Itse IMF varoittaa talouskasvun hyytymisestä. Romahduksestakin on tullut, jos ei salonki- niin ainakin YLE-kelpoista ja öljyhuipusta kysellään vakavilta asiantuntijoilta.

Globaalin teollisen sivilisaation romahduksen seuraukset arvioidaan kuitenkin todennäköisesti järjestelmällisesti pieleen: lyhyen tähtäyksen vaikutukset yliarvioidaan ja pitkän tähtäyksen vaikutukset aliarvioidaan. Pitkän aikavälin vaikutusten idut ovat jo olemassa, jos niihin vain saisi tarkennettua katseensa.

Toisin sanoen on olemassa ilmiöitä, jotka ovat nenämme edessä, mutta joita on vaikea tunnistaa merkittäviksi, vaikka 10 vuoden päästä jokainen pitää itsestään selvänä, että nämä “uudet normaalit” olivat näkyvissä jo vuonna 2016. Pari kehityskulkua on kuitenkin edennyt niin selvästi ituvaiheen yli, että ne uskaltaa nimetä.

Ensimmäinen on autoritaariseen komentopolitiikan vahvistuminen. Kun talouskasvu loppuu, business-as-usual ja niin kutsuttu establishment eivät pysty perustelemaan etuoikeuksiaan muuten kuin raa’alla voimalla. Muukalais- ja sivistysvihamielisyys nostavat kurssiaan. Osittaisesta paluusta vanhan työväenliikkeen aikaan kertoo mielenkiintoinen keikahdus: faktoista, tieteestä ja oppineisuudesta tulee jälleen lähtökohtaisesti vasemmistolaisia ja edistyksellisiä pyrintöjä. Vain there-is-no-alternative taloustiede pyristelee enää oikeistolaisen “tieteen” lipunkantajana. Oletettavissa on, että oikeiston on nopeasti tehtävä tieteen toteamista ilmiöistä – esimerkiksi reurssirajoituksista ja ilmastonmuutoksesta – jonkinlainen uusi sosiaalidarwinistinen tulkinta, jossa heikot sortuvat ja vahvat porskuttavat. Berlusconin, Trumpin (tai Clintonin), Putinin ja Sipilän kaltaiset miljonääripoliitikot edustavat uusvanhaa hurskastelevien bisnesparoni-poliitikkojen maailmaa.

Toinen ilmeinen kehityskulku on itsenäisten valtioiden massasukupuuttoaalto. Geo- ja sisäpoliittisista syistä suurvalloilla (Yhdysvallat, Venäjä, EU, Kiina) on kaikilla syynsä horjuttaa ja hajottaa alueita, jotka ovat olleet ainakin jonkin aikaa näennäisesti itsenäisten ja dekolonialisoitujen valtioiden hallussa. Ukrainalaisten tai syyrialaisten mahdollisuudet päättää omista asioistaan ilman ulkopuolisten puuttumista näyttävät lähivuosikymmeninä varsin laihoilta. Vähäinenkin tasapaino näissä paikoissa on aina jonkun osapuolen kannalta ei-toivottu, ja rauhanomaisen kehityksen kamppaaminen on paljon helpompaa ja halvempaa kuin sen tukeminen. Uskooko joku tosissaan, että lain voima, edustuksellinen demokratia ja julkinen terveydenhuolto vielä meidän nähtemme nousevat Afganistanissa, Irakissa tai Libyassa? Tai juurtuvat Egyptiin, Jemeniin tai Sudaniin? Ja mitä näille asioille tapahtuu Kreikassa?

Suomikin saa vaatimattoman osansa poliittisen epävakauden laineista niin turvapaikanhakijoina, maahanmuuttajina, Rosatomin voimalahankkeina kuin informaatiosotanakin. Vasemmistolla on kuitenkin vielä pelottavan pitkä matka ymmärrykseen siitä, että luokkapolitiikka ja ympäristöpolitiikka ovat yhtä. Maissa, joissa elektroniikkaromun ja luksusristeilijöiden purkaminen, ongelmajätteen vastaanottaminen ja plantaasimainen nautintoaineiden kasvatus ovat merkittäviä tulonlähteitä, havainto on kouriintuntuvampi. Suurennuslasilla saa hakea sitä itua, josta 10 vuoden päästä olisi kasvanut Suomeen realistinen talous(kasvuttomuuden)politiikka, jossa tasa-arvon lisääminen olisi valtavirtaa.

Skip links

Sivilisaation romahdus

Footer

Mikä Peruste?

Toimitus