Vasemmisto on tyytynyt häviämään ja olemaan moraalisesti oikeassa, väittää David Graeber. Hänen mukaansa konkreettiset kokemukset luovat kuitenkin uusia mahdollisuuksia ja toivoa. Rojavan libertaarisosialistista yhteiskuntakokeilua hän pitää ”tärkeimpänä poliittisena tapahtumana sitten Espanjan 1930-luvun vallankumouksen”.

London School of Economicsin professori David Graeber on yksi tämän hetken tunnetuimmista antropologeista. Hänen mittavan tuotantonsa tunnetuin teos on vuonna 2011 julkaistu velan historiaa käsittelevä Debt: The First 5000 Years. Graeberin viimeisin kirja The Utopia of Rules: On Technology, Stupidity, and the Secret Joys of Bureaucracy julkaistiin vuonna 2015. Sen teemoja varioiden Graeber puhui huhtikuussa Hampurin yliopistolla byrokratian vaikutuksista yhteiskunnallisiin liikkeisiin ja erityisesti Rojavan libertaarisosialistiseen yhteiskuntakokeiluun.

Syyrian sisällissodan seurauksena Pohjois-Syyriassa (kurdinkieliseltä nimeltään Rojava) syntyi vuonna 2012 valtatyhjiö. Kurdienemmistöisen alueen asukkaat käyttivät tilannetta hyväkseen ja aloittivat saman vuoden heinäkuussa kansannousun, joka johti Rojavan vallankumoukseen. Graeber matkusti osana akateemista delegaatiota Rojavan autonomiselle alueelle vuoden 2014 joulukuussa tutustumaan alueen omalaatuiseen yhteiskuntakokeiluun.

“Kuulin kurdiliikkeen kääntymisestä libertaarisosialistiseen suuntaan jo vuosia sitten ja pidin sitä kiinnostavana kehityskulkuna. Kesti kuitenkin jotain vuosia ennen kuin sain siitä mitään konkreettista tietoa. Antropologina minua kiehtoo erot siinä miten samat periaatteet voidaan laittaa käytäntöön. Halusin tietenkin oppia enemmän.”

Hampurissa Challenging Capitalist Modernity III -konferenssissa pitämässään luennossa Graeber julisti Rojavan vallankumouksen olevan “tärkein poliittinen tapahtuma sitten Espanjan 1930-luvun vallankumouksen”. Sitä uhkaa ISISin ja Turkin armeijan kaltaisten ulkoisten uhkien lisäksi kuitenkin byrokratisoituminen, jota vastaan kaikki poliittiset toimijat joutuvat kamppailemaan.

Osallistuessaan vuosituhannen vaihteessa oikeudenmukaista globalisaatiota ajaneeseen liikkeeseen Graeber ymmärsi, että kapitalismi on synnyttänyt ensimmäistä kertaa historiassa demokraattisen hallinnan ulottumattomissa olevan planeetanlaajuisen byrokraattisen koneiston. Tämä koneisto koostuu IMF:n, Maailmanpankin ja suuryritysten kaltaisista ylikansallisista instituutioista, joiden virkamiehet ja johto päättävät kaikkia ihmisiä koskevista asioista.

Kun Rojavan kaltaiset toisenlaista yhteiskuntaa rakentamaan pyrkivät alueet alkavat toimia näiden ylikansallisten instituutioiden kanssa, vaarana on, että ne alkavat mukautua niihin ja voivat menettää kykynsä haastaa kapitalismia. Toisaalta sisäinen byrokratisoituminen uhkaa myös kaikkia yhteiskunnallisia liikkeitä, jos niiden osallistujat tekevät toimintaa ohjaavista periaatteista toteltavia sääntöjä.

Luuserivasemmisto

Rojavan vallankumous on synnyttänyt toivoa ympäri maailmaa vuosia jatkuneen Syyrian sisällissodan keskellä. Samaan aikaan Donald Trumpin valinta presidentiksi ja Brexit tekevät tulevaisuuden näkymistä entistä synkempiä ainakin Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa. Eri puolilla maailmaa mietitään, miksi tämä kaikki tapahtuu juuri nyt. Oikeiston nousu yhdistää myös sitä vastustavia ihmisiä, mikä näkyi Trumpin virkaanastujaisten ympärillä järjestetyissä suurissa mielenosoituksissa.

Samaan aikaan ihmiset kuitenkin vaikuttavat olevan tottuneita asioiden pahenemiseen. “Minua häiritsee se, miksi niin suuri osa vasemmistoa ei edes vaikuta haluavan avartaa horisonttiaan ja miettiä mikä kaikki on mahdollista. He ovat lähes tyytyväisiä puolustuskannalla olemiseen”, väittää Graeber.

Graeber on kirjoittanut “luuserivasemmistosta”, jolla hän tarkoittaa vasemmiston sisäistämää tappiomielialaa. Vasemmisto on tottunut häviämään ja olemaan samaan aikaan moraalisesti oikeassa. Vasemmiston piirissä vaikuttaa olevan vallalla sellainen käsitys, että häviämisessä on jotain romanttista, esittää Graeber. Jos miettii kaikista suurimpia ja romantisoiduimpia tapahtumia vasemmistolaisessa historiassa, niitä yhdistää epäonnistuminen sisäisten ristiriitojen tai ulkoisen voiman takia. Esimerkistä käyvät väkivaltaisesti tukahdutettu Pariisin kommuuni tai Espanjan vallankumous. Voidaan puhua jopa voittamisen mahdollisuutta koskevasta pelosta. “Voittamiseen kuuluu vastuu ja mahdollisuus siitä, että asiat menevät jollain hirvittävällä tavalla pieleen.”, Graeber pohtii.

”Kävellessäsi huoneeseen jossa on tuhat tai kaksi tuhatta ihmistä tekemässä kollektiivisesti päätöksiä ilman johtajarakennetta, joudut miettimään hetken.”

“Minulle yksi tärkeimmistä valaistumisen hetkistä oli, kun osallistuin globaalia oikeudenmukaisuutta ajaneeseen liikkeeseen vuosituhannen vaihteessa. Toimme esiin globaalin hallinnan epädemokraattisia muotoja, mutta teimme sen tavalla joka esitti niiden olevan paitsi huonoja myös tarpeettomia. Yhteiskunta on mahdollista järjestää täysin erilaisella tavalla.” Graeberin mukaan ihmisiä ei voi selittämällä vakuuttaa siitä, että todellinen suora demokratia on mahdollista. ”Sen voi ainoastaan näyttää ihmisille. Se toimi minun kohdallani.”

Graeberin mukaan toivo ankkuroituu nimenomaan uusia mahdollisuuksia avaaviin konkreettisiin kokemuksiin. ”Kävellessäsi huoneeseen jossa on tuhat tai kaksi tuhatta ihmistä tekemässä kollektiivisesti päätöksiä ilman johtajarakennetta, joudut miettimään hetken. Jos sinulle on sanottu hienovaraisin keinoin koko elämäsi ettei se ole mahdollista ja näet sen olevan mahdollista koko suhtautumisesi maailmaan muuttuu – miten monet toiset mahdottomat asiat ovat itse asiassa mahdollisia?”

Byrokratiasta ja väkivallasta

Byrokratia on saavuttanut ennennäkemättömän laajat mitat ja se vaikuttaa ihmisen elämään niin yksilöllisellä kuin maailmanlaajuisella tasolla. Suomessa työttömät ihmiset pakotetaan palkatta ottamaan vastaan erilaisia hanttihommia tukien menettämisen pelossa. Turvapaikanhakijat taas lähetetään Kabuliin kuolemaan, koska maahanmuuttoviraston papereissa maa luokitellaan turvalliseksi. Toisten viranomaisten papereissa sanotaan Suomen kansalaisille, ettei maahan ole turvallista matkustaa.

Miten ihmiset voivat taistella jopa hengenvaarallista byrokratiaa vastaan? “On tärkeää paljastaa se, miten absurdista asiasta on kysymys. Byrokraattiset menetelmät ovat olemassa sen takia, ettei ihmisten tarvitsisi miettiä todellisuutta tai sitä millaista politiikkaa oikeasti tehdään. Laadit paperilla hyvältä kuulostavan sääntöjen järjestelmän, jonka ei ole tarkoituskaan toimia käytännössä sillä tavalla miten sen sanotaan toimivan. Tämän erottelun ansiosta ihmisille voidaan tehdä asioita, joita ei voitaisi perustella millään tavalla jos myönnettäisiin mistä on todellisuudessa kysymys.” Tässä piilee Graeberin mukaan ongelman ratkaisu. ”On paljastettava mitä todellisuudessa tapahtuu, millaista väkivaltaa byrokratian taakse kätkeytyy. Persoonattomat mekanismit eivät kuitenkaan itsessään ole pahoja ja jopa vapaassa yhteiskunnassa olisi sellaisia tiettyyn pisteeseen asti. Vaarallisia niistä tulee silloin, kun niitä turvataan väkivallalla.”

Onko byrokratiassa siis lopulta kyse väkivallasta? Graeberin mukaan byrokratiaa on pääasiassa esiintynyt väkivallalla tuettuna, mikä juuri tekee siitä niin kauheaa. Hän pohtii, että persoonattomista mekanismeista tuleekin byrokratiaa ehkä vasta sitten, kun niihin lisätään fyysisen väkivallan elementti. Jos byrokratiaan ei sisälly taustalla olevan väkivallan elementtiä, meidän pitäisi ehkä kutsua sitä joksikin muuksi. Emme tiedä juurikaan muunlaisista järjestelmistä, sillä kaikki parhaiten tuntemamme nykyaikaiset hallintorakenteet ovat aina väkivallalla tuettuja.

Kirjoja hevonpaskatyöstä, kuninkuudesta ja Madagaskarin merirosvoista

Laaja-alaisesti eri aihepiireistä kirjoittavan Graeberin julkaisutahti ei ole hiipumassa. Hän työstää parhaillaan kolmea kirjaa eri aiheista ja yhtä pidempiaikaista tutkimusta yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta. Tarkoitukseltaan turhia hevonpaskatöitä käsittelevän artikkelin jälkeen Graeberille esitettiin toivomus kirjoittaa kokonainen teos aiheesta.

“Juuri nyt työstän hevonpaskatöistä kirjaa, jonka lupasin tehdä. Olen itseasiassa koostanut ihmisten kirjoittamia kertomuksia. Tein gmail-tilin nimeltä doihavebsjoborwhat@gmail.com [suom. onkominullahptvaimikä@gmail.com] ja olen kysynyt ihmisiltä onko sinulla ollut koskaan täysin merkityksetöntä ja hyödytöntä työtä – kerro minulle kaikki siitä. Sain kertomuksia 150-sivun verran ja nyt olen lajitellut niitä erilaisilla värikoodeilla muodostaakseni niiden pohjalta argumentin.”

Viimeistelyssä on kuninkuutta ja suvereniteetin alkuperää käsittelevä teos, jonka Graeber kirjoitti yhdessä entisen opettajansa Marshall Sahlinsin kanssa. Hän lupaa sen lopputuloksen yllättävän lukijat. Sen oheistuotteena syntyi myös pieni teos Madagaskarin merirosvoista sekä heidän utopioistaan ja kadonneesta historiastaan.

Kirjoittaja Juho Narsakka on vapaa toimittaja, jolle tärkeää on kansainvälinen solidaarisuus ja ihmisten vapaa liikkuvuus.