Auttaisiko investointivaraus Suomea pääsemään irti piinaavasta investointilamasta? Se on yksi hyvä keino muiden joukossa, mutta tärkeintä olisi luoda laaja julkisten investointien ohjelma.
Suomessa ei ole ollut taloudellista kasvua pian kokonaiseen vuosikymmeneen. Investoinnit ovat avain niin kasvuun kuin työllisyyteenkin.
Investoinnit ovat välittömästi ja vahvasti yhteydessä talouskasvun nopeuteen. Samalla investoinnit luovat tulevaisuuden tuotantopotentiaalia. Ohjattujen investointien avulla voidaan myös vaikuttaa siihen, millainen tulevaisuuden tuotantokapasiteetti on.
Investoinnit niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa ovat historiallisen alhaisella tasolla. Vielä 1980-luvulla Suomen talouden investointiaste oli 25-30% bruttokansantuotteesta (1970-luvulla se saattoi olla jopa 35%). Työttömyysaste on myötäillyt varsin tarkkaan investointiasteen vaihteluita; näiden välinen korrelaatio on siis erittäin suuri. Mitä vähemmän on investointeja, sitä korkeampi on myös työttömyys ja sitä vähemmän on odotettavissa tuotannon kasvua.
Suomessa työttömyysaste laski 1990-luvun laman jälkeen vähittäin aina vuoteen 2008 asti, samaan aikaan kun investoinnit jonkin verran nousivat. Sen jälkeen tapahtui käänne globaalin talouskriisin takia. Nykyinen noin 20%:n taso on lähestulkoon yhtä alhainen kuin pahimpana lamavuonna 1993. Suomessa tehdasteollisuuden osuus kokonaistuotannosta on pudonnut jo 15 prosenttiin, vuoden 2000 yli 25 prosentista.
Vientimarkkinoiden taantuminen, globaali rahoituskriisi ja euroalueen ongelmat eivät ole olleet ainoita syitä viimeaikaiseen negatiiviseen kehitykseen. Kysymyksessä on myös osin itse aiheutettu kriisi. Vaikka oleellinen osa esimerkiksi metsäteollisuuden vaikeuksista selittyy paperin käytön vähentymisellä tärkeimmissä vientimaissa, suomalaiset monikansalliset yritykset ovat yhtäältä valinneet olla tällä hetkellä tekemättä merkittäviä investointeja ja toisaalta laajentaneet liiketoimintaa ulkomaille kotimaan kustannuksella. Elektroniikkateollisuuden lasku puolestaan selittyy paljolti Nokian romahduksella, mikä voidaan pitkälti tulkita myös itse aiheutetuksi.
Nyt Suomen yritysvero on OECD:n keskitason alapuolella.
Viime vuosikymmeninä yritysten verotus on laskenut dramaattisesti. Kansainvälisen verokilpailun myötä useimmat maat ovat laskeneet yritysveroa merkittävästi. Myös Suomen suhteellinen asema on muuttunut. Aiemmin Suomessa oli maailman korkein yritysvero. Nyt Suomen yritysvero on OECD:n keskitason alapuolella.
Kun yritysvero 1980-luvun alkupuolella oli 60%, Suomen kansantalous kasvoi 4-5 prosentin vuosivauhtia. Nyt kun yritysvero on enää vain 20%, kasvua ei ole lainkaan ja investoinnit ovat poikkeuksellisen alhaisella tasolla. Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja muut suuryritysten puolestapuhujat yhä edelleen suosittelevat rutiininomaisesti lisäveronalennuksia keinona piristää investointeja, vaikka historiallisten kokemusten perusteella pitäisi olla selvää, että veroaleresepti ei toimi. Näiden eturyhmien todellisena tavoitteena näyttäisikin olevan johdon ja omistajien tulo-osuuden kasvattaminen.
Ratkaisuna veroton investointivaraus?
Investointiaste on siis aito ongelma, mutta ongelmaa ei ole mahdollista ratkaista yritysveroa edelleen alentamalla. Loppukesästä ja alkusyksystä 2016 Suomessa käytiin keskustelua investointivarauksen tekemisestä verottomaksi. Olisiko se sellainen toimenpide, joka voisi piristää investointeja?
Investointivaraus tarkoittaisi sitä, että yritys voisi tehdä verotettavasta voitostaan varauksen, josta se ei maksa veroa. Jos yritys käyttää varauksen tietyn ajan kuluessa investointiin, sen ei tarvitse maksaa varaukseen liittyvää yhteisöveroa edes jälkeenpäin. Jos investointia ei tehdä aikarajan kuluessa, varaus purkautuu ja yritys maksaa siitä veron.
Ajatuksena on, että tällainen varaus kannustaa investointeihin. Yksi tapa ajatella asiaa on, että varauksen avulla yritys saa valtiolta ikään kuin ”veroluottoa”, jolla se voi rahoittaa investointeja tavallisen lainan sijasta. Yhtä tärkeä näkökohta on, että jos verotasoa ei muuteta, tällainen osittainen verovapaus tosiasiassa laskee yritysverotusta.
Sipilän hallituksen esitys sai osakseen kritiikkiä monilta eri suunnilta. Vasemmistossa huolta herätti ennen kaikkea yritysten ja siten pääoman verotuksen aleneminen taas kerran, kun taas liikemaailman keskuudessa olisi mieluummin haluttu juuri suora veroale.
Uusklassinen talousajattelu puolestaan nojaa täydellisen kilpailun mallin prototyyppiin kapitalistisesta markkinataloudesta. Uusklassisen teorian mukaan verotuksen täytyy olla neutraalia, koska silloin markkinat välittävät informaatiota ja toimivat parhaiten. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna investointivaraus voisi siis vääristää kilpailua. Emeritusprofessori Heikki Niskakangas tiivisti tämän näkökulman Helsingin Sanomissa elokuussa: ”peruslähtökohta on se, että verotuksen tulee olla neutraalia, verokantojen matalia ja veropohjien tiiviitä”.
Mitä uusklassiseen taloustieteen uskoon vapaisiin markkinoihin tulee, jo Michał Kalecki ja John Maynard Keynes osoittivat sen logiikan heikkouden.[1] Uusklassikkojen ajatus markkinoiden itsesäätelevästä tehokkuudesta on siis perusteeton ja liikemaailman haluama veroaleresepti taas jo todettu toimimattomaksi. Nämä näkökulmat eivät riitä perusteluiksi hylätä investointivarauksen ideaa.
Vasemmiston huoleen puolestaan on helppo vastata. Verokantaa voitaisiin reippaasti nostaa samalla kun joko kaikki investoinnit (muutenkin kuin esimerkiksi vain poistoina), tietyntyyppiset investoinnit tai investointivaraus tehtäisiin verottomiksi. Tulonjakovaikutukset riippuvat näiden verojen poistojen ja verokantojen muodostamasta kokonaisuudesta.
Investointien tai investointeja varten tehtyjen varausten verovapaus on yksi mahdollisuus ja jos verokantaa samalla nostettaisiin, se voisi olla vasemmistolaisesta näkökulmastakin mielekäs.
Tarvitsemme julkisvallan toimenpiteitä investointilamasta noustaksemme. Investointien tai investointeja varten tehtyjen varausten verovapaus on yksi mahdollisuus ja jos verokantaa samalla nostettaisiin, se voisi olla vasemmistolaisesta näkökulmastakin mielekäs. Ensisijaisena tavoitteena on vaikuttaa yksityisiin päätöksiin tekemällä reaali-investoinnit osinkojenmaksua ja rahasijoituksia kannattavammiksi. Tämä on kuitenkin vain yksi keino monien joukossa.
Julkisten investointien laajentaminen
Kaikkein suorin ja välittömin tapa lisätä investointeja ja investointitavaroiden ja -palvelusten tuotantoa on laajentaa julkisia investointeja. Esimerkiksi nykyisessä Suomen tilanteessa viisi miljardia euroa vuodessa lisää julkisiin investointeihin nostaisi investointiasteen 22-23 prosenttiin. Julkisten investointien kerroinvaikutus talouden kasvuun on suurin juuri siksi, että investoinnit ovat suhdanneherkkiä ja keskeisesti tuottamassa talouden vaihteluita.
Julkiset investoinnit ovat erityisen tärkeitä taannehtivan kehityksen vallitessa. Sen sijaan noususuhdanteen aikana lisääntyneitä julkisia tuloja kannattaa käyttää enemmän esimerkiksi julkisten velkojen poismaksuun. Talouspolitiikan pitää olla vastasyklistä, eli julkisen vallan tulee tasoittaa talouden suhdannevaihteluita.
Toisaalta julkisilla investoinneilla ja yksityisten investointien ohjaamisella on monia muitakin tavoitteita kuin talouden syklien lieventäminen. Julkisilla toimenpiteillä voidaan luoda uusia markkinoita ja teknologiaryppäitä ja siten tulevan kasvun perustaa. Epävarmuus ja suuret riskit estävät yksityisiä, voittoa tavoittelevia yrityksiä toimimasta tavalla, joka on kokonaisuuden kannalta järkevää.
Yhtä tärkeää on se, että nykymaailmassa kasvua pitää voida ohjata sellaisiin suuntiin, jotka edesauttavat luonnon moninaisuuden ja palautemekanismien ylläpitoa. Myös siirtyminen fossiilisten polttoaineiden jälkeiseen teolliseen talouteen edellyttää massiivisia investointeja.
Julkisia ja yksityisiä investointeja ohjaamalla voidaan luoda pohjaa esimerkiksi neljännen sukupolven kestävän energiantuotannon teknologioille ja tukea uusien yritysten ja osuuskuntien syntymistä näillä aloilla Suomessa ja Euroopassa. Ekotuotanto tulee laajenemaan. Näin voidaan tietoisesti rakentaa suhteellista etua maailmanmarkkinoilla.
Kirjoittaja toimii professorina Helsingin yliopiston politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksessa.
[1] Se, että reaalikorkotaso on nolla tai negatiivinen, samalla kun investoinnit ovat historiallisen alhaisella tasolla, kertoo huonoista tulevaisuusodotuksista. Tulevaisuuteen liittyy aina merkittävää epävarmuutta – taloudellista tulevaisuutta ei voi koskaan tarkkaan ottaen ennustaa – mutta jos hintojen odotetaan pikemminkin laskevan kuin nousevan ja markkinoiden pikemminkin supistuvan kuin laajenevan, investointeja ei kannata tehdä, vaan tuotto kannattaa mieluummin maksaa johdolle palkkioina ja bonuksina ja omistajille osinkoina. Eli tuotot kannattaa kuluttaa ja sijoittaa rahoitusmarkkinoille.Erityisesti Kalecki ja hänen seuraajansa ovat korostaneet ajallisten viiveiden merkitystä. Ensin tehdään investointipäätös. Sen jälkeen alkaa investointitavaroiden ja -palvelusten tuotanto. Vasta kun mahdollisesti vuosia kestävä investointiprojekti on saatettu loppuun, saattaa uusi tuotanto alkaa. Myönteisiä investointipäätöksiä tehdään eniten silloin kun tulevaisuus näyttää välittömien kokemusten perusteella parhaimmalta, eli noususuhdanteessa juuri ennen käännettä alaspäin, joka puolestaan alkaa kun talouteen muodostuu merkittävää ylituotantokapasiteettia. Investoinnit ovat suhdanneherkkiä sekä lisäksi olennaisesti mukana luomassa talouden syklejä. Toisaalta hajautetut kapitalistiset markkinat voivat ajautua myös sellaiseen pitkäaikaiseen tai pysyväisluonteiseen tilaan, jossa huonot odotukset ja alhaiset investoinnit ruokkivat toisiaan. Muun muassa finansialisaatiokehityksellä ja eriarvoistumisella on taipumusta tukea tällaista kehitystä.
