Vuotta 2017 on kulunut reilu pari viikkoa ja olen törmännyt jo kahteen mieleenpainuvaan vetoomukseen. Ensimmäinen hätkähdytti enemmän.  Se oli suunnattu Suomen hallitukselle ja maahanmuuttovirastolle ja sen allekirjoitti 16 vaikutusvaltaista entistä päätöksentekijää presidentti Tarja Halosesta kirjailija-poliitikko Jörn Donneriin, arkkipiispa John Wikströmiin ja entiseen Euroopan ihmisoikeusasiamieheen Jacob Södermaniin.

Vetoomuksen allekirjoittajat muistuttivat siitä, että kielteisten turvapaikkapäätösten suhteellinen osuus on Suomessa paljon korkeampi kuin muissa vastaavissa maissa, mikä on johtanut moniin tragedioihin.  Vetoomus muistutti myös siitä, että turvapaikkapolitiikan tarkoituksena on auttaa ja tukea hätää kärsiviä, sekä siitä, että Suomen tulee noudattaa kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.

Toinen vetoomus, johon törmäsin, tuli Tarttumattomien sairauksien verkostolta. Tämä verkosto – johon kuuluu esimerkiksi Aivoliitto, Suomen Mielenterveysseura ja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim – vetoaa hallitukseen alkoholilain kokonaisuudistukseen liittyen. Järjestöjen mielestä vahvojen oluiden, siiderien ja limuviinojen tuominen ruokakauppoihin ja kioskeihin on haitallista ja vastoin kansainvälisen alkoholipolitiikan yleistä suuntaa. Edellä mainitut järjestöt – kuten myös esimerkiksi Lääkäriliitto monta kertaa aiemmin – muistuttivat siitä, että lakimuutos lisää väistämättä terveyshaittoja ja siitä seuraa välilliset haitat mukaan lukien miljardiluokan kulut.

Vetoomuksia maailmassa riittää. Miksi nämä vaivaavat minua?

Ensinnäkin ihmisoikeudet ovat asioita, joista ei entisen presidentin tai oikeusasiamiehen pitäisi joutua muistuttamaan sivistysvaltion hallitusta. Sisäministeriön joulun alla lanseeraama laittoman maassa oleskelun ehkäisyn ja hallinnan toimenpidesuunnitelma on omalta osaltaan kylmäävä teksti.  Vai miltä kuulostaa lause  ”Selvitetään, onko pakkokeinojen käyttöä ohjaavan suhteellisuusperiaatteen asettamissa rajoissa mahdollista säätää ulkomaalaisrikkomuksen selvittämisessä käytettäväksi sellaisia pakkokeinoja, jotka eivät nykyään ole käytettävissä”?

Alkoholilain uudistus puolestaan kertoo yhteiskunnasta, jossa ihmisen on saatava koko ajan valita, mutta elinkeinoelämä lyö tahtia noille valinnoille.

Kun tähän yhdistetään yleistynyt perustuslaille naureskelu, olemme matkalla yhteiskuntaan, jollaisessa en halua elää. Näimmehän jo viime vuonna, miten kansanedustaja Laura Huhtasaari kysyi eduskunnassa, voisiko Suomi kokonaan luopua turvapaikanhakuoikeudesta – toisin sanoen irtautua yksipuolisesti suitsait velvoittaviin ihmisoikeussopimuksiin nojaavasta lainsäädännöstä.

Alkoholilain uudistus puolestaan kertoo yhteiskunnasta, jossa ihmisen on saatava koko ajan valita, mutta elinkeinoelämä lyö tahtia noille valinnoille. Kuten joku viisas asiasta jo kirjoitti – lastensuojelussa nähdään kyllä, että lapset eivät valitse juovia vanhempia.

Niin kauan, kuin mikään muu ei auta, vetoomuksia on ilman muuta tehtävä. On puhuttava, lobattava ja jankattava.

Mutta liian usein tulevat mieleen filosofi Hannah Arendtin ajatukset totalitarismin synnystä:  se alkaa, kun epänormaalista tulee yhtäkkiä normaalia. Kuten nyt vaikka perustuslain tai kansanterveyden tai tieteellisen asiantuntemuksen halveksunnasta.