Kansallisten symbolien, kuten lippujen ja vaakunoiden, käyttö on keskeinen osa nationalismia. Niiden käytöstä on monenlaisia näkemyksiä myös vasemmiston sisällä.
Vasemmistoliiton aktiivi Suldaan Said Ahmed on pyrkinyt ottamaan suomalaisuuden symboleita haltuun ja käyttämään niitä suvaitsevaisuutta edistävästi. Tulisiko leijonariipus kääntää suvaitsevaisen Suomen symboliksi? Vai ruokkiiko tämä kenties vain uudenlaista ulossulkemista tai suomalaistamista?
Peruste kutsui Said Ahmedin debatoimaan aiheesta nationalismikriittisen aktivistin Henrik Jaakkolan kanssa.
Suldaan Said Ahmed: Leijonakorun käyttö on pelkojeni voittamista
Teininä Joensuussa liikkuessani pelkäsin joka ikistä vastaan tulevaa, jolla oli leijonakoru tai kiitos-logolla varustettu Suomi-paita päällään. Pelkäsin ja olin aina 110-prosenttisen varma että vastaan tuleva on rasisti, joten menin aina valmiustilaan, ja olin valmis siihen että kohta se sanoo jotain rasistista tai yrittää lyödä.
Minulle leijona merkitsi jo itsessään rasistista symbolia, jota vain rasistit kantoivat. Jos rehellisiä ollaan, niin valitettavasti melkein joka ikisellä, joka sanoi noina aikoina jotain rasistista tai yritti käydä kimppuun, oli leijonakoru tai -paita ja näin ollen pelkoni oli siltä osin aiheellinen.
On hieno tunne, kun saa voittaa omia pelkojaan ja tajuaa että symboli itsessään ei ole paha, vaan se miten symbolia käytetään ja miten sen kantaja käyttäytyy. Ja tämä pätee kaikkiin aatteisiin ja ideologioihin.
En halua tehdä päätöksiä kenenkään puolesta enkä pakottaa tai tuputtaa ihmisiä käyttämään leijonakorua. Mutta kun kerran Suomi on meidän kaikkien isänmaa, miksi jättää käyttämättä jotain, mikä symboloi sitä mitä rakastaa? Senkö takia, että sen maine on pilattu tai että siitä on tullut tietyn ryhmän merkki? Eikö olisi aika aloittaa leijonan kunnian palauttaminen, jotta se voisi olla symboli kaikille suomalaisille? Pienen äänekkään vähemmistön ei saa antaa omia sitä. Tämän vuoksi olen ottanut leijonan osaksi omaa poliittista toimintaani ja kampanjointiani.
En ymmärrä ajatusta, että jos rasistit ovat pilanneet jonkin asian, se pitäisi jättää kokonaan heille. Mielestäni näin ei pitäisi olla. Isänmaallisuus on parhaimmillaan silloin kun se merkitsee rakkautta, välittämistä ja solidaarisuutta kaikkia ihmisiä kohtaan. Viha ja katkeruus eivät ole isänmaallisuutta. Ne lisäävät vastakkainasettelua ja kahtiajakautumista.
Eli ollaan kaikki terveellä ja kauniilla tavalla isänmaallisia. Haluan nähdä Suomen 100-vuotis juhlavuoden kunniaksi, että ne jotka haluaisivat leijonakorua käyttää, uskaltaisivat tehdä sen ylpeinä ja tulisivat mukaan tähän käynnistämääni leijonan takaisinottokampanjaan. Yksi paikka aloittaa on tekstiilifirma Finlaysonin 100 leijonaa -kampanja, jossa jokainen voi suunnitella itsensä näköisen leijonan Suomelle, eli keksiä itse, minkä näköistä leijonaa haluaisi käyttää koruna, kassina tai ihan minä vaan.
Nyt aikuisena haluan ehdottomasti käyttää leijonakorua. Haluan samalla tekoni olevan viesti niille muille, jotka eivät vielä ole uskaltaneet ottaa symbolia käyttöön, että leijona kuuluu meille kaikille. En halua nähdä sellaista Suomea, jossa kenenkään suomalaisuutta määrittelee oma tausta. Haluan nähdä ja olla mukana rakentamassa Suomea, jossa on monta eri tapaa olla suomalainen ja jossa ei anneta rasistien määritellä suomalaisuutta. Voitetaan siis pelkomme!
Henrik Jaakkola: Nationalismi on eliitin työkalu
Suomen leijonavaakuna ja muut kansalliset symbolit ovat alusta alkaen olleet osa ylhäältä alas saneltua projektia, jossa eliitti on pyrkinyt esittämään ”suomalaisuuden” hallitsevia ja hallittuja yhdistävänä siteenä. Projekti on ollut tehokas ja sen seuraukset näkyvätkin esimerkiksi rasistisessa väkivallassa, jota sinä Suldaan olet kohdannut.
Oikeistolle on hyödyllistä, että valkoiset suomalaiset työläiset ajattelevat ongelmiensa johtuvan maahanmuuttajista tai ylipäätään ”erilaisista” tai rodullistetuista ihmisistä, eikä hyvinvointivaltion rakenteita purkavasta eliitistä.
Suldaan, mielestäni et ollut nuorena ennakkoluuloinen tai väärässä tavassasi tulkita leijonariipusten ja Kiitos-paitojen kantajia. Näen myös, että tapasi ottaa suomalaisuuteen liitetyt kansalliset symbolit käyttöösi on vahvaa vastarintaa rasismia vastaan. Uskon, että olet sillä voinut saavuttaa paljon hyvää kehitystä näitä tunnuksia vaalivien keskuudessa. Ennen kaikkea suomalaiseen isänmaallisuuteen samaistuva saattaa hyvinkin avata silmänsä sinut kohdatessaan ja huomatessaan, kuinka hänen stereotyyppiset olettamansa ”ulkomaalaisista” eivät pidäkään paikkansa.
Voiko kuitenkin olla, että samalla vahvistat mallia, jossa esimerkiksi maahanmuuttajan tai rodullistetun ihmisen on osoitettava kiitollisuutta ja kunnioitusta Suomea kohtaan tullakseen hyväksytyksi yhteiskunnassa? Olisi myös rasistista ja sietämätöntä, mikäli muita kuin valkoisia suomalaisia hyväksyttäisiin osaksi yhteiskuntaa vain sillä edellytyksellä, että he samaistuvat suomalaiseen nationalismiin ja sen symboleihin.
Nationalismi olettaa, että meitä yhdistää ennen kaikkea se, mihin maahan olemme syntyneet. Liberaalimpi nationalismi sisällyttää piiriinsä myös muut maassa asuvat, jotka hyväksyvät nationalismin, mutta kaikesta huolimatta kansallismielisyys perustuu nimenomaan kansallisuuteen ja sen yhdistävään merkitykseen.
Internationalistina ja vasemmistolaisena koen puolestani, että yhdistävät asiat syntyvät nimenomaan valta- ja luokkasuhteisiin perustuvien poliittisten kamppailujen kautta. Nationalismi luo vastakkainasetteluja kansakuntien välille. Näen, että nationalismin luoma keinotekoinen kamppailu suomalaisten ja venäläisten tai yhdysvaltalaisten ja meksikolaisten työläisten välillä on suoraan pois mahdollisuuksistamme kamppailla todellisia sortajia vastaan.
Ymmärrän käytännöllisestä näkökulmasta tarpeen koettaa omia nationalismi oikeistolta. Mielestäni se ei ole kuitenkaan kestävä strategia.
Jos puhutaan nationalismista taktiikkana, voidaan se erotella vapauttavaan ja sortavaan. Valloittajan imperialismille alisteinen kansakunta, kuten sadan vuoden takainen Suomi tai nykyinen Palestiina, tarvitsee nationalistisen vapautusliikkeen saavuttaakseen kansallisen itsenäisyyden. Tällöin se on mielestäni ennen kaikkea demokraattinen ja käytännöllinen kysymys – suurissa imperiumeissa keskitetty valta ei mahdollista yksilöille oikeutta osallistua päätöksentekoon.
Itsenäistyneessä valtiossa nationalismi ei kuitenkaan ole alistettujen, vaan alistavien taktiikka. Se voi olla sortavan kansakunnan perustelu toisen kansan alistamiselle ja hallitsevan luokan tapa hajottaa hallittujen keskinäinen solidaarisuus.
Samalla nationalismi on banaalia, arkipäiväistä – se toistuu koulujen aamunavauksissa, liputuspäivien katukuvassa ja poliitikkojen retoriikassa. Juuri tämä huomaamaton toisto tekee nationalismista vahvan ja sitkeän ideologian, jota eliitti kykenee hyödyntämään eri yhteyksissä. Luokkaeroja ja eriarvoisuutta peitellään isänmaallisuudella, mikä ilmenee esimerkiksi siinä, että pääministerimme korostaa leikkausten yhteydessä kuinka olemme kuitenkin ”kaikki samassa veneessä”.
Etkö siis Suldaan näe vaaroja siinä, että kaikki poliittiset puolueet vasemmalta oikealle ottavat valtiollisen, virallisen nationalismin annettuna ja vahvistavat tätä ulossulkevaa ideologiaa? Olisiko sen sijaan tärkeintä vahvistaa niitä siteitä, jotka pohjaavat eriarvoisuutta vastustaviin kamppailuihin?
Suldaan Said Ahmed: Sorron välineet pitää neutralisoida
Ystäväiseni Henrik, ymmärrän todella hyvin näkökulmasi liittyen nationalismiin. Olen kuitenkin itse sitä mieltä, että kaikilta sorron ja alistamisen välineiltä pitäisi pyrkiä viemään pohja ja neutralisoida ne.
Sortajien ja etuoikeutetuissa asemissa olevien vallankäyttäjien pahin pelko toteutuu, kun sorrettu ja vähemmistöön kuuluva henkilö ottaa vallankäytön merkit, tässä tapauksessa nationalismin symbolit, itse käyttöön ja tekee niistä neutraalit. Vallankäyttäjän huomattua symbolin olevankin kaikkien eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvien ja eriväristen ihmisten kantamana, mikä symboli hänelle enää jää jäljelle sulkeakseen isänmaallisuudesta jonkun tietyn ryhmän ulos? Niin kuin vanha afrikkalainen sananlasku sanoo: ”Älä anna vihollisesi ampua sinua omalla nuolellasi”.
Muistan itse kun olin ensimmäistä kertaa hankkimassa jääkiekon maajoukkueen virallista pelipaitaa. Urheilukaupassa myyjä ihmetteli, olenko tosissani. Olin vähän niin kuin kokeilemassa kepillä jäätä. Sama toistui kun menin ostamaan leijonakorun Kultajousesta. Muistan myyjän katseen. Hänen piti tarkistaa, oliko kuullut oikein.
Pelkäsin, miten ihmiset reagoivat, jos kävelen keskustassa leijonapaita päällä. Muistan kun metrossa istuessani kaikki tuijottivat minua, olin rikkomassa lasikattoa. Olin ottanut jotain, mikä kuului vain etuoikeutetuille valkoisille. Olen saanut kaikenlaista paskaa niskaani ja kuullut muun muassa: ”sun kaula pitäisi katkaista, sun päältä tullaan repimään noi pois”. Tein tämän vain, jotta seuraavan sukupolven suomalaisuutta ei kyseenalaistettaisi ja he olisivat kauniilla ja terveellä tavalla isänmaallisia.
Henrik Jaakkola: Nationalismi on ase, joka muuttaa kantajaansa
Suldaan, olen kanssasi samaa mieltä siitä, että sorron ja alistamisen välineiltä tulisi viedä pohja. En ole täysin vakuuttunut kuitenkaan siitä, voiko näitä välineitä neutralisoida, ja onko se edes mielekästä.
Vihollista varmasti sattuu eniten, kun häntä ampuu tämän omalla nuolella, mutta voi kysyä, onko nationalismi ase, joka muuttaa myös kantajaansa? Onko isänmaallisen oikeiston päihittäminen sen arvoista, jos mukaudumme oikeiston retoriikkaan ja omaksumme heiltä oppeja?
Olisikin mielestäni hyvä, että seuraava suomalainen sukupolvi ei kasvaisi saman isänmaallisen aivopesun saattelemana kuin ”sinun puolestas elää ja kuolla”-valoja kouluissaan laulaneet, vaan voisivat itse kyseenalaistaa nationalismin olettamat. Tämä on ennen kaikkea niiden vastuulla, jotka nyt hyötyvät ”oikeaa ihonväriä” korostavasta rasistisesta isänmaallisuudesta. Mielestäni kaltaisteni valkoisten suomalaisten olisi tekopyhää sanella esimerkiksi sinulle, mitä mieltä sinun tulee olla nationalismista ja miten sinun tulee vastata rasistiseen ahdisteluun ja väkivaltaan.
Jos seuraavakin sukupolvi kasvatetaan tiettyyn ”suomalaisuuteen”, seuraten tiettyä symboliikkaa, tämä kaventaa ihmisten vapautta olla juuri sellaisia kuin ovat. Kun otamme valkoisen Suomen symbolit ja kasvatamme ihmisiä ylistämään juuri niitä, en usko, että meidän on mahdollista päästä täysin irti niiden alkuperäisistä merkityksistä. Voi olla että Suomi-leijona ja muut kansallismieliset symbolit oikeuttavat rasismin perustaa jopa vasemmiston hallussa.
Olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta debattiin kanssasi, Suldaan. Meidän tulisi vasemmistolaisina keskustella enemmän nationalismista eri näkökulmista, ja mielestäni olet omalla tavallasi tienraivaaja tässä keskustelussa. Toivoisin että he, joiden ei ole tarvinnut pelätä väkivaltaisten rasistien hyökkäyksiä, pohtisivat käsitystään isänmaallisuudesta kriittisesti. Millä tapaa meidän omatkin ennakkoluulomme ja vakiintuneet käsityksemme Suomesta ja suomalaisuudesta saattavat legitimoida näiden rasistien näkemyksiä?
Tässäkin keskustelussa on tietenkin tärkeää ymmärtää, kuinka suuri merkitys isänmaalliseksi mielletyillä tunnuksilla on valtaosalle ihmisistä. Samalla tulisi kuitenkin kyetä irrottautumaan haitallisten ilmiöiden pönkittämisestä esimerkiksi vaalikannatuksen toivossa. Lopulta nationalismi on paljon symboleitaan laajempi ilmiö, ja sen myrkyllistä vaikutusta yhteiskunnassa tulisi arvioida kokonaisuutena.
