Yhteiskunnallisista utopioista keskusteltaessa utopiasta puhutaan tavallisesti kirjallisuuden genrenä tai sitten keskitymme pohtimaan sitä, millaisia periaatteita oma ihanneyhteiskuntamme mahtaisi sisältää. Nämä näkökulmat ovat utopioiden suhteen aivan perusteltuja, mutta eivät suinkaan ainoat mahdolliset.
Utopioilla voidaan katsoa olevan myös muutamia tehtäviä poliittisessa ajattelussa ja toiminnassa. Utopian mahdollisia funktioita on ainakin kolme: mobilisaatio, kompensaatio ja kritiikki. Mobilisaatiolla tarkoitetaan tässä utopioiden yhteiskunnalliseen muutokseen pyrkivää ja toimintaa innostavaa funktiota. Kompensaatiolla puolestaan tarkoitetaan utopioiden mahdollista täysin päinvastaista funktiota. Utopiat voivat pahimmassa tapauksessa estää yhteiskunnallista muutosta, jos utopiat ovat pelkästään abstrakteja passiivisen haaveilun kohteita eivätkä kiinnity konkreettiseen elämään millään tavoin. Utopioiden kriittinen funktio on kuitenkin näistä kolmesta funktiosta mielestäni tärkein. Utooppinen ajattelu kritisoi vallitsevaa yhteiskuntaa esittämällä sille kriittisen vastakuvan utopian muodossa.
Kun Thomas More kirjoitti vuonna 1516 Utopiansa, hän jakoi teoksen kahteen osaan. Ensimmäinen osa keskittyi kritisoimaan Moren ajan Englantia ja toinen piirtämään kuvaa Utopian saaresta, jossa kaikki olisi merkittävästi toisin. Jälkimmäisen osan tarkoituksena oli suhteellistaa ja tuomita Englanti. Sen tarkoituksena oli luoda kontrastivaikutus, joka ohjaisi lukijaa suhteuttamaan Moren ajan yhteiskunta vain yhdeksi mahdolliseksi asiantilaksi ja siten raivaamaan tilaa mahdollisten maailmojen kuvittelulle. Utopian yhtenä tarkoituksena onkin herättää epäilyksiä nykyisyyden moraalista ylemmyyttä kohtaan.
Utopiat suhteellistavat nykyisyyden, rikkovat sen oletetun ehdottomuuden ja tekevät tilaa yhteiskuntakriittiselle ajattelulle ja toiminnalle
Tämä utopioiden niin sanottu kriittinen funktio on esitetty monessa muodossa aiheeseen keskittyvässä kirjallisuudessa. Erään parhaista ilmaisuista sille on esittänyt Zygmunt Bauman teoksessaan Socialism. The Active Utopia (1976). Baumanin mukaan utopiat suhteellistavat nykyisyyden, rikkovat sen oletetun ehdottomuuden ja tekevät tilaa yhteiskuntakriittiselle ajattelulle ja toiminnalle vapauttaessaan yhteiskunnallista mielikuvitustamme. Termi ”kriittinen funktio” viittaakin tässä juuri utopioiden rooliin vallitsevan maailman suhteellistajana ja kyseenalaistajana. Riippumatta siitä kuinka realistisen utopian katsotaan olevan, suhtautuu se kuitenkin enemmän tai vähemmän kriittisesti vallitsevaan yhteiskuntaan.
Utopiat voivat auttaa lukijaa havaitsemaan nykyisen olemassaolon puutteita ja ongelmia sekä tiivistää joukon sitä kohtaan esitettyjä kritiikkejä. Utopiat toimivatkin erityisen arvokkaina kritiikin välineinä niin kauan kuin ne onnistuvat tekemään nykyisyyden käsittämättömäksi.
Utopia on aina suhteessa omaan yhteiskuntaamme. Se vieraannuttaa ja etäännyttää meitä olemassa olevasta yhteiskunnasta. Jokaiselle aikakaudelle, jokaiselle yhteiskunnalle kehittyy omat vastakuvansa, omat sille vastakkaiset utopiansa. Utooppinen ajattelu konstruoi tilan, joka ei ole (ainakaan vielä) olemassa. Tämä fiktiivinen tila on vastakohtasuhteessa sen olemassa olevan tilan kanssa, jossa utopian kirjoittaja tai lukija elää. Utopia havainnollistaa jo lähtökohtaisesti toisenlaisen tilan mahdollisuutta ja suhteellistaa nykyisyyden.
Puoluevasemmistolaista ajattelua on riivannut kyvyttömyys ajatella yhteiskunnallisia suhteita ei-kapitalistisesti
Viime vuosikymmeninä etenkin puoluevasemmistolaista ajattelua on riivannut eräänlainen mielikuvituksettomuus: kyvyttömyys ajatella yhteiskunnallisia suhteita ei-kapitalistisesti. Vasemmisto on tällöin kyvytön katsomaan kapitalismin asettamien rajojen ohi ja yli.
Vasemmisto tuntuu nielaisseen sellaisenaan paitsi Margaret Thatcherin TINA (There Is No Alternative, ”Vaihtoehtoa ei ole”) -periaatteen kuin myös Francis Fukuyaman teesin historian lopusta. Vaihtoehtoa kapitalismille ei kyetä näkemään, vaan päinvastoin politiikan keskeiset visiot pysyvät yhä tiukasti porvarillisen yhteiskunnan puitteissa. Vasemmiston on opittava suhteellistamaan vallitseva yhteiskunta ja nostettava esille kysymys koko kapitalistisen järjestelmän perimmäisestä mielekkyydestä piiloutumatta ”vastuullisen markkinatalouden” harhaanjohtavan käsitteen taakse. Muussa tapauksessa vasemmistolle on vaikea nähdä mitään historiallista roolia.
