Ilta-Sanomien (4.9.) mukaan Antti Rinteen johtama SDP kulkee maahanmuuttoasioissa ”keskitietä”. Rinteen mukaan ”vastuutonta on se, että rajat auki ja tervetuloa”. Vaikka SDP:n maahanmuuttolinjaukset eivät ole muuttumassa, on tällainen retoriikka ja väitteet ”ääripäistä” ja ”rajojen täydellisestä avaamisesta” huolestuttavan tuttua perussuomalaisten kaltaisen rasistikoplan puheesta.

Rinne on omaksunut ainakin retorisella tasolla sellaisenaan kuvitelman kukkahattutädeistä (ja -sedistä), jotka vaativat kaikkien rajojen avaamista ja jokaisen maahanmuuttajan ottamista Suomeen. Vaikka keskustelu rajojen avaamisesta onkin joidenkin radikaalien pitkän tähtäyksen tavoitteena, on silti vaikea löytää ketään joka tällaista vaatisi toteutettavaksi heti, tässä-ja-nyt.

Heitto ”rajat auki ja tervetuloa” on pelkkä kangastus, pelkkä olkiukko. Se on olkiukko, jonka rakentelun jäljet vievät Hommafoorumin sylttytehtaalle. SDP:tä vedetään retorisella tasolla kuin pässiä teuraalle.

”Rajat auki ja tervetuloa” on olkiukko, jonka rakentelun jäljet vievät Hommafoorumin sylttytehtaalle

Kyseessä ei tietenkään ole ensimmäinen kerta kun SDP hännystelee rasisteja. Vuonna 2010 SDP:n silloinen puheenjohtaja Jutta Urpilainen teki samankaltaisen kädenojennuksen käyttäessään perussuomalaisten uudessa muodossa tunnetuksi tekemää fraasia ”maassa maan tavalla”. Fraasi viittaa rasisteille niin kotoisaan ajatukseen kulttuurisesta homogeenisyydestä. Suomen lakia kun tulee noudattaa jokaisen riippumatta siitä mistä Suomeen on tullut.

Tämä SDP:n ”hommaistuminen” on kuitenkin pelkkä oire. Se on toisaalta oire siitä, kuinka rasistit ovat onnistuneet hegemonian ja poliittisen keskustelun muokkaamisessa. Kun vielä muutama vuosi sitten nähtiin vain rasistien nettiparvia huutelemassa jok’ikiseen aiheeseen (liittyivät nuo aiheet sitten maahanmuuttoon tai eivät) omalla terminologiallaan, on tuo sama kieli nyt hiipinyt jo Suomen suurimpien puolueiden kannanottoihin ja osin myös toimittajien teksteihin. Jopa pääministeri Sipilä on kunnostautunut rasistisen puheen levittämisessä. Sipilään ei tietenkään voi enää pettyä, mutta kun tietää SDP:ssä olevan aitoja antirasisteja ja antifasisteja, on pettymys erityisen katkera. Miksi hekin?

Nykyisyyden ylittävän tavoitteen, utopian, puuttuminen on tehnyt SDP:n alttiiksi hetkelliselle opportunismille ja ääntenkalastelulle

SDP:n kallistumiselle oikealle on myös toinen, paljon pidemmän linjan taustasyy. Viimeistään 1990-luvulla SDP luopui sosialismiin tähtäävästä tavoitteestaan ja hyppäsi kolmannen linjan sosiaalidemokratiaan Paavo Lipposen johdolla. SDP oli mukana uusliberalisoimassa Suomea ja edistämässä esimerkiksi luokkajaon syventymistä. Viimeistään tuosta hetkestä lähtien SDP:ltä on puuttunut utopia, nykyisyyden ylittävä tavoite, jolloin vain pienimuotoiset uudistukset ovat jääneet mahdollisiksi.

Tämä nykyisyyden ylittävän tavoitteen, utopian, puuttuminen on myös tehnyt SDP:n alttiiksi hetkelliselle opportunismille ja ääntenkalastelulle. Kun äärioikeisto on Suomessa noussut 2000-luvulta lähtien, on SDP monien muiden puolueiden tapaan lähtenyt kalastelemaan perussuomalaisilla kalastusvesillä. Kun politiikasta on tullut lähinnä pelkkää kannatusmittausten kuninkuussarjaa, on ollut luontevaa myös kehittyä yhä vain opportunistisemmaksi.

Kun suuri visio puuttuu, on jäljellä enää kulloisenkin trendin, oli se sitten hyvä tai huono, mielistely ja nuoleskelu. Kun yhteiskunta-analyysi ja sille pohjaava määränpään asettaminen puuttuu, on jäljellä vain kannatusmittaukset ja muutaman vuoden sykleissä saapuvat vaalit.

Utopia tai yhteiskunnallinen visio, tai miksi sitä ikinä haluaakaan kutsua, on tärkeää juuri siksi, että se antaa politiikalle selkärangan. Se osoittaa proaktiivisuutta ja hylkii reaktiivisuutta. Kun poliittinen puolue tai yhteiskunnallinen liike tarjoaa selkeän vision, tarjoaa sen tyylikkäästi ja vetävästi sekä pitää siitä ylpeästi kiinni, se pakottaa muut reagoimaan itseensä sen sijaan että itse reagoisi jatkuvasti ympäröiviin trendeihin. Tämä äärioikeistolla on hanskassa. Me muut reagoimme jatkuvasti heidän kieleensä, heidän trollauksiinsa, heidän provoihinsa – heidän visioonsa. Pahimmillaan omaksumme jopa heidän käyttämänsä kielen ja edistämme rasistista agendaa.

Äärioikeistolla on utopia. Se saattaa olla sen paras ase. Mutta siitä voisi tulla myös vasemmiston paras ase.

Skip links

Jutta Urpilainen

Footer

Mikä Peruste?

Toimitus