoihin. EU:n äskettäinen julkilausuma tuo esille teollisuuden osuuden vain kerran, kun taas vuodetut asiakirjat toistuvasti tuovat esille sen, kuinka on kuunneltava teollisuutta; ne eksplisiittisesti käsittelevät siitä, millä eri tavoin teollisuuden tarpeet ja toiveet on huomioitu. Tästä huolimatta Euroopan kauppakomissaari Cecilia Malmström julkesi vastata vuotoon väittämällä, että ”EU:n teollisuudella ei ole ollut sen suurempaa pääsyä neuvotteluihin kuin millään muullakaan sidosryhmällä. Me otamme teollisuuden ehdotukset huomioon, mutta toimimme täsmälleen samoin myös ammattiliittojen, kuluttajaliittojen ja ympäristöjärjestöjen kanssa – nämä ovat kaikki edustettuina neuvoa-antavassa ryhmässä, joka tapaa neuvotteluryhmän säännöllisesti” (korostus minun). Sama kauppakomissaari sanoi, kun häneltä kysyttiin, kuinka hän voi jatkaa TTIP:n valmistelua mittavasta julkisesta vastarinnasta huolimatta, että ”en saa valtuutustani Euroopan kansalaisilta”.
Julkishallinnon itsenäisyys, julkinen terveys, työntekijöiden oikeudet ja kuluttajansuoja jäävät sijoittajan oikeuksien jalkoihin
Kuten on hyvin tiedossa, yksi kiistanalaisimmista sopimuksen kohdista on sijoittajien ja valtioiden riidanratkaisumenettely (investor-state dispute settlement mechanism, ISDS), joka antaa sijoittajille (käytännössä ylikansallisille yrityksille) oikeuden käyttää riidanratkaisumenettelyä vieraita valtioita vastaan. Kriitikot sanovat, että ISDS antaisi ulkomaisille sijoittajille oikeuden haastaa valtiot yksityiseen oikeuteen mistä tahansa toimista, jotka haittaavat voitontavoittelua. Sijoittajat ovat käyttäneet samanlaisia sopimuksia aikaisemminkin ja haastaneet valtioita oikeuteen vaatiakseen miljoonia, jopa miljardeja euroja korvauksina. Julkishallinnon itsenäisyys, julkinen terveys, työntekijöiden oikeudet ja kuluttajansuoja jäävät sijoittajan oikeuksien jalkoihin.
Yhtenä esimerkkinä toimii Ruotsin energiayhtiö Vattenfallin nostama oikeusjuttu Saksan valtiota vastaan, kun jälkimmäinen sääti ympäristöllisiä vaatimuksia hiilivoimaloille. Toiseksi esimerkiksi löytyy Kanadan kaasu- ja öljy-yhtiö Lone Pipen nostama oikeusjuttu Quebecin osavaltiota vastaan, joka oli kieltänyt särötyksen (eng. fracking). ”Tällaiset tapaukset osoittavat, että ISDS:ää voidaan käyttää ympäristönormien heikentämiseen, sääntelyn estämiseen tai veronmaksajien rahojen kahmimiseen”, sanoo Stop TTIP -liittouman edustaja Karl Bär.
ISDS:n törmättyä vahvaan julkiseen arvosteluun Euroopan komissio pyysi julkista kuulemista tästä asiasta. Kolmen kuukauden kuuleminen päättyi 17. heinäkuuta 2014, ja sai lähes 150 000 sähköistä vastausta, joista 97 prosenttia vastusti ISDS-menettelyä. Vastausten mittava määrä on tulosta voimakkaista kampanjoista, joita kansalaisjärjestöjen verkostot organisoivat Britanniassa, Itävallassa ja Saksassa. Neuvottelujen avoimuuden ja vastuuvelvollisuuden puutteen lisäksi aihe, joka ihmisiä sai eniten liikkeelle, oli julkisia palveluita uhkaava liberalisointi. Komissio, vaikka se tunnustaakin Euroopan kansalaisten syvän epäluulon ISDS:ää kohtaan, kieltäytyy päästämästä siitä irti, ja on sen sijaan ehdottanut (syyskuussa 2015) perustettavaksi sijoitustuomioistuinta (eng. Investment Court System, ICS) , jossa sijoittajien mahdollisuudet haastaa valtioita oikeuteen olisi karsittu, ja jossa olisi välimiesten sijaan ”hyvin taitavia tuomareita”. Vaikka nämä uudistukset ovat tervetulleita tunnustuksia perustavanlaatuisista ongelmista nykyisissä riidanratkaisupaneeleissa , ISDS:n olennaiset ongelmat jäävät ratkaisematta: yritykset voisivat edelleen haastaa valtioita oikeuteen, edelleen hyökätä julkista etua palvelevien sääntöjen kimppuun. Kansalaisjärjestöjen koalitio, Corporate Europe Observatoryn (CEO) johdolla, julkisti helmikuussa 2016 kriittisen raportin uusista ISDS:ää koskevista ehdotuksista. Aktivistit kutsuivat sijoitustuomioistuinta (ICS) kuolleista nostetuksi ”ISDS-zombiksi”. Raportissa todetaan:
”[E]hdotettu ICS ei sulje ISDS:ää pois. Päin vastoin, se antaisi tuhansille yrityksille mahdollisuuden kiertää kansallisia oikeusjärjestelmiä ja haastaa valtiot rinnakkaisiin tuomioistuimiin, jos lait ja asetukset haittaavat voitontavoittelua. Se tietäisi sitä, että suuryritysten pankkitileille katoaisi miljardeja euroja verovaroja. Se voisi estää tekemästä päätöksiä planeetan ja ihmisten eduksi. Se uhkaa vangita Euroopan unionin jäsenvaltiot ikuisiksi ajoiksi ISDS:n kuritushuoneeseen.”
Greenpeacen mukaan ”Euroopan komissio on yrittänyt tehdä parannuksia parantumattomaan. Sen sijoitustuomioistuimella (ICS) perustetaan ulkomaisten sijoittajien eduksi oikeusjärjestelmä, jolla ohittaa kansalliset tuomioistuimet. Tämä järjestelmä on perustavanlaatuisella tavalla samanlainen kuin ISDS.”
TTIP ei ole juuri muuta kuin ”pyrkimys antaa yrityksille valta hallita talouksia ja yhteiskuntia”
Komission ehdotus ei myöskään vastaa niihin keskeisiin ongelmiin, joita europarlamentissa nostettiin sen päätöslauselmassa 8. heinäkuuta 2015, jossa kerrotaan halusta ”korvata ISDS uudella järjestelmällä sijoittajien ja valtioiden riitojen ratkaisuun”.
Tärkeintä on tiedostaa, ettei TTIP:tä voi ”parantaa”. Kuten talouden Nobelilla palkittu ekonomisti Joseph Stiglitz on todennut, se ei ole juuri muuta kuin ”pyrkimys antaa yrityksille valta hallita talouksia ja yhteiskuntia” – tästä syystä se on yksinkertaisesti heitettävä historian roskatynnyriin. Tämä ei olisi mahdotonta. Viimeaikaiset tapahtumat – yli 150 000 ihmistä marssi Berliinissä TTIP:tä vastaan lokakuussa 2015, ja kymmenet tuhannet huhtikuussa 2016 Hannoverissa – osoittavat, että TTIP:lle on syntynyt vahva vastustus. 45 prosenttia saksalaisista vastusti sitä vuonna 2015 verrattuna 25 prosenttiin helmikuussa 2014, ja viimeisimmät kyselytutkimukset ovat vieläkin kriittisempiä (ks. myös tämä). Laaja joukko yhteiskunnallisia voimia on ilmoittanut vastustavansa sopimusta, mm. ammattiliitot, kansalaisjärjestöt, kuluttajajärjestöt ja niin edelleen. Suuri ja kasvava määrä paikallishallintoja ilmoittaa olevansa ”TTIP:n ulkopuolella”. 54 prosenttia ranskalaisista asui syyskuussa 2015 ”TTIP-alueen ulkopuolella”.
Jopa hallitusten tuki sopimukselle horjuu. Yhdysvaltain viime presidentinvaalien ehdokkaista Hillary Clinton, Bernie Sanders ja Donald Trump ovat ilmaisseet huolensa sopimuksesta. Euroopassa yhä useammat pienet ja keskisuuret yritykset (pk-yritykset), jotka Euroopan unionin mukaan olisivat TTIP:n suurimpia hyötyjiä, ovat liittymässä TTIP:n vastaisiin koalitioihin ja ilmaisevat huoliaan Saksassa, Itävallassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa, että sopimus syrjisi pk-yrityksiä. Julkinen vastarinta on onnistuneesti hidastanut neuvotteluita, ja tämä viimeisin vuoto saattaa hyvinkin antaa TTIP:lle kuoliniskun. Tarttukaamme hetkeen, haudatkaamme tämä sopimus ikiajoiksi; olkoon tämä vasta alkua vastahyökkäyksellemme Euroopan mantereen panttivangiksi ottanutta eliittiä vastaan.
Thomas Fazi on roomalainen kirjailija, dokumentaristi ja aktivisti. Hänen uusin kirjansa on William Mitchellin kanssa kirjoitettu Reclaiming the State: A Progressive Vision of Sovereignty for a Post-Neoliberal World (Pluto 2017). Artikkeli on aiemmin julkaistu Social Europe -lehdessä. Suomennos: Max Anttila.
