Elämme kaikki vähintäänkin arktisen kanssa, sillä se mitä arktisella alueella – ja myös Etelämantereella – tapahtuu, vaikuttaa kaikkialla muualla maapallolla, ja päinvastoin. Sulavat jäämassat muuttavat säämalleja: merten lämpötila nousee ja merivirrat ovat siirtymässä muuttaen samalla kalojen ja muiden merieläinten reittejä. Tämä taas vaikuttaa paitsi ihmisten myös meressä elävien lajien ruoansaantiin.
Ympäristöaktivistit ovat jo kauan käyttäneet kampanjoinnissaan kuvia arktiselta alueelta – jäävuoria, jääkarhuja, naaleja ja muita villieläimiä – nostaakseen tietoisuutta ilmastonmuutoksesta ja konkretisoidakseen kasvihuonekaasujen aiheuttamia uhkia. Mutta miten nämä kuvat kiertävät ja mitä ne merkitsevät ihmisille, jotka asuvat nimenomaan Euroopan arktisilla alueilla?
Jotkut kampanjat ovat vieneet taiteilijoita ja toimittajia napa-alueille suuntautuville risteilyille, jotta he voisivat nähdä itse millaisia muutoksia alueilla on käynnissä ja kertoa vaikutelmissaan laajemmalle yleisölle kotimaissaan. Tällaiset risteilyt ovat luonnollisesti eräs turismin muoto.
Arktiset kohtaamiset -tutkimusprojektissa (Arctic Encounters) vertaillaan Arktista koskevia matkakirjoituksia ja kuvia siihen, miten paikalliset näkevät alueelle suuntautuvan turismin. Tästä asetelmasta voidaan johtaa ainakin kaksi tärkeää kysymystä.
Ensinnäkin, mikä on Arktis?
Kysymykseen on olemassa monia vastauksia: maantieteellinen määritelmä (esimerkiksi: 66. leveysasteelta pohjoiseen), kasvitieteellinen määritelmä (puurajan pohjoispuolinen alue) ja meteorologinen määritelmä (kesän päivittäinen keskilämpötila pysyttelee alle 10 celsiusasteen). On kuitenkin olemassa myös poliittisia määritelmiä, jotka ovat ristiriidassa keskenään. Eräs niistä on ”kaukainen pohjoinen” (High North), joka on lähtöisin Norjasta. Pohjoisen Jäämeren rantavaltioita nimitetään usein arktisiksi, vaikka monilla muillakin valtioilla, sekä Euroopan unionilla, on nykyään arktista aluetta koskevia politiikkalinjauksia. On syytä pitää mielessä, että vaikka Antarktis on valtava manner, Arktis koostuu jäämassasta.
Arktis on itse asiassa edelleen kolonialistinen projekti
Monet näistä määritelmistä sulautuvat epämääriseksi arktisten kuvien ja liioitteluun taipuvaisten kuvausten massaksi, joka leimaa alueelle suuntautuvaa turismia. Suurin osa näistä kuvauksista toistaa yhtä tai kahta kulunutta tarinaa: toinen niistä koskee arktisille alueille suuntautuvia tutkimusretkiä ja tarinaan kuuluu olennaisella tavalla armottoman luonnon ja hyytävien olosuhteiden kuvailu. Toinen tarina liittyy ekologisiin diskursseihin, joita hallitsevat villieläimet ja koskemattomat maisemat, joissa ei ole jälkiä ihmisen läsnäolosta (tämä on yhteinen piirre tutkimusretkitarinoiden kanssa).
Näitä käsityksiä yhdistää ajatus Arktiksesta yhtenäisenä alueena. Arktiksen käsitteessä on jotain samaa kuin ”Afrikassa” tai ”Aasiassa”. Nämä termit ja ideat niputtavat hämmentävän moninaisuuden yhtenäiseksi alueeksi. ”Arktinen” on omittu viime aikoina moniin eri tarkoituksiin, ja siitä on tullut kätevä poliittinen väline (tästä eteenpäin, kuvittele nämä termit aina lainausmerkkien sisälle). Yhtäkkiä Norjan pohjoisin yliopisto on omaksunut nimen ”Norjan arktinen yliopisto”. On ymmärrettävää, että Tromssan yliopiston ja Finnmarkin korkeakoulun yhdistyessa uusi nimi tarvittiin, mutta merkille pantavaa on, että valittu nimi korostaa Arktiksen ideaa merkityksellisenä paikkana ja korostaa termin merkittävyyttä. Yliopisto voidaan nyt strategisesti yhdistää suoraan kasvavaan poliittiseen kiinnostukseen aluetta kohtaan.
Tuore näyttely Louisiana nykytaiteen museossa Tanskassa oli nimetty yksinkertaisesti ”Arktikseksi”. Näyttely vahvisti jälleen Euroopassa ja Yhdysvalloissa ihmisten mielikuvaa arktisesta alueesta tutun kuvaston avulla – se esitteli kuvia ylväästi kelluvista jäävuorista sekä esineitä ja kuvia arktisilta tutkimusretkiltä rinta rinnan jääkairausnäytteiden ja jäätiköiden sulamisesta kertovien tieteellisten raporttien kanssa. Näyttely keskittyi lähinnä siihen mielikuvaan, joka Arktiksesta etelässä vallitsee. Ikävä kyllä, se samaan aikaan toisinsi kritiikittömästi näkemystä Arktiksesta ”jäisenä jättömaana” ja tutkimusmatkailijoiden leikkikenttänä. (Katso Lars Jensenin kommentit näyttelystä.)
Näyttelyn puolivälissä esiteltiin pieni kokoelma antiikkisia inuiittiesineitä sekä Nanook – pakkasen poika (Nanook of the North) -dokumenttielokuva. Nämä olivat ainoita todisteita siitä, että alue, jota me kutsumme Arktiseksi on kaikkea muuta kuin arktista jättömaata, niin kuin se etelän mielikuvissa ja tieteessä usein esitetään. Kuten Marionne Cronin hiljattain eräässä tieteellisessä konferenssissa esitti, jos tutkit riittävän tarkasti matkatarvikkeita, joita eräät kuuluisat tutkimusmatkailijat kantoivat mukanaan arktisilla retkillään, alkuperäiskansojen läsnäolo paistaa niistä läpi selkeästi, sillä he toimittivat tutkimusretkeilijöiden seuruille suurimman osan vaatetuksesta, tarvikkeista ja muonasta, joita tutkimusretkeilijöiden seurueet tarvitsivat. Tästä huolimatta näitä merkkejä voi olla vaikea nähdä, sillä niiden häivyttämiseen on nähty paljon vaivaa.
Uudelleen nimetty Norjan arktinen yliopisto antaa vihjeen siitä, että nykyhetken Arktis on erittäin moderni paikka. Silti itsepintainen ajatus arktiksesta tyhjänä tilana ja jatkuva kuvavirta auringonlaskun värittämistä jäävuorista jättää varjoonsa sen tosiasian, että alkuperäiskansat ovat asuttaneet pohjoista hyvin pitkän ajan, ja asuvat siellä edelleen. Idea tyhjästä, asumattomasta alueesta on jo kauan oikeuttanut koloniaalisen laajentumisen arktiselle alueelle, ja ajatus palvelee tätä tarkoitusta edelleen. Postkoloniaalisen Arktiksen tutkimukseen keskittyneen konferenssin (Postcolonial Arctic conference) osanottajista eräät esittivät, että Arktis on itse asiassa edelleen kolonialistinen projekti, vaikka kutsuisimme sitä postkoloniaaliseksi tai uuskolonialistiseksi.
Toinen suuri kysymys on, mitä tarkoitamme turismilla? Olkoon se kuitenkin kokonaan toisen tekstin aihe.
Kirjoittaja on yliopistollisten oppiaineiden rajoja ylittävä antropologi, joka on työskennellyt suunnittelun, maantieteen ja antropologian laitoksilla. Hän on tällä hetkellä Kulttuurisen turismin lehtori Leeds Beckett yliopistossa sekä Energiatutkimuksen lehtori Durhamin yliopiston antropologian oppiaineessa.
Alkuperäinen artikkeli on julkaistu 4.6.2014 Savage minds -blogissa. Englanninkielisen artikkelin voi lukea osoitteessa: http://savageminds.org/2014/06/04/we-all-live-in-the-arctic Käännös: Niina Oisalo.