Kuva: Anssi Ylirönni.
Kaikkien meidän on syötävä elääksemme. Sillä mitä syömme – ja miten se tuotetaan – on suuri yhteiskunnallinen merkitys. Ruoantuotanto on maailman suurin teollisuudenala.
Viime vuonna nälkäisten määrä kasvoi maailmassa ensimmäistä kertaa tällä vuosikymmenellä. Sinänsä maailmassa on ruokaa, mutta kaikilla ei ole varaa ostaa sitä. Tuloerojen tasaaminen, sotien välttäminen ja uudet entisiä paremmat viljelylajikkeet ja -tavat ovat tärkeitä ongelman ratkaisemiseksi.
Merkittävänä osana ratkaisua olisi ruokasuvereniteetti, jolloin ruoka- ja maatalouspolitiikasta päätettäisiin paikallisesti, eikä ruokaa kohdeltaisi markkinahyödykkeenä.
Sinänsä hyödyllisen vegaanihaasteen sijaan ruokaomavaraisuus on nykyajan merkittävin ruokahaaste. Muun muassa ilmastonmuutoksesta johtuvan kuivuuden vuoksi ruokaa ei välttämättä tulevaisuudessa ole riittävästi tuotavissa Suomeen, joten on tärkeää pyrkiä omavaraisuuteen ruokapulan mahdollisuuden estämiseksi. Kriisitilanteissa ruokaa ei aina voida tuoda muualta. Lihankulutuksen vähentämisellä on oma hyvin tärkeä merkityksensä, myös ilmastonmuutoksen kannalta, mutta se ei ratkaise kaikkia ongelmia – eikä vegaaninen ruokavalio ole allergioista tai muista terveyssyistä johtuen edes mahdollinen ihan kaikille ihmisille.
Tarvitsemme parempaa maataloutta, jota voidaan täydentää esimerkiksi kaupunkiviljelyllä, ruokakuntien pienviljelmillä ja ottamalla teollisuushalleja viljelykäyttöön. Ruoassa on suosittava kasveja ja paikallisuutta ympäristövaikutukset huomioiden. Ruoantuotannossa on otettava huomioon niin ihmisten kuin luonnonkin edut. Esimerkkinä pyrkimyksestä kehittää vaihtoehtoista ruoantuotantoa osana kestävää paikallista ruokajärjestelmää on luomuosuuskunta Oma maa Uudellamaalla, ja kaupunkiviljelystä esimerkiksi Hatanpään kaupunkiviljelijät Tampereella.
Sinänsä hyödyllisen vegaanihaasteen sijaan ruokaomavaraisuus on nykyajan merkittävin ruokahaaste
Perusteen ruokateeman artikkeleissa käsitellään laajasti erilaisia yhteiskunnallisia näkökulmia ruokaan.
Suurimpia ongelmia ruoantuotannossa ovat ilmastonmuutos ja markkinaehtoinen toiminta: ”missä kapitalismi, siellä ongelma”. Mikko Poutanen käsittelee artikkelissaan ruoantuotantoa osana kapitalistista markkinataloutta. Markkinaehtoinen teollinen tuotanto on johtanut sekä tuotteen että tuottajan kohdalla kestämättömiin rakenteisiin. Teollinen lihatuotanto suuressa mittakaavassaan ei voi vaikuttavasti ottaa eläinten oikeuksia huomioon, eikä yksittäinen tuottaja voi poiketa kuin hyvin rajoitetusti kilpailun pakottavista laeista elantoaan menettämättä. Vaihtoehtoiset tuotantomallit jäävät marginaaliin keskittyneen pääoman tuotantovoiman edessä. Nykyisin vallitseva kuluttajan vastuun ja vallan korostaminen on näiden mekanismien lainalaisuuksien aliarvioimista.
Vaihtoehtoisia tuotantomalleja on kuitenkin kehitettävä ja pyrittävä myös toteuttamaan. Väitöskirjatutkija Pieta Hyvärinen pohtii Perusteen artikkelissaan ruoantuotannon moninaisia talouksia ja tulevaisuuksia. On ennakkoluulottomasti – kapitalistisen talouden paineiden vallitessa – kokeiltava uudenlaisia tuotannon muotoja ja käytäntöjä. Muutos tapahtuu monissa paikoissa ja moneen eri suuntaan. Monitahoista muutosta voi kuitenkin paikasta riippumatta suunnata kohti elinkelpoisempia tulevaisuuksia ottaen huomioon toimijoiden erilaiset tarpeet.
Ruokaturvaa voivat vahingoittaa paitsi köyhyys, sodat, ilmastonmuutos ja katovuodet, myös ruoan poliittisuus. Esimerkiksi erilaiset kauppapakotteet voivat vaarantaa ruokaturvaa.
Ruokaa leimaa maailman vaurailla alueilla nykyisin myös ongelmallinen ideologisuus, jossa järkiperäiset argumentit saattavat helposti jäädä taka-alalle. Ruokavalioista tai viljelytavoista tulee aatteita, joissa tiedettä yhdistellään uskomuksiin. Ruoka- ja terveysbloggarit ja kokemusasiantuntijat vaikuttavat yksittäisinä ”guruina” ja mielipidejohtajina ihmisten ruokavalioon.
Vaurailla alueilla ruoka on muotoutunut identiteettipoliittiseksi asiaksi. On runsaasti erilaisia joko terveydellisiä tai eettisiä ruokavalioita, jotka muodostavat eräänlaisia poliittisia liikkeitä, joiden kannattajista ”puhdasoppisimpia” voisi luonnehtia jopa fanaatikoiksi. Syntyy lyhytaikaisia trendiruokavalioita kuten ”karppaus”, jotka voivat jättää jälkensä julkiseen keskusteluun ja tuotteiden markkinointiin (kuten esimerkiksi ”proteiinirahkat”, jotka saattavat olla vain samaa tavallista rahkaa eri etiketillä). Jättiyrityksetkin voivat koettaa hyötyä jopa ”vallankumouksellisimmista” ruokavalioista, kuten veganismista – tästä esimerkkinä keskustelu, jota on käyty McVegan-hampurilaisen ympärillä.
Suuryritys voi tehokkaasti masinoida hyödykseen sen innostuksen, jota ruokavalion kannattajilla on omasta asiastaan. Tällöin voi monilta jäädä huomiotta, että samainen yritys voi yhtäaikaisesti erittäin voimakkaasti toimia kannatettavan ruokavalion tarkoitusta vastaan.
Ruokavalioiden kannattajista ”puhdasoppisimpia” voisi luonnehtia jopa fanaatikoiksi
Suuryrityksillä on keskeinen valta nykyisessä elintarvikejärjestelmässä, ja monien ihmisten mielissä geenimuuntelu, ruoan suurtuotanto ja suuryritysten valta yhdistyvät toisiinsa. Niiden sijaan kannatetaan esimerkiksi luonnonmukaista pienviljelyä. Luonnonmukaisesta viljelystä on näytetty olevan hyötyä Afrikassa. Luomun yhdistyessä pienviljelyyn sillä on osoitettu olevan myös monenlaisia yhteisön kannalta hyviä vaikutuksia. Toisaalta Euroopassa luomuviljelyn satoisuus jää selvästi jälkeen muusta viljelystä. Ruoan saatavuuden varmistamiseksi tarvitaan monenlaisia toimenpiteitä, sillä maapallon väestö on lisääntymässä, mutta ruoantuotanto vähentymässä. Tällöin on tärkeää kiinnittää huomiota ruoantuotannon määrälliseenkin tuottavuuteen.
Luomuviljelyn kriitikkonakin tunnettu Helsingin yliopiston kasvinjalostuksen dosentti Jussi Tammisola kirjoittaa teeman artikkelissaan geenimuuntelun puolesta. Biologian osaamisella on saatava kehittää elintärkeitä kasvilajikkeita, jotta ihmiset saisivat parempaa ravintoa ja runsaampia satoja. Luonnontieteilijöiden keskuudessa on valtaosin jo vuosikymmeniä vallinnut yhteisymmärrys, että ominaisuus ratkaisee eikä jalostusmenetelmä. Jalostuksella voidaan tuottaa turvallisempia, vähemmän luontoa kuormittavia ja ravinteikkaampia kasveja.
Pienviljelijä ja maatalous-metsätieteiden maisteri Nina Jaakkola puolestaan kirjoittaa ruoantuotannon positiivisista vaikutuksista luontoon. Oikein toteutettuna ihmisten ravitsemisen ei tarvitse tuhota ympäristöä, vaan se voi auttaa löytämään ratkaisuja ekologiseen kriisiin. Kestävä maatalous sopeutuu alueella vallitseviin luonnonoloihin. Alueelliseen omavaraisuuteen ja suljettuun kiertoon pyrkiminen maataloudessa nopeuttaisi yhteiskunnan siirtymistä kestävälle uralle.
Ruoan saatavuuden varmistamiseksi tarvitaan monenlaisia toimenpiteitä, sillä maapallon väestö on lisääntymässä, mutta ruoantuotanto vähentymässä
Ruokaan liittyy paljon muutakin kuin erilaisia tuotannon tapoja. Perusteen ruokateeman muissa artikkeleissa käsitellään suomalaisen elintarvikeketjun työllisyys- ja verovaikutuksia, ruokaan ja syömiseen liitettyjä nautintoja ja kieltäymyksiä, sekä ruokakeskusteluun liittyvää oletusta, jonka mukaan kaikki olisivat yhtä kykeneviä tekemään ruokaan liittyviä, esimerkiksi eettisiä ja terveydellisiä, valintoja.
Paikallista viljelyä voidaan tukea maataloustuilla, joiden vaikutuksia käsitellään teemanumeromme debatissa. Tämänkertaiset tyhmät kysymykset ruoasta Peruste kysyi väitöskirjansa suomalaisesta lihansyönnistä tehneeltä Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun tutkijatohtori Markus Vinnarilta.
* * *
Maailmanlaajuinen talousjärjestelmämme koostuu erilaisista suhteista eri alueiden ja eri ihmisryhmien välillä – ruokaturvan pettäminen maailmanjärjestelmän keskusalueilla, kuten Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa, nähtäisiin syvänä kriisinä koko maailmassa. Maailman syrjäseutujen jatkuvat ruokaturvan ongelmat sen sijaan nähdään tavallisena asiantilana, johon vastataan rutiininomaisesti lähettämällä alueelle ruoka-apua ja käynnistämällä kehitysapuhankkeita, kuten Tiina Silvasti kirjoittaa yhdessä Tuija Monosen kanssa toimittamassaan kirjassa Hyvä ja paha ruoka (Gaudeamus, 2012).
Maailman keskusalueiden toiminta on osaltaan aiheuttamassa maailmanjärjestelmän periferioiden ongelmia. ”Periferiat” voivat alkaa jo suurten kaupunkien lähiöistä, joissa moni asukas saattaa olla säännöllisen ruoka-avun tarpeessa, ja niin sanotuissa leipäjonoissa jonottaminen on arkipäiväistynyt.
Ruokaongelmien ratkaisuun ei ole vain yhtä keinoa, vaan tarvitaan monenlaisia yhtäaikaisia ratkaisumalleja. Perusteen ruokateeman artikkelit avaavat asian joitain vaikuttavia puolia, ja toivottavasti myös tarjoavat maistuvaa pureskeltavaa aivoille.
Miika Salo
Päätoimittaja
P.s. Peruste ottaa jatkuvasti juttutarjouksia vastaan. Mikäli sinulla on idea jonkin ajankohtaisen aiheen perusteita analyyttisesti ruotivasta tekstistä, lähetä siitä lyhyt suunnitelma osoitteeseen miika.salo@vasemmistofoorumi.fi
